Kaikki osion sisällöt
Yhteensä 5 tulosta
Eeli Jaakkola, Senior Advisor, World Bank Group
"Tampere on maailman onnellisimman maan vetovoimaisin kaupunki, vaikea nähdä parempaa investointikohdetta."
Eero Salmelin, johtaja, Huawei
"Tampereen alue on erityisen vahva kamerateknologiassa, koska Nokian kamerakehitys keskittyi pääosin Tampereelle. Täältä käsin suunniteltiin ja toimitettiin noin 2 miljardia kameraa matkapuhelinten osana. Tällaista kokemuspohjaa ei ole missään muualla."
Leena Aalto, toimitusjohtaja, Koja-Yhtiöt Oy
"Tampereelta löytyy osaavaa työvoimaa, innovatiivisia yrityksiä ja hyvä elinympäristö perheelle sekä Business Tampereen osaavaa apua ulkomaisten suorien investointien prosessien kanssa."
René Graichen, COO, Plugit Oy
"Kaupungin infrastruktuuri, sosiaaliset, kulttuuriset sekä luontoon ja ympäristöön liittyvät palvelut ovat huippuluokkaa, ja ne omalta osaltaan luovat täydellisen tasapainon työn ja vapaa-ajan välille."
Seppo Orsila, toimitusjohtaja, Modulight Oy
"Tampereen talousalueella on hyvä alihankintaverkosto erilaisia yrityksiä sekä korkeatasoiset koulut ja yliopisto."