Hyppää sivuvalikkoon

06. Atlas-tyttö

Essi Renvall, 1954

Atlas-tyttö on Tampereen naisvaltaisen teollisuuden symboli. Sitä voidaan pitää Näsikallion suihkulähteen Pohjan neidon modernisoituna versiona. Molemmilla on käsissään kultalankaa, mutta kotoinen värttinä on 40 vuodessa vaihtunut tehtaan puolaan. Suomen Trikoo Oy lahjoitti veistoksen kaupungille yhtiön 50-vuotisen toiminnan kunniaksi.

Rosa Meriläinen: "Tekstiiliteollisuuden kukoistusaikana Tampere oli likkojen kaupunki. Tehtaiden työntekijöistä merkittävä osa oli naisia, joista monet elivät oman rahan ansiosta itsenäistä ja vapaata elämää ilman omaa perhettä ja siihen liittyviä velvollisuuksia. Likat usein asuivat yhdessä, kimppakämpissä. Heistä moni oli aikansa sinkkuja, joiden pelättiin myös levittävän ympärilleen tapainturmelusta.

Kirjailija Virginia Woolf on kirjoittanut, että nainen tarvitsee omaa rahaa ja oman huoneen. Se on vapauden ehto. Atlas-tyttö edustakoon siis 
paitsi työteliästä, myös vapaata naista."

Sijainti: Marianpuisto, Mariankatu 31, 33200 Tampere

Sijainti kartalla

Päivitetty 12.9.2023