Rakentamisen aikainen valvonta

Nostokurkia keskeneräisen Nokia Areenan yllä.

Viranomaisten suorittamalla rakentamisen aikaisella valvonnalla tarkoitetaan rakentamisen eri vaiheissa tehtäviä katselmuksia ja tarkastuksia, joissa todetaan, onko rakentaminen tehty myönnetyn luvan, hyväksyttyjen piirustusten ja laissa ja kaavassa asetettujen vaatimusten mukaisesti.

Valvonnan laajuuteen vaikuttavat rakennushankkeen laatu ja vaativuus. Viranomaisvalvonnan laajuus määritellään lupapäätöksessä ja sitä voidaan täydentää aloituskokouksen yhteydessä.

Viranomaiskatselmuksista suurimman osan suorittavat rakennusvalvontayksikön tarkastajat (aloituskokous, pohja-, rakenne-, lvi-, savuhormi- ja loppukatselmus) sekä Tampereen Infra Oy:n maanmittausteknikot (rakennuspaikan merkintä, sijaintikatselmus). Lupapäätöksen ehtoihin voidaan kuitenkin merkitä myös muiden viranomaisten tai tahojen suorittamien tarkastusten tarve. Niitä voivat olla esimerkiksi ennen rakennuksen käyttöönottoa suoritettavat palotarkastukset tai sähkölaitteiden tarkastukset.

Huomaa, että maankäyttö- ja rakennuslakia sovelletaan hankkeisiin, jotka ovat tulleet vireille ennen 1.1.2025. Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella ratkaistaan myös kyseisiin hankkeisiin kohdistuvat rakennusluvan jatkamispäätökset ja rakennusaikaiset muutosluvat, vaikka ne olisivat tulleet vireille 1.1.2025 jälkeen. Näissä hankkeissa samaa lakia noudatetaan loppukatselmukseen saakka.

Ohjeita

!

Hankkeesi rakentamisen aikaisesta valvonnasta vastaavan tarkastusinsinöörin nimen saat selville Lupapisteestä kohdasta "Käsittelijät" sen jälkeen, kun luvastasi on tehty päätös. Tarkastusinsinöörien aluejaon ja yhteystiedot voit tarkistaa Oskari-karttapalvelusta. Katselmuksia ei voi tilata Lupapisteen kautta.

Pelastusviranomaisen tarkastusten tilaukset sähköpostilla: [email protected]

Sivun pääkuva: Laura Vanzo / Visit Tampere

Päivitetty 3.12.2025