Hyvää työtä!

Ajan hermolla! Kirjoituksia työstä, osaamisesta ja yrittäjyydestä.

Kirjoittaja: Työllisyys- ja kasvupalvelujen asiantuntijat

Tulevaisuuden tekijät ratkaisevat hyvinvointimme

Nuorten työttömyysaste rymisti kevään ja kesän aikana uusiin ulottuvuuksiin. Koronapandemian aiheuttamilla poikkeusoloilla on suuri vaikutus nuorten arkeen, opintoihin ja työllistymismahdollisuuksiin. Monet kuormittavat tekijät kasautuvat nuorille, joiden asema työelämässä ei vielä ole vakiintunut. Korona vaikuttaa kurittavan nuoria monin tavoin. Meillä ei kuitenkaan yhteiskuntana ole varaa jättää vastavalmistuneita ja muita nuoria työnhakijoita työelämän ulkopuolelle, vaikka suhdanteet eivät olisikaan suotuisia.

OMA-valmentaja nuoren työllistymisen tukena

Vuoden 2021 alussa käynnistyvä työllisyyden edistämisen kuntakokeilu vahvistaa erityisesti nuorten työnhakijoiden palveluja. Siinä kaupungin työllisyyspalvelut ja työ- ja elinkeinotoimiston palvelut yhdistyvät uudella tavalla. Kaikki alle 30-vuotiaat nuoret työnhakijat saavat OMA-valmentajan, joka auttaa ja tukee nuorta työhaussa sekä ohjaa tarvittaessa työllistymistä edistäviin palveluihin. Palvelut voivat olla kuntouttavia, osaamista vahvistavia tai vaikkapa oman uran ja työelämäyhteyksien löytymistä tukevia ryhmä- tai yksilöpalveluja. Työ ja ammatilliset opinnot ovat aina ensisijaisia vaihtoehtoja, mutta myös muiden tukipalvelujen valikoima on laaja ja niistä löytyy tarvittaessa useimmille sopiva vaihtoehto. Tampereella on hyvät edellytykset kääntää nuorten työllisyysaste nousuun.

Ohjaamosta apua matalalla kynnyksellä

Nuorten Ohjaamolla on tärkeä rooli, koska se kokoaa nuorten palvelut yhteen paikkaan. Ohjaamon avoimen oven takaa nuori saa nopeasti ja vaivattomasti ohjausta hänelle tärkeissä asioissa. Elämän pulmatilanteet voivat tuntua nuorelle ylitsepääsemättömiltä, mutta Ohjaamon kautta useimpiin haasteisiin löytyy ratkaisun avaimet. Asiointi on helppoa, luottamuksellista ja myös etäyhteyksillä pääsee alkuun.

Vuoden vaihteessa nuorten Ohjaamo saa käyttöönsä uudistetut toimitilat Tullinkulmassa. Samoihin nuorten talon tiloihin sijoittuu työllisyyspalvelujen rinnalla monipuolinen valikoima nuorille suunnattuja palveluja ja toimintoja. Kauan odotettu tilauudistus tarjoaa erinomaiset puitteet nuorten palvelukeskittymälle, laajalle verkostoyhteistyölle ja nuorten palveluille matalalla kynnyksellä.

Tarjoa nuorelle kesätöitä

Oman paikan löytäminen työelämässä on monille vaikeaa. Siirtyminen opintojen kautta työelämään on tärkeä vaihe nuorten elämässä. Korona-aikana ensimmäisten palkkatyökokemusten hankkiminen on ollut nuorille erityisen haasteellista. Viime kesänä moni kesätyöpaikka jäi saamatta vaikean pandemiatilanteen takia. Nyt tarvitaan laajaa yhteistyötä, että saamme nuorille tärkeää kokemusta työelämästä ja palkkatyöstä eri ammateissa. Työllisyyspalvelujen jo perinteeksi muodostunut Kesäduuni-kampanja starttaa jälleen lähiaikoina. Kampanjan puitteissa työnantajien on helppo tarjota tulevaisuuden osaajille mielekkäitä työtilaisuuksia ja saada kesätyöntekijöitä sekä sijaisia tärkeisiin tehtäviin. Kampanjan kautta kesätyötä tarvitsevat nuoret löytävät avoimet tehtävät helposti.

Ilman uuden sukupolven työpanosta hyvinvointiyhteiskunnan perusta järkkyy. Nyt on ensisijaisen tärkeää panostaa nuorten hyvinvointiin, ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja myönteisiin työelämäkokemuksiin. Meidän kaikkien on kannettava vastuumme tulevaisuuden tekijöistä ja tuettava heitä oman uran alkuun. Varmistetaan yhdessä, että uudet osaajat kiinnittyvät tukevasti työelämään.

Kirjoittaja on Tommi Eskonen.
Hän toimii Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluissa työllistymisen ja jatkuvan oppimisen palvelukokonaisuuden palvelupäällikkönä ja työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) johtajana.

Teksti: Tommi Eskonen
Kuvat: Opa Latvala
Jaa sosiaalisessa mediassa

Jätä kommentti

Liitä teksti muusta lähteestä näppäinyhdistelmällä CTRL+SHIFT + V.