Hyppää sivuvalikkoon

Uimarantojen veden laatu

Hiekkarantaa, pukukoppeja ja uimareita rannalla.

Tampereen ympäristöterveyden valvonta-alueella Tampereella, Orivedellä, Juupajoella, Kangasalla, Pälkäneellä, Valkeakoskella, Akaassa ja Urjalassa on yhteensä 75 uimarantaa, joiden veden laatua valvotaan säännöllisesti uimakauden 15.6.–31.8. aikana.  

Veden laadun seuranta ja uimavesitulokset

Uimarannoilta otetaan kesäisin 3-4 uimavesinäytettä uimarannan kävijämäärien mukaan. Näytetulokset ovat nähtävillä uimarantojen ilmoitustauluilla ja näillä sivuilla. Jos näytetuloksen toimenpideraja ylittyy, otetaan lisänäyte sekä arvioidaan syytä ja mahdollista terveyshaittaa. Terveydensuojeluviranomainen voi tarvittaessa määrätä uimarannan ylläpitäjälle korjaustoimenpiteitä ja kieltää uimisen uimarannalla. Mikäli rannalla havaitaan sinilevää, viedään rannalle tiedote, jossa kerrotaan sinilevän terveyshaitoista ja annetaan ohjeita uimareille.

Ympäristöterveydenhuolto tekee uimarannoille myös valvontasuunnitelman mukaisesti tarkastuksia, joilla valvotaan mm. rakenteiden kuntoa, uimarannan siisteyttä ja jätehuoltoa.

Uimavesien laadun valvonta noudattaa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksia 177/2008 ja 354/2008, joiden pohjana on EU:n uimavesidirektiivi. Uimaveden laadun arviointi perustuu kahden suolistoperäistä saastumista kuvaavan mikrobiologisen muuttujan, suolistoperäisten enterokokkien ja Escherichia colin seurantaan. Myös syanobakteereiden eli sinilevien esiintymistä seurataan aistinvaraisesti.

Suolistoperäisten enterokokkien toimenpideraja on 400 pmy/100 ml ja Escherichia coli -bakteerien 1000 pmy/100 ml.
Muuttujabakteeri Toimenpideraja
Suolistoperäiset enterokokit 400 pmy/100ml
Escherichia coli 1000 pmy/100ml

Sinilevähavainnot uimarannoilla

Tietoa Tampereen uimarannoilla havaituista sinilevistä sekä uimavesien lämpötiloista saa karttapohjaisesta palvelusta: Uimarantojen veden lämpötilat ja levätilanne. Myös Järviwikistä saa tietoa sinilevähavainnoista, ja palvelun kautta voi ilmoittaa omista sinilevähavainnoista.

Sinilevä eli syanobakteeri

Sinilevää esiintyy luonnostaan kaikissa vesistöissä. Niiden esiintymiin vaikuttaa mm. vesistöjen ravinnetilanne ja lämpötila. Sinileviä havaitaan keväästä myöhään syksyyn saakka, mutta eniten sinileviä esiintyy keski- ja loppukesän aikaan. Osa sinilevistä on myrkyllisiä. Sinilevään tulee aina suhtautua niin että se on myrkyllistä, koska sinilevän myrkyllisyyttä ei voi todeta ilman laboratoriotestiä. Myrkylliset sinilevät tuottavat ihoa ärsyttäviä yhdisteitä sekä hermo- ja maksamyrkkyjä.

Ihmisten herkkyys sinilevien aiheuttamille oireille vaihtelee suuresti. Sinilevä voi aiheuttaa ihon punoitusta ja kutinaa, silmä- tai nenäoireita sekä oksentelua ja ripulia. Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta. Jos oireita ilmenee, iho ja silmät pestään huolellisesti runsaalla puhtaalla vedellä. Oireet kestävät useimmiten korkeintaan muutamia päiviä. Hakeudu tarvittaessa lääkäriin tai vie eläin eläinlääkäriin.

Sinilevän esiintymisen aikana:

  1. Runsasleväisessä vedessä ei tule uida. Myös vähäiseen levän määrään kannattaa suhtautua varovaisuudella ja uimisen jälkeen tulee käydä suihkussa. Lapsia ei tulisi päästää rantaan, kun vedessä on havaittu sinilevää sillä lapset usein nielevät vettä uidessaan ja leikkiessään. Myös kotieläimet tulee pitää poissa rannasta.
  2. Vettä ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä.
  3. Älä käytä vettä ruuanlaittoon, astioiden tiskaukseen tai syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluun.
  4. Älä käytä vettä pesu- tai löylyvetenä. Varsinkin löylyvetenä käyttäminen voi olla hyvin haitallista.

