Hyppää sivuvalikkoon

Hankinnat

Ilmakuva Tammerkoskesta ja lähialueesta kesäaikaan.

Tampere on tunnettu uudistumisesta, rohkeudesta ja yhdessä tekemisestä.

Kaupungin palveluntuottajat ja toimittajat ovat keskeinen voimavara ja kumppani, joiden kanssa veto- ja pitovoimaista kaupunkia rakennetaan. Siksi on tärkeää, että onnistumme hankintojen toteuttamisessa ja otamme rohkeita askeleita myös hankintatoiminnan uudistamisessa.

Hankinnoilla halutaan edistää kaupungin elinvoimaa ja markkinoiden toimivuutta. Hankinnoilla tuemme ja toimeenpanemme kaupungin tavoitteita sekä kehitämme toiminnan tuloksellisuutta. Kaupunki hankkii vuosittain urakoita, palveluita ja tuotteita useilla sadoilla miljoonilla eurolla.

Olemme vastuullinen hankkija, joka edistää valinnoillaan kestäviä ja innovatiivisia ratkaisuja hankinnoissa. Tavoitteenamme on toteuttaa kustannustehokkaita, kilpailukykyisiä ja laadukkaita hankintoja kaupungin palvelutuotannon ja kuntalaisten käyttöön.

Tampereen kaupungin hankintapalvelut vastaavat hankintojen johtamisesta sekä kynnysarvojen ylittävien hankintojen toteuttamisesta yhteistyössä palvelualueiden kanssa.

Olemme ottaneet käyttöön uuden hankintojen kilpailutusjärjestelmän. EU- ja kansallisen kynnysarvon ylittävistä kaupungin tarjouspyynnöistä ilmoitetaan jatkossakin Toimittajapalvelun lisäksi Hilmassa.

Yhteystiedot

[email protected]

Kari Paju
Hankintajohtaja
Puhelin:
040 554 6050

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/hankinnat

Päivitetty 16.6.2025