Tampereen sateenkaariväestön vaiheita – kerro muistosi kaupungin moninaisesta historiasta
Työväenmuseo Werstas Tampereella on kerännyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämään liittyvää aineistoa vuodesta 2010 lähtien. Yleisöpalvelupäällikkö Ulla Rohusen mukaan on tärkeää, että museo tallentaa suomalaista kulttuuriperintöä monipuolisesti ja moniäänisesti.
– Sateenkaariaineisto on ollut sirpaleista ja vaikeasti tallentuvaa. Se kertoo tarinasta, joka on kulkenut virallisen historiatarinan lomassa.
Toistaiseksi kokoelmassa on pääasiassa julkiseen toimintaan kuten järjestöjen tapahtumiin liittyvää materiaalia, yksityiselämän muistoja vähemmän.
Kokoelmaan toivotaan lisää esineitä ja valokuvia – ja ennen kaikkea muistoja. Erityisesti kaivataan yli 50 vuoden takaista sateenkaarihistoriaa ja transihmisiin liittyvää materiaalia, mutta myös tämän päivän sateenkaarevaa elämää halutaan tallentaa.
– Museon tallentamat asiat ovat todistusaineistoa. Tärkeintä on, mistä esine kertoo ja millainen tarina siihen liittyy, Rohunen sanoo.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta on ollut Tampereellakin aikojen alusta olennaisena osana koko kaupungin moninaisuutta.
Lesbon oli vaikea löytää kumppania
Lisää aineistoa luulisi löytyvän, sillä Tampereellakin on aina ollut ihmisiä, joiden voi ajatella kuuluneen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin.
Viime vuosisadan alkupuolella ja keskivaiheilla miehistä kiinnostuneet miehet kohtasivat ulkotapaamispaikoissa. Tampereella suosittuja olivat Koskipuisto, Hämeensillan ja Satakunnan sillan ympäristö sekä Eteläpuisto, kertoo Tuula Juvonen.
Juvonen on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta sekä lesbo- ja homoyhteisöjen syntyä Tampereella.
Hän kertoo tositarinan 50-luvun lopulta. Nuori mies muutti Tampereelle. Työkaveri varoitteli heti, että älä missään nimessä mene Hämeenpuiston päähän, koska siellä on niitä homoja. Mies ilahtui – nyt hän tiesi, missä tavata kaltaisiaan. Työpäivän jälkeen nuorukainen käveli toiveikkaana ympäri Näsinpuistoa. Hiljaista oli.
Vasta myöhemmin hän sai tietää, että homomiehet tapasivat toisiaan Hämeenpuiston toisessa päässä.
60-luvulla rohkeimmat alkoivat käydä Tillikassa. Teatteriravintolan henkilökunta oli suvaitsevaista, ja homomiehille oli jopa vakiintuneet kantapöydät. Muutenkin teatteripiireissä on pitkään ollut suvaitsevaa ymmärrystä erilaisia elämänvalintoja kohtaan.
Todennäköisyys sille, että lesbo tapaa toisen baarissa tai kaupungilla, oli pieni. Suomessa nainen ei voinut mennä ravintolaan ilman miesseuraa vielä 60-luvun lopussa. Yksin kaupungilla liikkuva nainen tai naiskaksikko joutui helposti miesten lähentelyn kohteeksi. Siksi lesbojen verkostoja ja alakulttuuria ei syntynyt samalla tavalla kuin homojen.
Missä lesbot sitten kohtasivat? Usein työpaikoilla. Tampereella oli paljon naisvaltaisia työpaikkoja kuten tehtaita ja sairaaloja.
Kaikille avoin baari oli edistysaskel
Iso muutos tapahtui 1970-luvun alkupuolella, kun Tampereelle perustettiin Vagabondi ry eli nykyinen Sinuiksi ry. Se alkoi järjestää sateenkaarikansalle yksityistilaisuuksia, lähinnä tansseja. Paikka vaihtui usein: yleensä jatkoa ei herunut, kun vuokraajataho ymmärsi, ketkä tilaa olivat vuokranneet.
Muutaman vuoden jälkeen Vagabondi sai Työväentalon neljännen kerroksen kerhohuoneen käyttöönsä.
– He itse kutsuivat tilaa Hinttivintiksi. Verhot pidettiin kiinni, jotta vastapäisestä talosta ei kurkita, keitä tansseissa on, Juvonen kertoo.
Yksityistilaisuuksia todella tarvittiin. Suomessa ei vielä tuolloin ollut syrjinnän kieltävää lakia, joten ravintolassa läheisesti käyttäytynyt miespari saatettiin heittää pihalle.
1980- ja 1990-luvun vaihteessa alkoivat Gay Disco Zip -nimiset illat ravintola Merirosvossa Näsinneulan juurella. Kävijöiden keski-ikä laski.
Tammikuussa 1990 otettiin iso harppaus, kun yökerho Mixei aloitti. Se on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva sateenkaaribaari.
Saman vuosikymmenen aikana Tampereella toimi muitakin sateenkaariystävällisiä ravintoloita. Nice Place kirjasto Metson lähellä oli lesbojen suosiossa.
Tampereella oli helpompi hengittää
Tampere on aina vetänyt sateenkaarikansaa pikkupaikkakunnilta: isossa kaupungissa on helpompi hengittää ja mahdollisuudet aukeavat.
– Tampere on ollut rohkeampi ja rouheampi kuin Helsinki. Täällä esimerkiksi aloitettiin kaikille avoimet Leimarit-bileet jo vuonna 1988. Se on vanhin suomalainen edelleen toimiva lesbo- ja homotapahtuma, Juvonen kertoo.
Kesäkuussa juhlitaan Manse Pridea. Tapahtuman merkitys näkyväksi tulemisessa on suuri. Juvosen mukaan erityisesti nuorille on tärkeää nähdä, että on olemassa kaiken kokoisia, ikäisiä ja värisiä lesboja, homoja ja transihmisiä.
Toista oli 90-luvun puolivälissä, kun Juvonen itsekin istui Nice Placessa.
– Olimme kaikki pari-kolmikymppisiä ja mietimme, mitä meistä tulee isona. Tuntui, että lennämme silmät sidottuina kohti tuntematonta. Kukaan ei tuntenut vanhempaa, työssäkäyvää ja pärjäävää lesboa, joka olisi vieläpä pitkässä parisuhteessa.
Nyky-Tampere on avoin ja salliva kaupunki. Pride-tapahtumat antavat erilaisille äänille tilaa kuulua.
Omanlaisiaan ääniä kaikuu netin kommenttikentillä Priden aikaan. Juvonen on kyllästynyt heittoon ”pitääkö sitä tunkea joka paikkaan”.
– Ei sitä tungeta, vaan se on jo joka paikassa. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta on ollut Tampereellakin aikojen alusta olennaisena osana koko kaupungin moninaisuutta. Siksi siitä ei ole syytä vaieta.
Lahjoita aineistoa museoon
Työväenmuseo Werstas kerää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää esineistöä, valokuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Ole yhteydessä museoon ennen aineiston lähettämistä. Lisätietoa: Kuinka teen lahjoituksen?
Myös Työväen Arkisto Helsingissä kerää sateenkaarihistoriaan liittyvää arkistoaineistoa. Yhteystiedot: [email protected].
