Pihakadut

Pihakatu on jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle yhteiseksi tarkoitettu katu, jossa ajonopeus sovitetaan jalankulun mukaiseksi, ja jalankulkijoille annetaan kadulla esteetön kulku. Parhaimmillaan kyse on turvallisesta ja viihtyisästä kadusta, jossa on esteetön liikkua. Katuympäristö viestii liikkujille selkeästi halutusta toimintatavasta, ja heidän on helppo huomioida toisensa ja tehdä päätöksiä yhdessä. Jalankulkijat asettuvat luonnollisesti kadun keskelle, eikä ajoneuvoliikenne ole hallitsevassa asemassa. Katu toimii sekä liikkumiseen tarkoitettuna reittinä, mutta myös eräänlaisena kohtaamispaikkana.

Vanhoja tonttikatuja voidaan muuttaa pihakaduiksi asukkailta saapuneiden aloitteiden perusteella. Kaupungilla on tekeillä pihakatuohje, jossa määritellään pihakadun kriteerit, joiden tulee täyttyä, jotta aloite otetaan käsittelyyn. Pelkkä kriteerien täyttyminen ei kuitenkaan vielä osoita, että katu soveltuisi pihakaduksi. Aloitetta käsitellessä käytetään aina tapauskohtaista harkintaa ja huomioidaan aloitteessa mainitut asiat.

Pihakatuja löytyy esimerkiksi Tammelasta ja Muotialasta.
 

Tampereen kaupungin pihakatuohje (tulossa)

Lisätietoja

Liikennejärjestelmän suunnittelu

sähköposti [email protected]

Päivitetty 29.1.2024