Hyppää sivuvalikkoon

01. Raatihuone

Tampere Old City Hall in autumn
Tampere sai ensimmäisen raatitalonsa Kauppakadun alkupäähän 1802. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Raatihuoneen tontille torin laitaan valmistuivat ns. salonki- eli pilaripuodit – 14 kojun kokonaisuus, jossa myytiin sekalaista kauppatavaraa. Puodit paloivat maan tasalle 1879.

Uutta kaupungintaloa ryhdyttiin rakentamaan arkkitehti Georg Schreckin piirustusten mukaan 1880-luvun lopulla. Uusrenessanssia edustava rakennus valmistui 1890. Raastuvanoikeus sijoitettiin toiseen kerrokseen Kauppakadun puolelle ja maistraatti Hämeenkadun puolelle.

Vuosi valmistumisensa jälkeen Raatihuone otti suojiinsa myös vastaperustetun poliisilaitoksen. Ajan mittaan virkavalta sai käyttöönsä Hämeenkadun puolelta VPK:n vanhan kalustorakennuksen sekä Kauppakadun puolelta entisen Kaupunginhotellin talon.

Raatihuoneen salia vuokrattiin ahkerasti ulkopuolisille muun muassa näyttelyjä ja juhlia varten. Kaupunginorkesteri piti siellä konserttejaan vuoteen 1960. Taloa on käytetty vain kaupungin edustustarkoituksiin 1966 alkaen.

Osoite: Keskustori 10, 33200 Tampere

Sijainti kartalla

Päivitetty 1.10.2024