Hyppää sivuvalikkoon

Kulttuurin kehittämisavustus

Kolme naista työpöydän äärellä suunnittelemassa.

Kulttuurin kehittämisavustus haettavissa syys-lokakuussa 2026

Kulttuurin kehittämisavustushaku on auki 16.9.-7.10.2026. Kehittämisavustuksen tavoitteena on Tampereen kulttuuri- ja taidealan kehittäminen. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi vakiintumassa olevien festivaalien kehittämiseen, eri kaupunginosiin jalkautuvan kulttuuritoiminnan kehittämiseen, kulttuuri- ja taideyhteisöjen yhteistyöverkostojen rakentamiseen ja kehittämiseen, kokeiluihin ja työskentelytapojen kehittämiseen (esim. uudenlaiset toimintamallit, konseptit, tilaratkaisut), osaamisen kehittämiseen ja EU-rahoituksen hakemiseen.

Linkki hakulomakkeelle päivitetään tälle verkkosivulle 16.9..

Kehittämisavustuksen tavoitteena on Tampereen kulttuuri- ja taidealan kehittäminen. Avustuskokonaisuus on luotu kulttuurikentän toiveiden pohjalta, ja sitä voidaan myöntää tamperelaisille rekisteröidyille kulttuurialan yhteisöille pois lukien taidelaitosten yleisavustusta saavat yhteisöt.

Avustuksen osuus saa kattaa korkeintaan 80 % kehittämisprojektin hyväksyttävistä menoista. Myönnettävien avustusten suuruudet ovat keskimäärin 2 000–10 000 euroa. Avustus on käytettävä hakua seuraavan vuoden aikana, vaikka avustuksen kohteena oleva projekti jatkuisi kauemmin.

Hakijayhteisön on haun yhteydessä toimitettava kehittämisprojektin toimintasuunnitelma, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma.

Hakuohjeet

Lisätietoja

Venla Moisala
Sisällölliset kysymykset: Suunnittelija
Puhelin:
040 800 4836
Jaana Leppäkorpi
Avustusten maksatus: Koordinaattori
Puhelin:
040 806 2469

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/kulttuurinkehittamisavustus

Päivitetty 4.9.2026