Luontoretket

Luontoretkeläisiä pitkospuilla Koukkujärven rannalla.

Ympäristönsuojeluyksikkö järjestää kesäisin luontoretkiä eri puolille Tamperetta. Retket ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Muista sään ja maaston mukaiset varusteet sekä ajantasaiset koronaohjeistukset.  Tänä kesänä järjestetään ensimmäistä kertaa villivihannesretkiä alkukesällä.  Myös lapsille järjestetään kolme retkeä, joiden ikäsuositus vaihtelee 8–12 vuoteen. Aikuinen voi tarvittaessa mennä lapsensa mukaan retkelle.

Kantakaupungin retkien lähtöpaikoille olisi hyvä saapua mahdollisuuksien mukaan kävellen, pyörällä tai bussilla. Huomioithan, että lasten retkille ja villivihannesretkille on ilmoittautuminen. Tarkista myös retkien ajankohdat tarkkaan.

Kesän 2023 luontoretket

La 6.5.2023 klo 11-14 Pyynikin luontopolun avajaisretki 

Lähtö klo 11 Näkötornintie 20.

Pyynikin luonnonsuojelualue täyttää 30 vuotta ja alueella kulkeva luontopolku on juuri päivitetty uuteen ilmeeseen. Tule mukaan avajaisretkelle tutustumaan Pyynikin luontoarvoihin ja myös ihan tavallisen lajiston elämään. Luonnonsuojelun henki on retkellä vahvasti läsnä, ja retki herättelee ajattelemaan omaa suhtautumista käynnissä oleviin ympäristömuutoksiin. Tule retkelle uteliaalla mielellä. Retkellä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Retkelle ei ole etukäteisilmoittautumista. Reitti on suurilta osin esteellinen. Ota mukaan eväät, juomapullo, säänmukaiset varusteet ja halutessasi istuinalusta. Maastoon riittävät lenkkikengät.

Retken vetäjänä toimii luontopolun suunnittelija, ympäristökasvattaja ja biologi Tuomas Lilleberg. Jos retkeen liittyen herää kysymyksiä, ota yhteyttä sähköpostitse [email protected].

Su 7.5.2023 Iidesjärvi

Lähtö klo 10 Iidesjärven länsipäästä, Lokintaipaleen kupeesta.

Iidesjärvi on Tampereen tunnetuin ja parhaiten tutkittu lintujärvi. Tällä retkellä perehdytäänkin erityisesti alueen linnustoon, joka on ollut pitkään tunnettu runsaslajisuudestaan. Vuosien mittaan linnusto on tosin niukentunut. Kuitenkin tietyt peruslajit, naurulokki, tavallisimmat sorsalajit, nokikana ja silkkiuikku kuuluvat lajistoon, sen sijaan sotkat ovat lähes kadonneet. Laulujoutsen on vasta viime vuosina asettunut pesimälinnustoon.
 
Retki kestää kolmisen tuntia.  Iidesjärven retkellä opastaa kokenut luontoasiantuntija Lasse Kosonen. Lasse vetää kesän muutkin luontoretket, lukuun ottamatta villivihannes- ja lasten luontoretkiä.

Su 14.5.2023, Soukonvuori

Lähtö klo 10 Niihaman majalta.

Soukonvuoren luonnonsuojelualue Niihamajärven länsipuolella perustettiin vuonna 2011. Luontoretki kulkee Niihamajärven pohjoispuolen kautta Soukonvuoren luonnonsuojelualueelle, jonka luonto on tämän retken pääkohde. Luonnonsuojelualue edustaa ikääntynyttä metsätyyppiä kuusikkoineen ja lahopuurunkoineen. Lajistoon kuuluvat muun muassa peukaloinen, pikkusieppo, idänuunilintu, harmaapäätikka ja kanahaukka.
Retki kestää 2 tuntia, retken päätteeksi voi käydä kahvilla Niihaman majalla. 

Su 21.5.2023 Villilänsaari

Lähtö klo 8 Villilänsaaren uimarannan parkkipaikalta.

Villilänsaari on vuonna 2012 perustettu pieni luonnonsuojelualue, joka on tunnettu runsaasta laululinnustostaan. Siellä voi aamutunteina kuulla kymmenenkin eri laulavaa pikkulintulajia, erikoisimpana kultarinta. Myös valkoselkätikka liikuskelee alueella.  Retki kestää tunnin. Soveltuu myös pikkulapsille.

Su 28.5.2023 Myllypuro

Lähtö klo 10 Ikurin Vireen pallokentältä.

