Hyppää sivuvalikkoon

Talviajan pysäköintirajoitukset

Talvikunnossapidon sujuvuuden ja alueiden käytettävyyden varmistamiseksi pysäköintiä joudutaan rajoittamaan monilla alueilla alkutalvesta kevääseen saakka. Pysäköintirajoituksia hyödynnetään lisäksi syksyn ja kevään puhtaanapitotöihin sekä kaupungin että kiinteistöjen toimesta. Pysäköintiä rajoitetaan talviaikaisilla pysäköintirajoituksilla ja siirtokehotusmerkeillä.

Siirtokehotusmerkit

Pysäköintiä rajoitetaan tietyillä kaduilla siirtokehotusmerkeillä siten, että ajoneuvot on siirrettävä kadun varresta pois tiettynä ajankohtana tietyllä aikavälillä.

Siirtokehotusmerkit ovat voimassa merkissä kerrottuna aikavälillä, pääsääntöisesti marraskuun 15. päivästä huhtikuun loppuun asti. Keväisin siirtokehotusten voimassaoloa saatetaan pidentää esimerkiksi hiekoitussepelin poiston ja muun puhtaanapitotyön ajaksi.

Lähisiirto ja maksut

Jos ajoneuvoa ei ole siirretty pois, kaupunki siirrättää ajoneuvon lähimpään vapaaseen paikkaan. Tätä kutsutaan lähisiirroksi, josta ajoneuvon omistajalle tai haltijalle lähetetään lasku. Voimassa olevan siirtotaksan mukainen korvaus on noin 100 €, ja laskussa ilmoitetaan tarkemmat maksutiedot, kuten eräpäivä ja viitenumero. 1.1.2026 alkaen maksu on 160 €. Lähisiirto katsotaan alkaneeksi, kun ajoneuvo on kiinnitetty hinauskalustoon. Korvaus peritään myös, vaikka siirto keskeytyisi ajoneuvon omistajan tai haltijan tullessa paikalle.

Ajoneuvojen siirtäminen perustuu ajoneuvojen siirtämisestä annettuun lakiin (1508/2019).

Tilapäiset liikennejärjestelyt siirtokehotusmerkeillä

Yleisillä alueilla ympäri vuoden olevien siirtomerkkien lisäksi voidaan käyttää tilapäisiä siirtokehotusmerkkejä. Merkki tuodaan kadun varteen vähintään kaksi päivää ennen työn aloittamista.

Huomion herättämiseksi tilapäisessä merkissä vilkkuu merkkivalo, jonka tarkoituksena on kiinnittää pysäköivien huomio muuttuneisiin pysäköintirajoituksiin. Jos alueella on jo pysäköityjä ajoneuvoja merkin tuontihetkellä, niiden tuulilaseihin jätetään tiedotelappu, jossa kerrotaan tulevasta siirtoajankohdasta.

Näin pysyt perillä katujen talvikunnossapitoaikatauluista

Vältä siirtomaksu ja tilaa tekstiviesti matkapuhelimeen. Kaupunki tarjoaa palvelun, jossa halukkaat saavat edellispäivänä klo 15 tekstiviestinä tiedon valitsemiensa postinumeroalueiden ja/tai katujen seuraavan päivän työkohteista. Myös verkosta löytyvällä kartalta voi katsoa, missä siirtokehotusmerkein merkittyjä katuja kunnossapidetään seuraavaksi.

Nykyaikainen lähisiirtomerkki läheltä kuvattuna.
Siirtokehotusmerkki ilmoittaa, että autot on siirrettävä kunnossapidon takia kadun varresta parillisen viikon torstaina kello 12-16. Merkki on voimassa 15.11.-30.4.
Vanhempi lähisiirtomerkki läheltä kuvattuna.
Lisäksi Tampereella on vielä käytössä jonkin verran tieliikennelain uudistumista aiemmin käyttöön otettuja siirtokehotusmerkkejä, jotka eroavat ulkonäöltään uudemmista merkeistä
Vanhempi lähisiirtomerkki läheltä kuvattuna.
Toinen esimerkki tieliikennelain uudistumista aiemmin käyttöön otetusta siirtokehotusmerkistä.

Vuoropysäköintimerkit ja muut talviajan pysäköintirajoitukset

Vuoropysäköinti ja muut talviajan pysäköintirajoitukset ovat voimassa pääsääntöisesti 15.11.–30.4. Osalla alueista talviaikaiset pysäköintirajoitukset alkavat kuitenkin jo 15.10. Vuoropysäköinti tarkoittaa sitä, että pysäköinti on kielletty parillisina tai parittomana päivinä tiettyyn kellonaikaan.

  1. I -merkinnällä olevat merkit kieltävät pysäköinnin merkin vaikutusalueelle parittomina päivinä.
  2. II -merkinnällä olevat merkit kieltävät pysäköinnin merkin vaikutusalueelle parillisina päivinä.
  3. Mikäli merkissä on lisäkilven osoittama voimassaoloaika, niin merkki on voimassa vain tuona aikana.
  4. Mikäli merkissä ei ole lisäkilven osoittamaa voimassaoloaikaa, niin merkin voimassaolo alkaa klo 8 kyseisen päivän aamuna.

Myös muita talviajan pysäköintirajoituksia käytetään, ja ne on pääosin merkitty pysäköintikieltomerkin alle lisäkilvellä kuten "Tiistaisin 8–12". Päivä- ja kellonaikarajoituksella merkityn kadun varrella pysäköinti on kielletty merkin osoittamana ajankohtana. Näitä talvirajoituksia on käytössä ympäri kaupunkia. Lisäksi muun muassa keskustassa on käytössä yöaikaisia pysäköinti- ja pysäyttämiskieltoja.

Jos auto jää kadun varteen vuoropysäköinti- tai aikarajoitusmerkistä huolimatta, sitä ei siirretä lähisiirtona. Sen sijaan autonomistaja voi saada pysäköintivirhemaksun.

Etualalla vuoropysälöintimerkki ja kadun varrella pysäköityjä autoja, taustalla kerrostaloja.
Vuoropysäköintimerkki kieltää pysäköinnin tällä puolella katua 15.11.–30.4. parittomina päivinä arkisin kello 9–16.
Liikennemerkki läheltä kuvattuna keväällä.
Liikennemerkki kieltää pysäköinnin tällä puolella katua 15.11.–30.4. maanantaisin ja perjantaisin kello 9–12.
Liikennemerkki läheltä kuvattuna keväällä.
Aluekieltoalueilla pysäköintiä voidaan rajoittaa myös P-merkin lisäkilvillä. Tässä tapauksessa pysäköintipaikkojen käyttö on kielletty 15.11.–30.4. keskiviikkoisin kello 9–12.
Päivitetty 28.11.2025