Nämä Uppotukit eivät uppoa – Huumori ja yhteisöllisyys ovat liikuttaneet tamperelaista harrasteporukka jo vuosikymmenten ajan
Hyväntuulinen miesjoukko laskeutuu Tampereen uintikeskuksen altaaseen varhain perjantaiaamuna. Varhaisesta herätyksestä huolimatta on miesten vireystila jo ainakin keskipäivän kohdilla: hymy on herroilla herkässä, ja jo pukuhuoneen aulassa herännyt huumori ei vesity lämpimästä uima-altaan vedestä huolimatta.
Tämän aamun “allasryhmä” on vain pienempi osa suuremmasta harrasteryhmästä. Noin kolmenkymmenen äijän körilään porukka, nimeltään Uppotukit, on hitsautunut yhteen monien vuosikymmenen aikana. Herrojen ensimmäiset kohtaamiset juontavat uppotukkijuurensa aina vuoteen 1963, ja harrasteryhmän perustamisesta lähtien on ryhmä kasvanut tasaisesti.
– Nelisenkymmentä vuotta tässä on harrasteporukalla menty. Meitä yhdistää hyvin paljon liikunta, erityisesti palloilulajit, kertoo Harri Kanto aaltojen keskeltä.
Huumori ja yhdessä tekeminen nousee herrojen puheista jatkuvasti. Monet urheilu- ja liikuntavuodet ovat tuoneet myös erilaisia elämänvaiheita, jolloin porukalla kokoontuminen ja toisten kanssa jutteleminen näyttäytyy hienona ja vuosia kestävänä perinteenä. Monipuolisella joukolla on kuitenkin yksi sääntö, josta pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan kiinni.
– Sellainen sääntö on, että vain yksi akuuttinen fyysinen vamma saa olla tullessa treenaamaan, jatkaa Kanto virne suupielissä.
Kuivaus, kahvi ja ”kuivalle maalle”
Uintivetojen jälkeen siirtyvät uimarit pukuhuoneen kautta uintikeskuksen kahvilan puolelle, jonne onkin kerääntynyt jo lisää samaan harrasteporukkaan kuuluvaa joukkoa. Päivän liikunnat ovat nimittäin vasta alkamassa, ja äskeinen aamu-uinti oli vain ”päivän startti”. Liikuntakertojen määrää kysyttäessä tuleekin miesten liikunnalliset tottumukset ilmi.
– Kolmisen kertaa viikossa näemme liikunnan merkeissä, ja tietenkin osallistumme oman jumppakunnon mukaan, sanoo Seppo Asp.
Vakituinen ja pitkäaikainen käynti altailla on osaltaan vaikuttanut myös siihen, miten isosta harrasteporukasta on tullut tuttu näky Tampereen uimakeskuksessa.
– Sitä on tullut ihan ulkopuoliset kyselemään, että mikä tämä teidän porukkanne oikein on. Ja porukkaan kyllä pääsee mukaan, kertoo juuri kahvipöytään istahtanut Kimmo Leinonen.
Kahvilassa on osa miehistä jo ehtinyt ottaa aamukahvin pöytään vielä toisten tiputellessa viimeisiä uima-altaan vesitippoja korvistaan. Kahvipöydän ääressä alkaa harrasteryhmän hyväntuulinen juttelu taas kiihtyä, mutta huomio kiinnittyy ohimennen myös miesten käsissä oleviin mustiin kausirannekkeisiin.
– Olemme sen verran aina aikaisin liikkeessä, että osa on ottanut ihan kausiliput tänne uimakeskukseen, vaikka arkisin kello 9 jälkeen ikäisemme pääsisivät veloituksetta, sanoo Kanto.
– Toisaalta samalla lipulla ei enää pääse tuonne maauimalan puolelle. Sen me toivoisimme takaisin, toteavat herrat yhteen ääneen.
Mukavasta kahvittelusta huolimatta harrastejoukko odottaa jo tulevaa tasatuntista kellonlyömää, jolloin alkaa päivän seuraava liikuntahetki, niin sanottu ”kuivan maan” jumppa.
– Eiköhän siirrytä tuonne alas, kuuluu kahvilassa huuto ja kymmenkuntainen miesjoukko siirtyy kohti rappusia.
Big Boys lauteille
Miehet marssivat kohti seuraava jumppakoitosta, joka odottaa heitä uintikeskuksen ryhmäliikuntasalissa. Kyseinen ”kuivan maan” jumppa on varattuna nimellä ”Big Boys”, joka on osuva nimi miesten ikää tarkastellessa, vaikka virallista ikärajaa ei ryhmässä ole.
– Meistä nuorin osallistuja on 62-vuotias ja vanhin on 83 vuotta. Meno onkin sen mukaista, eli yllättävän vauhdikasta, todetaan kuntopiirilämmittelyn keskeltä.
Kun suorituspaikat ovat valmiit, musiikki iskeytyy päälle ja kuntopiiri alkaa. Jumppapallot ja vastuskuminauhat saavat heti kyytiä, eikä aiemmin pukuhuoneessa herännyt huumori ole hävinnyt mihinkään.
– Ei täällä kilpailla – paitsi vähän, kuuluu voimakas kuiskaus vielä ennen ryhmäliikuntasalin oven sulkeutumista ja musiikkivolyymin nostamista.