Ikuri-Kalkun Myllypuro lähialueineen on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi vuonna 1999 ja kuuluu myös valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Alueella kasvaa arvokasta lehtokasvillisuutta, kuten lehtoleinikki, kotkansiipi, imikkä, näsiä ym. Linnustosta mainittakoon idänuunilintu ja pikkusieppo, talvisin koskikara. Runsas lehtilahopuusto tekee siitä otollisen kohteen myös hyönteisille ja sienille. Retki kestää 1,5 tuntia

Su 4.6.2023 Halimasjärvi

Lähtö klo 10 Halimasjärven lounaispään uimarannalta.

Retkellä keskitytään Halimasjärven luonnonsuojelualueen luontoon. Luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1987 ja se oli vasta toinen Tampereen luonnonsuojelualueista. Laajuus on 15,7 hehtaaria. Luonto on varttuneen metsän lajistoa, muun muassa lehtomaista kasvillisuutta.  Linnuista mainittakoon pikkusieppo, idänuunilintu ja peukaloinen, sekä varpushaukka. Järvessä pesii kaakkuri rakennetulla tekolautalla. Retki kestää 1,5 tuntia. Soveltuu pikkulapsille.

Su 18.6.2023 Vuores, Koukkujärvi

Lähtö klo 10 Koukkuaurankadun päästä.

Vietetään yhteispohjoismaista luonnonkukkien päivää Koukkujärvellä. Tämän retken pääkohteena ovat kasvit sekä linnut. Koukkujärvi on pienehkö pitkänomainen metsäjärvi, jonka ympäri kulkee luontopolku. Maasto on paikoin suopohjaista. Alueen pohjoispäässä on pieni tervaleppävaltainen luonnonsuojelualue. Kuuntelemme metsän ääniä ja katselemme kasveja.  Retki kestää 1,5 tuntia. Soveltuu pikkulapsille.

Su 9.7.2023 Vaakkolammi

Lähtö klo 10 Kaarilan koulun pihasta.

Retkellä keskitytään erityisesti kasveihin ja lintuihin. Vaakkolammi sijaitsee Kaarilassa, kaupungin länsipuolella. Pieni järvi, jossa on jonkin verran harvinaista kasvillisuutta, kuten huomattava nevaimarrekasvusto järven itäpäässä. Joinakin vuosina järvellä on pesinyt liejukana ja rantavyöhykkeen lahopuustoisessa lehdossa pesii pikkutikka.  Retki kestää 1,5 tuntia.

Su 16.7.2023 Hupakankorpi

Lähtö klo 10 Velholehdenkadun päästä.

Tällä retkellä tutustutaan erityisesti suokasvillisuuteen. Hupakankorpi on pieni luonnonsuojelualue Suolijärven eteläpuolella. Maasto on suopohjaista rämemännikköä, ja siellä kasvaa tavanomaisia suokasveja. Sen halki virtaa Myllyoja. Alueen harvinaisin laji on tieteelle tuntemattomaksi todettu vesiperhoslaji, jolle annettiin nimi Oxyethira tamperensis. Suomalaiseksi nimeksi annettiin pirkanpalkonen. Retki kestää 1,5 tuntia.

Su 20.8.2023 Makkarajärvi

Lähtö klo 10 Hervantajärven uimarannan parkkipaikalta, Salmenkalliontie 52

Tervetuloa sieniretkelle! Makkarajärven luonnonsuojelualue on isohko alue Hervantajärven pohjoispuolella. Maastotyypiltään se on varttunutta kuusikkoa ja Makkarajärven ranta on suoperäistä. Järvessä pesii kaakkuri tekosaarekkeessa. Syksyisin alueelta voi kerätä huomattavia sienisatoja, muun muassa rouskuja, haperoita, tatteja ja suppilovahveroita.  Retki kestää noin 2,5 tuntia.

La 26.8.2023 Peltolammi

Lähtö klo 10 Peltolammin uimarannan parkkipaikalta, Rukkamäentie 20

Lähdetään yhdessä juhlimaan Suomen luonnon päivää Peltolammin luonnonsuojelualueelle, joka on perustettu vuonna 1992. Alue on lehtomaista metsää, jossa kasvaa paljon hyvän lehdon lajeja, kuten lehto-orvokkia, imikkää, lehtomataraa, lehtokortetta ja näsiää. Syksyisin alueella on paljon sieniä.  Retki kestää 2 tuntia. 
 

