Ulkoa kuvattu Hakametsän jäähalli.

Jäähallit

Tampereella on jäähalleja seurojen käyttöön sekä yleisöluisteluun. 

Seurojen valmennuspäälliköt jakavat Tampereen jäähallin ja Tampereen harjoitusjäähallin iltavuorot. Jäähalleihin ei myönnetä vuoroja yksityishenkilöille.

Tampereen jäähalli

Tampereen jäähalli - jota kansanomaisesti kutsutaan Hakametsän halliksi - on maamme ensimmäinen jäähalli. Se valmistui vuoden 1965 jääkiekon MM-kisoihin. Hallissa on pidetty jääkiekon MM-kisoja myös vuosina 1982, 1991, 1997 ja 2003 sekä naisten MM-kilpailut vuonna 1992.

Katsojapaikkoja hallissa on 7 300. Jääaika kestää kauden pituudesta riippuen heinäkuun lopusta huhti-toukokuuhun. Halli toimii myös erilaisten kilpailujen, messujen, konserttien ja muiden suurten yleisötapahtumien areenana.

Tampereen jäähalli

Osoite:
Keltinkatu 2 33530 Tampere
Puhelin:
Urheilulaitoksen hoitajat 050 3474094 (puhelin, pvm/mpm)

Jäähallin varaukset liikuntapalveluista, 03 5653 4300

Tampereen harjoitusjäähalli

Tampereen harjoitusjäähalli sijaitsee samassa osoitteessa Tampereen jäähallin kanssa ja se on erityisesti taitoluistelijoiden ja junioreiden käyttämä harjoitustila. Hallissa luistelevat myös oppilaitosten harrastajat ja se toimii Tampereen Urheiluakatemian yhtenä harjoittelupaikkana. Katsomossa on tilaa 350 katsojalle.

Varaukset tehdään liikuntapalveluiden asiakaspalvelusta.

Hakametsä 3

Hakametsän harjoitusjäähalli 3 sijaitsee samassa osoitteessa Tampereen jäähallin kanssa.

Hakametsän harjoitusjäähalli 3:n ja Tesoman jäähalli 2:n vuoroja jakaa Sentteri Tampere Oy. Alla olevasta linkistä pääsee selailemaan ajantasaisia harjoitusvuoroja.

Varataksesi jäävuoron ota yhteyttä Elina Penttiseen. 

Elina Penttinen
Puhelin:
040 723 9249
Toimitusjohtaja Markku Mattila
Puhelin:
0400 733 525

Hervannan jäähalli

Hervannan jäähalli valmistui vuonna 1984 Hervannan väestösuojan yhteyteen. Neljänkymmenen metrin syvyydessä on kaksi jääkiekkorataa sekä junioreiden, taitoluistelijoiden, koulujen, päiväkotien että yritysten käytössä. Hervannan hallissa on kahvio, mutta ei katsomoa.

Maksuttomia yleisöluisteluita on tarjolla syys- ja kevätkaudella Hervannan jäähallissa sekä Tesoman jäähallissa. Yleisöluisteluvuorot ovat pääsääntöisesti käytössä elokuun puolivälistä maaliskuun loppuun. Yleisöluisteluvuorot ovat aina mailattomia vuoroja ellei toisin mainita.

Hervannan jäähalli

Osoite:
Ruovedenkatu 1 33720 Tampere
Puhelin:
Urheilulaitoksen hoitajat 040 7294255 (puhelin, pvm/mpm)
Maanantai 07:00–22:30
Tiistai 07:00–22:30
Keskiviikko 07:00–22:30
Torstai 07:00–22:30
Perjantai 07:00–22:30
Lauantai 07:00–22:30
Sunnuntai 07:00–22:30

Tesoman jäähalli

Maksuttomia yleisöluisteluita on tarjolla syys- ja kevätkaudella Hervannan jäähallissa sekä Tesoman jäähallissa. Yleisöluisteluvuorot ovat pääsääntöisesti käytössä elokuun puolivälistä maaliskuun loppuun. Yleisöluisteluvuorot ovat aina mailattomia vuoroja ellei toisin mainita.

Tesoman jäähallin kuntosali

Kuntosali on vapaasti käytettävissä niinä aikoina, kun saliin ei ole tehty varausta. Ajantasainen salin varaustilanne löytyy Timmistä.

Tesoman jäähalli

Osoite:
Tuomarinkatu 7 33310 Tampere
Puhelin:
Urheilulaitoksen hoitajat 050 3093874 (puhelin, pvm/mpm)
Maanantai 07:00–22:30
Tiistai 07:00–22:30
Keskiviikko 07:00–22:30
Torstai 07:00–22:30
Perjantai 07:00–22:30
Lauantai 07:00–22:30
Sunnuntai 07:00–22:30

Tesoma 2

Hakametsän harjoitusjäähalli 3:n ja Tesoman jäähalli 2:n vuoroja jakaa Sentteri Tampere Oy. Alla olevasta linkistä pääsee selailemaan ajantasaisia harjoitusvuoroja.

Varataksesi jäävuoron ota yhteyttä Elina Penttiseen. 

Elina Penttinen
Puhelin:
040 723 9249
Liikuntapäällikkö Jari Tolvanen
Puhelin:
050 554 5858
Puhelin:
050 554 5858

Yleisöluistelut

Maksuttomia yleisöluisteluita on tarjolla syys- ja kevätkaudella Hervannan jäähallissa sekä Tesoman jäähallissa. Yleisöluisteluvuorot ovat pääsääntöisesti käytössä elokuun puolivälistä maaliskuun loppuun. Yleisöluisteluvuorot ovat aina mailattomia vuoroja ellei toisin mainita.

Tarkistathan poikkeukselliset aukioloajat Timmistä.

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/jaahallit

Päivitetty 21.9.2022