Hyppää sivuvalikkoon

Linnan tuotanto

Väinö Linna yritti päästä kirjailijan uralle aluksi runoilla. Hän tarjosi kustantajille pariakin runokokoelmaa, joista nämä eivät kuitenkaan innostuneet. Kun Linna vaihtoi lyriikan proosaan, asiat alkoivat sujua. Kaikki Linnan teokset sittemmin kustantanut WSOY julkaisi vuonna 1947 Linnan esikoisromaanin Päämäärä ja seuraavana vuonna romaanin Musta rakkaus.

Päämäärässä on vaikutteita Linnan omasta elämänvaiheesta ja se sijoittuu Mustan rakkauden tavoin Tampereen Amurin työläiskaupunginosaan, jossa Linna alkuajat Tampereella asui. Kaksi ensimmäistä romaania herättivät jonkin verran huomiota, mutta paikkansa kirjallisuudenhistoriassa ja koko kansakunnan tietoisuudessa Linna lunasti vasta seuraavilla teoksillaan.

Väinö Linna kirjoittamassa kirjoituskoneella.
Väinö Linna kirjoittamassa kirjoituskoneella. Kuva: E. M. Staf

Romaani Tuntematon sotilas (1954) ja romaanitrilogia Täällä Pohjantähden alla (1959-1962) ovat koskettaneet lukijoita aivan ainutlaatuisella tavalla. Niistä on tullut oleellinen osa suomalaisten yhteistä muistia. Varsinkin Tuntemattoman sotilaan henkilöistä on muodostunut kansallisia käsitteitä, jotka putkahtavat esille tämän tästä sekä suomalaisten arkipuheessa että esimerkkeinä erilaisista ihmistyypeistä ja näiden ominaisuuksista.

Sekä Tuntematon sotilas että Pohjantähti-trilogia kuuluvat kaikkien aikojen suosikkikirjoihin Suomessa. Teokset ovat saaneet vastakaikua myös ulkomailla. Tuntematon on käännetty 26 kielelle ja Pohjantähti-kirjoja 16 kielelle.

Kumpikin on löytänyt tiensä myös elokuviin ja teattereihin.

Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan televisioesitys kuuluu Suomen itsenäisyyspäivän ohjelmaan lähes yhtä olennaisesti kuin Tasavallan presidentin juhlavastaanotto. Jo elokuvateattereissa Laineen Tuntemattoman sotilaan näki aikanaan 2,8 miljoonaa katsojaa. Mikään muu elokuva ei ole Suomessa päässyt lähellekään tuota lukua.

Tuntemattoman sotilaan filmasi myös Rauni Mollberg vuonna 1985.

Pohjantähti-elokuvia ovat ohjanneet Edvin Laine ja Timo Koivusalo: edellisen teoksia ovat Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä Akseli ja Elina (1970); Koivusalon Täällä Pohjantähden alla ja Täällä Pohjantähden alla II ovat vuosilta 2009 ja 2010.

Edvin Laineen ohjauksessa muokattiin elokuvaksi myös Musta rakkaus (1957).

Sekä Tuntemattoman että Pohjantähden ensimmäiset teatteriversiot on esitetty Tampereella.

Edvin Laineen Pyynikin kesäteatteriin vuonna 1961 ohjaama Tuntematon sotilas pysyi ohjelmistossa peräti yhdeksän kesää. Se on 350 000 katsojallaan Suomen kaikkien aikojen katsotuin kesäteatterinäytelmä.

Ensimmäiset Täällä Pohjantähden alla -romaaneihin perustuvat näytelmät esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa vuosina 1961 (ohjaus Eugen Terttula), 1962 (Eugen Terttula) ja 1977 (Lasse Pöysti).

Sekä Tuntemattomasta että Pohjantähdestä on sittemmin tehty lukuisia teatterisovituksia eri teattereissa.

Arto Seppälän vuonna 1988 tekemän Musta rakkaus -sovituksen ohjasi TTT:ssä Juhani Niemelä.

Romaanien ohella Väinö Linna kirjoitti muita tekstejä. Niitä on koottu teoksiin Esseitä ja puheenvuoroja (1967) sekä Murroksia. Esseitä, puheita, kirjoituksia (1990). Linnan Kootut teokset 1–6 ilmestyi vuonna 2000. Samana vuonna WSOY julkaisi myös Linnan Tuntemattoman sotilaan täydellisen käsikirjoituksen nimellä Sotaromaani.

Päivitetty 10.5.2023