Lapsille suunnatut luontoretket vuonna 2023

1. Taidetta lähiluonnossa, ti 6.6. klo 12-14 (8–11-vuotiaat)

Metsä on pullollaan erilaisia muotoja, ääniä, värejä ja hajuja. Sen asukkaat ja ilmiöt kertovat tarinaa, joka on ehtymätön inspiraation lähde. Taidetta lähiluonnossa -retki valjastaa metsän hiljaisimmatkin kuiskaukset taiteen muotoon. Retkellä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Tapaamme osoitteessa Suolijärvenkatu 5. Retki on tarkoitettu 8–11-vuotiaille. Ilmoittautuminen tapahtuu oheisen lomakkeen avulla, vanhempi voi kirjata mahdollisen osallistumisensa lomakkeen "Muuta huomioitavaa" -kohtaan:
Ilmoittautuminen

Vetäjänä ympäristökasvattaja ja biologi Tuomas Lilleberg.

2. Suota ja luonnonsuojelua -retki, ti 20.6. klo 12-14 (9–12-vuotiaat)

Retkellä tutustumme Tohlopin suohon ja luonnonsuojelutaitoihin. Tutkimme suota eri aistein; Miltä se näyttää, tuntuu ja tuoksuu? Opimme tunnistamaan suolajeja ja myös erästä vieraslajia nimeltään jättipalsami. Kokeilemme kuinka hauskaa sen kitkeminen on yhdessä, ja miten ja milloin sitä voi tehdä. Retkellä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Tapaamme osoitteessa Pyydyspohjankatu 1. Retki on tarkoitettu 9–12-vuotiaille. Ilmoittautuminen tapahtuu oheisen lomakkeen avulla, vanhempi voi kirjata mahdollisen osallistumisensa lomakkeen "Muuta huomioitavaa" -kohtaan::
Ilmoittautuminen

Vetäjänä ympäristökasvattaja ja biologi Tuomas Lilleberg.

3. Luonto- ja muinaistaitoja leikkien, Suomen luonnon päivänä la 26.8. klo 12-14 (9–12 -vuotiaat)

Miten liikkua kuin kettu ja päästä hiljaa hiipimällä tarkkailemaan metsän elämää? Miten muinainen ihminen sai metsästä aikoinaan kaiken tarvitsemansa ilman moderneja välineitä? Retkellä pohditaan elämän perusedellytyksiä ja tunnistetaan keinoja täyttää niitä leikkien ja yhdessä harjoitellen. Retkellä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Tapaamme Kaupissa, Medisiinarinkadun ja Arvo Ylpön kadun kulmassa (kts. karttalinkki). Retki on tarkoitettu 9–12-vuotiaille. Ilmoittautuminen tapahtuu oheisen lomakkeen avulla,vanhempi voi kirjata mahdollisen osallistumisensa lomakkeen "Muuta huomioitavaa" -kohtaan:
Ilmoittautuminen

Vetäjänä ympäristökasvattaja ja biologi Tuomas Lilleberg.

Lupiinitalkoot kesällä 2023

Tänäkin kesänä pääsee lupiinitalkoisiin hoitamaan monimuotoista niittyluontoa. Talkoissa talkoolaisille tarjotaan työvälineet ja kevyet eväät. Ota mukaan työkäsineet ja myös oman lapion voi tuoda mukanaan. Lämpimällä säällä kannattaa varustautua päähineellä ja aurinkosuojalla.

Peltolammilla Rukkamäenpuistossa talkoillaan torstaina 1.6. kello 17-19. Rukkamäenpuisto sijaitsee Peltolammilla vastapäätä Peltolammin koulua suunnilleen osoitteessa Rukkamäentie 10. Rukkamäenpuiston perinnemaisemaa hoidetaan laidunnuksella: lammaslauma saapuu arvoniitylle tänäkin kesänä. Laidunalueen ulkopuolelta kitketään lupiinia, jotta alkuperäislajisto saisi kasvualaa eikä tukahtuisi.

Epilänharjun arvoniityllä talkoillaan keskiviikkona 7.6. klo 17-19. Epilänharjun arvoniitty sijaitsee Soraharjunkatu 28–48 kohdalla. Epilänharju on luontainen paahderinne. Tavoitteena onkin säilyttää rinteen avoimuus ja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Lupiini on vallannut alaa ympäristön alkuperäislajistolta kuten tummatulikukalta.

