Kirjaston palvelut kouluille ja päiväkodeille

Metson lastenosastolla opettaja oppilaineen.

Koulu- ja päiväkotiryhmät ovat tervetulleita kirjastoon. Ohjatuille ryhmäkäynneille ilmoittaudutaan etukäteen varauslomakkeella. Kirjasto kutsuu koululaisia ohjatuille ryhmäkäynneille lukuvuoden aikana.

Kirjasto tukee lasten ja nuorten omaehtoista kirjaston käyttöä ja lukuharrastusta. Kaikki koululuokat ovat tervetulleita kirjastoon myös luokka-asteille suunnattujen käyntien lisäksi.

Tarjoamme monipuolisen oppimisympäristön, josta löytyy erilaisia e-aineistoja, tietokantoja ja fyysisiä aineistoja eri kielillä. Kirjaston aineistot tukevat opetussuunnitelman monilukutaidon tavoitetta sekä muita laaja-alaisen osaamisen osa-alueita.

Opettaja voi sopia kirjaston kanssa oman opetuksensa pitämisestä kirjastossa esimerkiksi koulun omien ilmiöpohjaisten kokonaisuuksien projekteissa. Myös ohjatut kirjastokäynnit voidaan nivoa käynnissä oleviin ilmiöpohjaisiin kokonaisuuksiin.

Tällä sivulla

Opettajalle

  • Varaa aika etukäteen ja hyvissä ajoin.
  • Kerro ajanvarauslomakkeella, jos ryhmälläsi on erityistoiveita tai tietty aihe.
  • Voit sopia käynnin myös puhelimitse tai käymällä kirjastossa.
  • Yhteystiedot löytyvät koulujen Koulujen vastuukirjastot -sivulta.
  • Opettajan aktiivinen mukanaolo on tärkeää.
  • Otattehan kirjastokortit mukaan kirjastokäynnille.
  • Uusia kirjastokortteja varten huoltajat voivat täyttää hakulomakkeen valmiiksi verkossa. Koululaiset, jotka ovat täyttäneet 15 vuotta, täyttävät lomakkeen itse.
  • Annathan käynnin jälkeen palautetta vierailusta.

Päiväkodit

Päiväkotiryhmät voivat käyttää kirjastoja omatoimisesti. Ryhmän käyttöön on mahdollista hankkia kirjastokortti. Kortin vastuuhenkilön tiedot tulee pitää ajan tasalla. Kortteja ei säilytetä kirjastossa. 

Kokoamme mielellämme pyynnöstä päiväkotiryhmille eri aiheista kirjapaketteja. Ne voi hakea kirjastosta ja lainata joko omalla tai päiväkotiryhmän kirjastokortilla. Kaukana kirjastoista sijaitsevat päiväkodit voivat tiedustella kirjastoautosta (palvelupäällikkö, p. 040 774 7033), voisiko omalle päiväkodille tilata vaihtuvia kirjalaatikoita auton mukana. Voimme valitettavasti tarjota kuljetusta vain rajoitetusti. 

Tarjoamme päiväkotien lukukasvatuksen tueksi maksuttomia tapahtumia, lukuvinkkejä ja materiaaleja. Tiedot kirjaston tapahtumista näet kotisivuiltamme. Ryhmiä otamme tapahtumiin ennakkoon ilmoittautumalla, jos tilaa on. 

PIKI-verkkokirjaston Varhaiskasvattajille-sivuilla on päivähoitoa varten koottu materiaalipaketti, johon kuuluu muun muassa kirjalistoja ja päivähoidon oma lukudiplomi. 

Esiopetusryhmät 

Mediakasvatustuokiot eskareille 

Kutsumme syys- ja kevätlukukausittain esiopetusryhmiä mediakasvatustuokioihin Hervannan, Lielahden ja Sampolan kirjastoihin. Mediakasvatustuokion aikana lapset tekevät tulostettavat Mediamestarin passit tietokoneilla sovelluksen avulla.  

Mediakasvatustuokiossa käsitellään lastenkirjojen, keskustelun ja sovelluksen tehtävien keinoin seuraavia teemoja:  

  • kuvaaminen ja kuvien jakaminen
  • kuvaohjelmien ikärajat ja sisältömerkinnät
  • mainokset ja mediakriittisyyden alkeet 
  • ruutuaika. 

Mediakasvatustuokion kesto on noin yksi tunti. 

