Tampereen kulttuurikahvit
Tampereen kulttuurikahvit -verkosto on suunnattu Tampereen kaupungilta kulttuurin yleisavustuksia saaville yhteisöille. Verkostossa keskustellaan monipuolisesti kulttuurikentän toimijoita koskevista ajankohtaisista asioista, kuten verkostoitumisesta ja yhteistyöstä, rahoituksesta, tiloista, viestinnästä sekä kulttuuripolitiikasta.
Tampereen kulttuurikahvit -verkosto on perustettu joulukuussa 2021, ja sen tapaamisiin toivotaan mukaan avustusta saavien kulttuuriyhteisöjen toiminnanjohtajia tai toiminnasta vastaavia henkilöitä (1 hlö/yhteisö).
Toiminnassa on mukana myös edustajat Taiteen edistämiskeskuksen Tampereen toimipisteestä.
Tampereen kulttuurikahvit -verkostossa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
Verkoston tapaamiset
Verkosto kokoontuu pääsääntöisesti neljä kertaa vuodessa.
Tulossa:
- tiistai 27.10.2026 klo 9:15–12, Pirkanmaan musiikkiopisto, aiheena yhteistyö eri toimijoiden kesken
- tiistai 9.2.2027 klo 14-16, Hervannan entinen nuorisotila Kupoli, aiheena asiakkaat, yleisöt ja yhteiset kohderyhmät
Menneet:
- 30.4.2026 klo 13–15 Lielahden kartano, aiheena alueellinen yhteistyö Pirkanmaalla, klo 15-17 vapaamuotoinen vappupiknik kartanon puistossa
- 12.2.2026 klo13–15 Nekalan kulttuurikeskus Nekalab, aiheena tilat, klo 15-17 vapaamuotoinen verkostoituminen
- 18.11.2025 klo Tukkateatteri, aiheena Ystävyyskaupungit
- 4.9.2025 klo 13–15 Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, aiheena Our international City
- 27.5.2025 klo 9–11 Sanataideyhdistys Yöstäjä, Pääkirjasto Metso, aiheena Verkoston tavoitteiden kirkastaminen
- 18.2.2025 klo 9–12 Tukkateatteri, aiheena EU-rahoitus
Suunnitteluryhmä
Verkoston tapaamisten sisällön suunnittelee kulttuuri- ja taidetoimijoista koostuva suunnitteluryhmä. Listassa on kerrottu suunnitteluryhmän jäsenen nimi, hänen edustamansa organisaatio sekä organisaation saaman yleisavustuksen nimi.
Puheenjohtaja
- Jouni Auramo, Pirkanmaan musiikkiopisto, Taidelaitosten yleisavustus
Varapuheenjohtaja
- Housana Alfashtaki, Lähi-idän naisten yhdistys ry, Kulttuurivähemmistöjen yleisavustus
Sihteeri
- Venla Moisala, Kaupunkikulttuuriyksikkö, Tampereen kaupunki
Jäsenet
- Hanna-Liisa Onnela, Tampere-Seura, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
- Johanna Tohni, Tomaatteja! Tomaatteja! Stand up -festivaali, Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustus
- Katri Häti, Tukkateatteriyhdistys ry, Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustus
- Keijo Svart, TamRoma ry, Kulttuurivähemmistöjen yleisavustus
- Kerttu Opus, Circus Company Opus ry, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
- Malú Magnée, Pispalan kulttuuriyhdistys / Hirvitalo, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
- Marianna Lehtinen, Kaupunkikulttuuriyksikkö, Tampereen kaupunki
- Petri Seppä, Kulttuuriosuuskunta Uulu, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
- Taru Salonen, DesignOnTampere ry, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
- Tenho Nuutila, Viitapiiri ry, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
- Tiina Hursti, Pirkka-Hämeen kuvataiteilijat ry, Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustus
Tampereen kulttuurikentän toimintaedellytykset
Tampereen kulttuurikentän toimintaedellytysselvitys valmistui keväällä 2026. Selvitys on tehty Tampereen kulttuurikahvit -verkostoon kuuluvien kulttuuritoimijoiden vuonna 2024 esittämän toiveen pohjalta. Asiakirja pyrkii vastaamaan kulttuuritoimijoiden toiveeseen, ja se syventää vuonna 2025 valmistunutta yleistä järjestöselvitystä pureutuen erityisesti kulttuurikentän toimijoiden toimintaedellytyksiin ja niihin palveluihin, joita kaupunki tamperelaiselle kulttuurikentälle tuottaa.
Vuoden 2025 yleisavustushakemuksilla tamperelaiset kulttuuriyhteisöt pääsivät monipuolisesti arvioimaan omia toimintaedellytyksiään ja omaa rahoitustaan. Yhteisöt muun muassa arvioivat avustuksissaan tapahtuvia muutoksia sekä muita toimintaedellytyksiinsä vaikuttavia muutoksia.
Toimintaedellytysselvitys sisältää monenlaisia havaintoja tamperelaisen kulttuurikentän tilasta sekä Tampereen näkökulmasta keskeisiä kehittämiskohteita ja joitakin toimenpide-ehdotuksia. Asiakirjassa tehtyjä havaintoja tarkastellaan myös suhteessa valtakunnalliseen näkymään.
Selvityksen ovat laatineet Marianna Lehtinen, Venla Moisala ja Anna Szalay.
Ota yhteyttä
Venla Moisala
Tampereen kulttuurikahvit -verkoston sihteeri SuunnittelijaTämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/kulttuurikahvit