Näyttelyhaku

Mikä tila sopii näyttelylleni?

Tampereen kaupunkikulttuuriyksikön ympärivuotisesti toimiva näyttelytila on Kulttuuritalo Laikku Keskustorilla. Kesäajalla näyttelyitä on myös Haiharan taidekeskuksessa Kaukajärvellä sekä Galleria Muuntotila Hiedanrannassa sijaitsevassa Lielahden kartanossa.

Suurin osa näyttelyistä valitaan kerran vuodessa järjestettävän haun kautta. Aulagalleriat ovat jatkuvassa haussa. Osa kaupunkikulttuuriyksikön näyttelyistä on kutsunäyttelyitä.

Taiteen ammattilaisille:

Ammattikuvataiteilijoiden näyttelyille ensisijaisesti on Kulttuuritalo Laikun Studio, Haiharan taidekeskuksen Kartano ja Galleria Muuntotila.

Laikun Galleria sopii hyvin taiteen ammattilaisille, mutta tilaan pyritään ottamaan myös muita näyttelyitä. 

Näyttelyhaku näihin tiloihin on maaliskuussa. Kaupunkikulttuuriyksikkö tekee myös kutsunäyttelyitä tiloihin.

Taiteen harrastajat ja yhdistykset:

Kuvataideharrastajille, opistoryhmille ja yhdistyksille löytyy myös useita erilaisia näyttelytiloja.

Yksittäisille kuvataideharrastajille tarjolla on 2 viikon näyttelyaikoja: aulagalleriat Lielahden kartanossa ja Kulttuuritalo Laikun 3. kerroksessa ovat pieniä, jatkuvasti haussa olevia näyttelytiloja. Näitä omatoiminäyttelytiloja voivat hakea myös yhdistykset, seurat ja erilaiset ryhmät.

Haiharan taidekeskuksen Talli on suunnattu kolmannen sektorin kulttuuritoimijoille: opistoryhmille, yhdistyksille ja seuroille. 

Kulttuuritalo Laikun Galleria sopii kaikenlaiseen näyttelytoimintaan, niin ammattilaisille että kulttuuriyhdistysten ryhmänäyttelyille. Myös Galleria Muuntotilaa voivat hakea kulttuurialan kolmannen sektorin toimijat. 

Muita tiloja lisäksi:

Kaupunkikulttuuriyksikön hallinnoimien kulttuuritalojen lisäksi kaupungilla on muitakin näyttelytiloja:
Nuorten kulttuurikeskuksessa (Monitoimitalo 13) on Galleria Vivi. Hakijoina voivat olla yksittäiset nuoret, kaverukset tai kaveriporukat tai nuorten ryhmät (9-29-vuotiaiden). Hakija voi olla yksityishenkilö tai nuorten parissa toimintaa järjestävä taho (yhdistys, oppilaitos, harrastustoimija jne.). Tilaa ylläpitää ja hallinnoi Nuorisopalvelut. Lisätiedot hakemisesta Galleria Vivin sivuilta
Kaupungin kirjastojen näyttelytiloista saat lisätietoja Kirjastojen näyttelytilat-sivulta.

Lisäksi Kaupunkikulttuuriyksikön kulttuuritaloissa on näyttelytiloja, jotka eivät ole näyttelyhaun piirissä: Kulttuuritalo Laikun Käytävägalleriaa 2. kerroksessa ylläpitää Tampereen taiteilijaseuran taidelainaamo.  Kulttuuritalo Laikun 1. kerroksessa sijaitseva Lastenkulttuurikeskus Rulla tuottaa omia näyttelyitä sekä esittää kiertonäyttelyitä tiloissaan. 

 

Näyttelyhaun tilat:

Kulttuuritalo Laikun, Haiharan taidekeskuksen ja Galleria Muuntotilan tilakuvat, pohjapiirrokset ja teknisiä tietoja.

Hakuohje

Kaupunkikulttuuriyksikön näyttelyhaku vuodelle 2024 on maaliskuussa 2023. Haussa on mukana Kulttuuritalo Laikun Galleria ja Studio, Haiharan taidekeskuksen Kartano ja Talli sekä Hiedanrannan Galleria Muuntotila.

Lue hakuohjeet huolellisesti ja tutustu tilojen kuvauksiin. Täytä hakemuslomake huolellisesti. Hae vain sellaisia tiloja, joihin näyttelysi sopii. Liitä hakemukseen mukaan hakemustasi tukevaa aineisto, kuten ansioluettelo, näyttelysuunnitelma ja kuvaliite. [EDIT 14.03. Mikäli et saa syötettyä www-osoitekenttään tietoa, voit lisätä tiedon lisätieto-kenttään.]

Vuoden 2024 näyttelyhakuun hyväksytään hakemukset, jotka on lähetetty sähköisen järjestelmän kautta 31.3.2023 klo 16.00 mennessä.

Näyttelyajan saaneille ilmoitetaan asiasta viimeistään kesäkuussa. Muille hakijoille pyritään ilmoittamaan päätöksestä pian tämän jälkeen.

Suosimme digitaalisia hakuja. Mutta jos haluat täyttää paperisen hakemuslomakkeen, ota yhteyttä [email protected]. Lähetä tai tuo tulostettu hakemus liitteineen osoitteella:

Kulttuuritalo Laikku
"Näyttelyhaku"
Keskustori 4
33100 Tampere

Hakemuksia ei palauteta. Paperisten hakemusten tulee olla perillä Laikussa 31.3.2023 sulkemisaikaan mennessä.

Alla olevasta vuoden 2023 hinnastosta näet tilojen vuokratason. Pidätämme oikeuden hinnan muutokseen vuodelle 2024.

Näyttelyvuokrat
Kulttuuritalo: Tila, pinta-ala: Ensisijaisuus: Hinta (sis. alv) / näyttelyaika
Kulttuuritalo Laikku Galleria, 226 m2 Kaikelle näyttelytoiminnalle 550 € / 5 vko
Kulttuuritalo Laikku Studio, 96 m2 Kuvataiteen ammattilaiset, nykytaide 0 € / 5 vko
Haiharan taidekeskus Kartano, 225 m2 Kuvataiteen ammattilaiset 700 € / 3 vko
Haiharan taidekeskus Talli, 150m2 Yhdistykset, opistoryhmät ja seurat 660 € / 3 vko
Lielahden kartano, Hiedanranta Galleria Muuntotila, 32+33 m2 Kuvataiteilijat 0 € / 3 vko
Kulttuuritalo Laikku Aulagalleria, 3 krs Matalan kynnyksen näyttelyt harrastajille ja yhdistyksille 0 € / Yksityishenkilöt 2 vko, yhdistykset 2–3 vko
Lielahden kartano, Hiedanranta Aulagalleria Matalan kynnyksen näyttelyt harrastajille ja yhdistyksille 0 € / Yksityishenkilöt 2 vko, yhdistykset 2–3 vko
Irma Puttonen
Lisätiedot Johtava koordinaattori
Puhelin:
050 553 8673
Merja Vihinen
Lisätietoja tekniikasta ja ripustuksesta Laikussa Kulttuurityöntekijä
Henni Salo
Lisätietoja Lielahden kartanon näyttelytiloista Koordinaattori
Puhelin:
044 431 4931
Päivitetty 26.4.2023