Uimarantojen sinilevätilanne

Uimarantojen sinilevätilannetta seurataan näytteenottojen ja muiden tarkastuskäyntien yhteydessä. Mikäli uimarannalla havaitaan sinilevää, asetetaan rannalle varoituskyltti. Sinilevätilanne voi kuitenkin vaihdella erittäin nopeasti sääolosuhteista riippuen. Harkitse uiminen tilanteen mukaan. Sinilevähavainnoista voi ilmoittaa Tampereen palvelupisteeseen: puhelin 041 7308168, sähköposti [email protected].

Miten sinilevän voi tunnistaa

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa veteen vihreitä levälauttoja ja sitä kasautuu rannoille. Levämassaa voi kokeilla tikun avulla. Jos se hajoaa hippusina veteen, on kyseessä todennäköisesti sinilevä. Jos levä taas jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Toinen keino on ottaa leväpitoista vettä lasiin, ja antaa sen seistä noin tunnin ajan. Levä on todennäköisesti sinilevää, jos veden pinnalle nousee vihreitä hiukkasia.

Toiminta-alueen uimarannat

Uimarantaluettelo 2023

Ennen uimakauden alkua kunnan terveydensuojeluviranomaisen on julkaistava luettelo kunnan yleisistä uimarannoista. Alueella on yhteensä 75 uimarantaa, joita valvotaan säännöllisesti. Rannat jaetaan arvioidun kävijämäärän perusteella yleisiin uimarantoihin ja pieniin yleisiin uimarantoihin. Yleiseksi uimarannaksi luokitellaan sellaiset uimarannat, joilla arvioidaan käyvän huomattava määrä ihmisiä uimassa uimakauden (15.6.-31.8.) aikana. Yleisten uimarantojen veden laatua valvotaan uimakaudella säännöllisesti. Yleisiltä uimarannoilta otetaan ennen uimakautta yksi uimavesinäyte ja uimakauden aikana vähintään kolme näytettä. Pieniltä yleisiltä uimarannoilta otetaan uimakauden aikana vähintään kolme näytettä.

Edellä olevaan uimarantaluetteloon on yleisöllä mahdollisuus tehdä ehdotuksia ja huomautuksia. Mahdolliset kommentit pyydetään toimittamaan kirjallisesti terveydensuojeluviranomaiselle osoitteeseen:

Tampereen kaupunki, Terveydensuojelu
PL 487, 33101 Tampere
tai [email protected]

Uimavesiprofiilit ja uimavesiluokitus

Uimarannat jaetaan kahteen eri luokkaan arvioidun kävijämäärän perusteella; yleisiin uimarantoihin eli ns. EU-uimarantoihin ja pieniin yleisiin uimarantoihin. Yleiseksi uimarannaksi luokitellaan sellaiset uimarannat, joilla arvioidaan käyvän huomattava määrä ihmisiä uimassa. Yleisille uimarannoille on laadittu uimavesiprofiilit, joihin on kerätty tietoa uimarannasta, uimaveden laadusta sekä uimaveden laatuun vaikuttavista tekijöistä. Uimavesiprofiilin tarkoituksena on antaa kuntalaisille tietoa uimaveden laadusta sekä auttaa uimarannan omistajaa sekä viranomaisia uimaveden laadun hallinnassa.

Ns. EU-uimarantojen uimaveden laadun arviointi perustuu yksittäisten valvontatutkimustulosten lisäksi pitkäaikaiseen uimaveden laadun seurantaan. Pitkäaikaisen seurannan perusteella kullekin uimarannalle lasketaan vuosittain uimavesiluokka, joka perustuu neljän edellisen uimakauden valvontatutkimustuloksiin. Uimavesiluokkia on neljä; erinomainen, hyvä, tyydyttävä ja huono. Periaatteena on, että mitä suurempia mikrobipitoisuudet ovat ja mitä suurempi on mikrobipitoisuuksien vaihtelu, sitä huonompaan luokkaan uimavesi luokittuu. 

Akaan uimarantojen uimavesiprofiilit

Lisätietoa

Tampereen palvelupiste

Osoite:
Frenckellinaukio 2 B 33100 Tampere
Puhelin:
041 7308168 (puhelin, pvm/mpm) Asiakaspalvelu
Maanantai: 09:00-16:00
Tiistai: 09:00-16:00
Keskiviikko: 09:00-16:00
Torstai: 09:00-16:00
Perjantai: 09:00-16:00

Ympäristöterveys

sähköposti [email protected]

 

 

Päivitetty 30.6.2023