Kaupungin talous jatkoi sopeutumista edellisten vuosien muutoksiin vuonna 2024. Kuntatalouden lähivuosien näkymät ovat vaikeat, mikä vaikeuttaa sopeutumista myös Tampereella. Kuntien pitää säästää ja samalla investoida tulevaisuuteen.
Tilikauden tulos oli 172,6 miljoonaa euroa. Hyvä tulos johtui Tampereen Vesi liikelaitoksen yhtiöittämisestä, eli muuttamisesta osakeyhtiöksi. Ilman liiketoimintakauppaa tulos olisi ollut 31,7 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Kaupungin talous vaatii tasapainottamista. Tasapaino riippuu kaupungin kyvystä hallita kasvavia palvelukustannuksia ja velkaantumista. Tämä vaatii jatkuvaa ennakoimista ja talouden analysoimista. Kaupunginvaltuusto on jo päättänyt käynnistää talouden tasapaino-ohjelman valmistelun. Päätös on merkittävä.