Liikenneonnettomuudet

Vuonna 2024 Tampereella tapahtui yhteensä 225 poliisin tilastoimaa liikenneonnettomuutta. Kaikista onnettomuuksista 71 johti henkilövahinkoon, näissä onnettomuuksissa kuoli 2 ja loukkaantui 69 henkilöä.

Onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrän kehitystä vuosina 1978–2024 on esitetty alla olevassa kuvassa.

Onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrän kehitys vuosina 1978–2024.
Onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrän kehitys vuosina 1978–2024

Onnettomuuskustannukset

Tampereen kaupungin alueella tapahtuneet onnettomuudet maksoivat vuonna 2024 noin 36,8 miljoonaa euroa. (vuoden 2022 yksikköhinnoilla laskettuna)

Onnettomuuskustannukset ovat yli puolittuneet vuosituhannen alun tilanteeseen nähden. Onnettomuuskustannuksen kehitystä vuosittain on esitetty alla olevassa kuvassa.

Liikenneonnettomuuksista aiheutuneet kustannukset vuosina 2000–2024.
Liikenneonnettomuuksista aiheutuneet kustannukset vuosina 2000–2024

Liikenneonnettomuusraportti

Tampereen kaupunki ylläpitää liikenneturvallisuustyötä varten omia liikenneonnettomuusaineistoja, joiden tiedot perustuvat poliisin ja pelastuslaitoksen keräämiin tietoihin tieliikenneonnettomuuksista.

Liikenneonnettomuustiedoista koostetaan vuosittain yhteenvetoraportti, johon pääsee tutustumaan alla olevan linkin kautta. Raportti sisältää tietoja mm. onnettomuuksien määristä, vaarallisimmista liittymistä sekä katuverkolle tehdyistä liikenneturvallisuusparannuksista.

Päivitetty 2.9.2025