Hyppää sivuvalikkoon

09. Suomen neito

Wäinö Aaltonen, 1928

Kauppaneuvos Rafael Haarlan lahjoittamat Pirkkalaisveistokset tilattiin taiteilija Wäinö Aaltoselta. Ne sijoitettiin uudelle Hämeensillalle Tampereen kaupungin 150-vuotisjuhlaksi vuonna 1929. Kolmen miesveistoksen rinnalla seisova Suomen neito kuvaa aikansa pirkkalaisnaista. Suomen neidon lakitus kuuluu opiskelijoiden vappuperinteisiin.

Rosa Meriläinen: ”Hämeensillan miespatsaat esittävät eri ammattikuntia: Veronkantaja, Eränkävijä ja Kauppias. Naispatsaalla ei vastaavaa roolia ole. Kuvittele ajatusleikkinä neljän patsaan ryhmä, jossa kolme naispatsasta esittäisivät perinteisiä naisammatteja neljännen patsaan edustaessa miehiä sukupuolena.

Ei Suomen neito kuitenkaan edusta vain sukupuoltaan. Suomen neito on myös isänmaan terveen elinvoiman symboli. Runsasmuotoinen nainen ikään kuin loihtii mieskatsojan mieleen, mikä kaikki kotimaassamme on puolustamisen arvoista ja rakasta. Ennen vanhaan naisten ajateltiin pitävän pystyssä myös maamme moraalia ja puhtautta."

Sijainti: Hämeensilta

Sijainti kartalla

Lähistöllä

Kansan hyväksi, Gunnar Finne 1942. Sijainti: Suomen Pankki, Hämeenkatu 13

Päivitetty 1.10.2024