Hyppää sivuvalikkoon

Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta

Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus ohjata ja valvoa yksityistä varhaiskasvatusta ja sen tuottamista. Ohjausta ja valvontaa tehdään yhteistyössä Pelastuslaitoksen, rakennusvalvonnan ja ympäristöterveyden kanssa.

Yksityiseltä varhaiskasvatukselta edellytetään samojen laatukriteereiden täyttymistä kuin kunnalliselta varhaiskasvatukselta. Palveluntuottaja laatii lakisääteisen omavalvontasuunnitelman Valviran määräysten mukaisesti.

Varhaiskasvatusta järjestävällä tai tuottavalla yksityisellä palvelujentuottajalla on ennen toiminnan aloittamista oltava lupa harjoittaa päiväkotitoimintaa. Luvan päiväkotitoiminnan aloittamiseen myöntää Aluehallintovirasto.

Perhepäivähoitajana aloittavan yksityisen toimijan on ennen toiminnan aloittamista tehtävä ilmoitus toiminnan aloittamisesta kuntaan.

Laadun arviointia suoritetaan kuntien omilla asiakastyytyväisyyskyselyillä sekä neuvonnalla, ohjauksella ja valvonnalla. Palveluntuottajien edellytetään myös itse arvioivan toimintaansa muun muassa päivittämällä omavalvontasuunnitelmaa. Asiakasperheillä on tärkeä rooli valitsemansa varhaiskasvatuksen laadun arvioinnissa. Palautetta voi antaa suoraan palvelun tuottajalle tai esimerkiksi vastaamalla asiakastyytyväisyyskyselyihin.

Päivitetty 2.7.2025