Kuninkaankadun kesäkatukokeilu

Tampereen vanhin kävelykatu Hämeenkadun ja Satakunnankadun välillä saa täksi kesäksi uuden ilmeen. Kuninkaankadulle on luotu puistomaisempaa tunnelmaa istutusten ja puutarhakeinujen avulla, ja katualueen viihtyisyyttä lisätään muun muassa Kauppakadun ja Puutarhakadun pohjoispuolelle ripustettavilla kankailla. Perinteisten torikojujen ja jäätelökioskin lisäksi kävelykadulla palvelee tänä kesänä myös katuruokavaunu, ja kadunvarren yrittäjiä on kannustettu ottamaan katutila haltuun rakentamalla muun muassa terasseja.

Kesäkatukokeilun tavoitteena on luoda viihtyisämpää ja elävämpää kaupunkitilaa ja testata tehtyjen ratkaisujen vaikutusta kadun käytettävyyteen, liikenteeseen, tunnelmaan ja yritysten liiketoimintamahdollisuuksiin. Kokeilusta saatujen tulosten perusteella voidaan ryhtyä suunnittelemaan ja edistämään myös pysyviä ratkaisuja. Kokeilu toteutettiin 1.6.-31.8.2022.

Kesäkadun toteuttaa Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma yhteistyössä alueen kivijalkaliikkeiden kanssa. 
 

Mikko Siitonen
Lisätietoja Hankekehityspäällikkö
Puhelin:
041 730 3249
Päivitetty 26.9.2022