Alakoulut

1.- 2.-luokat: Tutustumisretki kirjastoon

Kirjastokäynnillä kerrotaan kirjastonkäytön perusasioista ja mitä kaikkea kirjastossa voi tehdä. Lisäksi katsotaan yhdessä houkuttelevia kirjoja sekä keskustellaan kauno- ja tietokirjallisuuden eroista. Lapset oppivat valitsemaan itseään kiinnostavaa luettavaa.  

3.-luokat: Kirjavinkkaus

Kirjasto kutsuu kaikki 3.-luokat kirjastoon kirjavinkkaukseen, jossa suositellaan kiinnostavaa luettavaa. Kirjavinkkari voi tulla myös kouluun. Vinkkaus on osa Taidekaaren Sanan siivellä -kokonaisuutta.

4.-luokat: Tietokirjat ja tiedonhaku

Kirjastoon tutustutaan yhdessä pelaamalla tai erilaisten harjoitusten avulla. Käynnillä kerrotaan, kuinka kirjastosta löytää aineistoja ja esitellään tietokirjoja. Oppilaille opetetaan PIKI-verkkokirjaston käytön perusasioita, kuten tiedonhakua ja varauksen tekemistä. Lisäksi tutustutaan e-aineistoihin. 

5.-luokat: Musiikkivinkkaus

Tehdään musiikkimatka Suomeen ja vähän muuallekin. Pääkirjaston musiikkiosaston vinkkaus on syksyllä ja keväällä suunnattu yleisopetuksen luokille ja keväällä lisäksi erityisluokille. Vinkkaus on osa Taidekaaren Rytmireilaaja-kokonaisuutta ja ajanvaraus tapahtuu Taidekaaren kautta.

Yläkoulut

7.-luokat: Lukuvinkkejä tai Pelaamalla taitoa tiedonhakuun

Käynnin sisällöksi voi valita joko nuortenkirjavinkkauksen tai tiedonhaun opetuksen.

  • Kirjavinkkauksessa esitellään ajankohtaisia ja kiinnostavia nuortenkirjoja.
  • Tiedonhaun opetuskäynnillä kirjastoon tutustutaan pelaamalla pienryhmissä Seppo-oppimispeliä.
  • Käynnillä tutustutaan kirjaston toimintaan, kokoelmiin ja palveluihin sekä harjoitellaan PIKI-verkkokirjaston käyttöä.

8.-luokat: Genret tutuiksi tai Pelaamalla taitoa tiedonhakuun

Käynnin sisällöksi voi valita joko genrekirjavinkkauksen tai tiedonhaun opetuksen.

  • Kirjavinkkauksessa esitellään kiinnostavia kirjoja eri genreistä.
  • Tiedonhaun opetuskäynnillä kirjastoon tutustutaan pelaamalla pienryhmissä Seppo-oppimispeliä.
  • Käynnillä tutustutaan kirjaston toimintaan, kokoelmiin ja palveluihin sekä harjoitellaan PIKI-verkkokirjaston käyttöä.

9.-luokat: Lukusparrausta lukuharrastuksen tueksi

Miksi kannattaa lukea? Käynnillä kerrotaan lukemisen iloista ja hyödyistä sekä annetaan ajankohtaisia ja monipuolisia lukuvinkkejä.

Toinen aste

Lukioiden ja muiden toisen asteen oppilaitosten opiskelijaryhmät ovat tervetulleita kirjastoon kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukseen. Kirjastojen tarjoamia koulutuspaketteja voi tiedustella suoraan koulun omasta vastuukirjastosta. Esimerkiksi pääkirjasto Metso tarjoaa toisen asteen opiskelijoille Kirjastopolku-suunnistusta.

Vinkkaukset

Kirjavinkkaus herättää lukuiloa ja innostaa lukemaan kauno- ja tietokirjallisuutta. Vinkkaukseen voidaan yhdistää kirjojen lisäksi esimerkiksi pelejä, musiikkia tai kuvia. Kirjastot vinkkaavat peruskouluissa eri luokka-asteilla alakoululaisista yläkoululaisiin.

Tampereella kaikki 3.-luokat kutsutaan syksyisin kirjastoon tai kirjavinkkari tulee koululle. Näiden lisäksi 5.-luokkien musiikkivinkkaus ja 8.-luokkien genrevinkkaus tavoittavat osan tamperelaisista koululaisista. 

Kirjasarjapalvelut

Kirjasarjat ovat Tampereen ala- ja yläkouluille tarkoitettuja samaa kirjaa sisältäviä kirjapaketteja.

Opettajat voivat varata oppilailleen kirjoja yhdelle tai useammalle lainausjaksolle ja ne kuljetetaan kouluille.

Varaaminen ja yhteystiedot TOKI-verkkokirjastosta

Päivitetty 11.1.2024