Inhimillistä digiä
Digitaalisia ratkaisuja, inhimillisiä tarinoita – Näkökulmia meiltä, jotka rakennamme tulevaisuutta.
Tulevaisuuden koulua johdetaan tiedolla
Perusopetuksen kehittämispäällikkö Mikko Tiirikainen kuvaa blogitekstissään, mihin kaikkeen ajantasaista tietoa jo käytetään Tampereen kouluissa. Seuraava askel on tarjota opettajille pedagogista tietoa, joka auttaa heitä mukauttamaan opetustaan yksilöllisiin tarpeisiin.
Tampereen kaupungin perusopetuksessa on viime vuosina rakennettu kattavaa tiedolla johtamisen näkymää. Olemme koonneet yhteen kokonaisuuden, joka sisältää tietoja muun muassa oppilasmääristä eri kouluissa, oppimisen tuen järjestämisestä, oppilaiden taitojen tasoista ja päättöarvioinneista sekä esimerkiksi perusopetuksen jälkeisistä sijoittumisesta toiselle asteelle.
Kattava ja ajantasainen näkymä Tampereen perusopetuksen 19 000 oppilaan ja 30 koulun tilanteeseen on edellytys tietoon perustuville päätöksille. Tietoa hyödyntävät eri käyttäjäryhmät: koulut, opettajat, oppilaat, hallinto ja päätöksentekijät.
Tieto johtaa toimintaan
Miten olemme hyödyntäneet ajantasaista tietoa? Kerron muutaman esimerkin. Tiedolla johtamisen näkymän perusteella tamperelaiset pojat suoriutuvat matematiikasta keskimäärin paremmin kuin tytöt, kun taas tytöt saavuttavat korkeampia tuloksia lukutaidossa. Näin kouluilla pystytään kohdentamaan oppimisen tukea niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Merkittävä havainto on myös oppimistulosten tasaantuminen eri koulujen välillä perusopetuksen aikana, mikä kertoo opetuksen yhdenvertaisuudesta ja laadusta.
Tutkitun tiedon mukaan tiedämme, että fyysisellä aktiivisuudella on todettu yhteys oppimiseen. Tästä syystä seuraamme ja analysoimme kaupunki- ja koulutasoisia tietoja oppilaiden fyysisestä toimintakyvystä vuosittain. Tällä hetkellä noin kolmasosa Tampereen 8. luokan oppilaista on fyysiseltä toimintakyvyltään tasolla, joka voi vaikuttaa heikentävästi oppimiseen, terveyteen ja hyvinvointiin. Tämä tieto välitetään opettajille, kouluterveydenhuollolle ja oppilaiden huoltajille. Lisäksi kerätään tietoa esimerkiksi siitä, kuinka helposti oppilaat kokevat pääsevänsä koulun lääkärin vastaanotolle, mikä voi vaikuttaa perheiden arjen hallintaan.
Tietonäkymä mahdollistaa myös kaupungin strategisten valintojen toteutumisen arvioinnin. Viimeisimpänä esimerkkinä voidaan mainita oppilaiden digitaidot ja tietokoneen hyödyntäminen opetuksessa. Tampereen kaupunki hankki syksyllä 2024 jokaiselle 6. luokan aloittavalle oppilaalle henkilökohtaisen kannettavan tietokoneen. Lukuvuoden päättyessä saimme vertailutietoa siitä, miten 6. luokkalaisten tietokoneen käyttö oppimisessa ja digitaidot eroavat muiden luokka-asteiden vastaavista taidoista.
Tiedolla johtaminen tukee myös perusopetuksen järjestämistä laajemmin. Talousnäkymä visualisoi toteumatietoja, mikä auttaa päätöksenteossa erityisesti haastavina talousaikoina. Tilat-osio tarjoaa tietoa koulujen kapasiteetista ja alueellisesta väestökehityksestä – oleellista esimerkiksi väistötilojen tai koulupolkumuutosten suunnittelussa. Henkilöstötiedot, kuten työhyvinvointi ja turvallisuus, auttavat varmistamaan, että koulu on hyvä paikka työskennellä. Tiedon visualisoinnit tarjoavat myös arvokkaan välineen koulun henkilökunnan välisen yhteistyön ja ammatillisen oppimisen edistämiseen.
Tiedon ja pedagogiikan yhteensovittamisessa on suuret mahdollisuudet
Tulevien vuosien keskeinen tavoite on tiedon hyödyntämisen laajentaminen opetukseen. Pyrkimyksenä on varmistaa, että opettajat ja muu henkilöstö saavat käyttöönsä esimerkiksi oppiainespesifistä tietoa, joka tukee opetuksen suunnittelua, toteutusta sekä arviointia.
Oppilaiden edistymisen seuranta analytiikan keinoin mahdollistaa oppimiseen liittyvän tuen kohdentamisen. Opettaja voi mukauttaa oppisisältöjä yksilöllisten tarpeiden perusteella tai muodostaa ryhmä- ja oppilaskohtaisia tukimuotoja. Ajantasainen ja oikein muotoiltu tieto tukee myös osaavimpien oppilaiden kehitystä. Kun tieto on saatavilla tarkoituksenmukaisessa muodossa ja ajallaan, se tulee jalostamaan oppimista ja auttaa pedagogista päätöksentekoa.
Tampereen perusopetus rakentaa tulevaisuuden koulua rohkeasti ja älykkäästi. Tiedolla johtaminen tukee lakisääteisten tehtävien toteuttamista, opetuksen laatua, resurssien kohdentamista ja ennen kaikkea oppimisen iloa. Uskomme, että tieto johdattaa meitä kaikkia – oppilaat, opettajat ja päättäjät – uteliaisuuden ja oivallusten maailmaan.
Jätä kommentti