Niemenrannassa Sahanvainionpuistossa lupiineja kitketään torstaina 8.6.2023, kello 17–19
Niemenrannan Sahavainionpuiston talkooalue sijaitsee Raamikadun puoleisessa päässä, uoman ympäristössä. Niityn lajistoon kuuluvat metsäkurjenpolvi, nurmitädyke, ojakellukka, koiranputki, puna-ailakki ja päivänkakkara. Hoidon tavoitteena on pitää alue avoimena ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Alueella sijaitsee myös viljelty maisemapelto. Kohtaamispaikkana on koirapuiston polun risteys.

Talkoot järjestää ProAgria Etelä-Suomen MKM maisemapalvelut ja Tampereen kaupunki.

Lisätietoja
Teija Ahonen

Ympäristösuunnittelija
Puhelin: 041 730 4733

Villivihannesretket alkukesällä 2023

Tervetuloa keväiselle villivihannesretkelle nauttimaan luonnosta ja sen antimista. Retki on suunnattu villivihanneksista ja niiden keruusta kiinnostuneille. Retkellä opit kyseisenä ajankohtana esiintyvien villivihannesten tunnistamista, turvallista keruuta ja käsittelyä. Retki sisältää opastuksen ja sähköpostiin jälkikäteen lähetettävän ohjeen retken olennaisista asioista. Retkeläisenä saat halutessasi oppaalta etäneuvontaa 2 viikon ajan retken jälkeen. 

Oppaana toimii ympäristöbiologi (FM) ja valmistuva yrtti- ja luonnontuoteneuvoja Tuomas Lilleberg

Retkiä järjestetään kolme. Retket ovat pääosin esteettömiä, mutta esim. Tohlopin retkellä kuljemme epätasaisessa maastossa retken loppupuolella. Tervetuloa mukaan matkalle villivihannesten pariin!

Villivihannesretki Kaukajärvellä maanantaina 22.5. klo 18-20

Tapaamme Haiharan kartanon päärakennuksen edessä osoitteessa Haiharankatu 30.

Villivihannesretki Tohlopissa maanantaina 29.5. klo 18-20

Tapaamme Tohlopin matonpesupaikan luona lähellä osoitetta Epilänkatu 65a. (HUOM. osittain esteellinen)

Villivihannesretki Vuoreksessa perjantaina 2.6. klo 18-20

Tapaamme Vuoreksen keskuspuistossa osoitteessa Asuntamaanraitti 4.

Retkelle otetaan 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Voit ilmoittautua myös varasijalle. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen: ni[email protected]. Kerro viestissä mille retkelle olet tulossa.

Ota retkelle mukaan muutama paperipussi, vesipullo, halutessasi keruuhanskat, pientä evästä ja ehdottomasti utelias mieli. Retkellä noudatetaan väkivallattoman tilan ohjeita.

Villivihannesretket on tuotettu yhteistyössä Hiilineutraaleja tekoja ohjelman ja FUSILLI -hankkeen kanssa.

Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma edistää asukkaiden ja yritysten oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävää tulevaisuutta. Tavoitteena on liikkumisen ja kulutuksen päästöjen merkittävä vähentäminen sekä kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma toimii vuosina 2022–2025.
Lisätiedot:
Tiina Leinonen
Sähköposti:
[email protected]
Puhelinnumero:
041 730 6376
FUSILLI-hanke luotsaa eurooppalaisia kaupunkialueita kohti terveitä, kestäviä ja turvallisia ruokajärjestelmiä sekä tukee näitä edistävää kaupunkipolitiikkaa. FUSILLI-hanke saa rahoitusta Euroopan Unionin tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020 -puiteohjelmasta. Hankkeen kesto on 2021 – 2024.
Lisätiedot:
Karoliina Tuukkanen
Sähköposti:
[email protected]
Puhelinnumero:
041 730 1710
Ympäristönsuojeluyksikkö huolehtii kaupungissa ympäristönsuojelun luvista, valvonnasta ja edistämisestä. Ympäristönsuojelun kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa ympäristönsuojelu-, jäte-, maa-aines, vesihuolto-, vesi- ja luonnonsuojelulain mukaisia viranomaistehtäviä. Ympäristönsuojeluyksikkö huolehtii omalta osaltaan myös vesien-, luonnon- ja ilmansuojelusta, meluntorjunnasta sekä ympäristön tilan seurannasta. Tavoitteena on turvata kestävästi kehittyvä, terveellinen ja viihtyisä sekä luontosuhteiltaan monimuotoinen ympäristö.
Päivitetty 18.8.2023