Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Maija-Liisa Gröhnille päätyminen vapaan sivistystyön pariin ei ole ollut yksittäinen päätös, vaan ennemminkin johdatus oikeasta suunnasta.
– Minua kiehtoo omaehtoinen oppiminen, jokaisen ihmisen oikeus oppimiseen, itsensä kehittämiseen ja omien potentiaalien toteuttamiseen.
Gröhn on toiminut sivistyksen parissa omien sanojensa mukaan kaikilla tasoilla. Hän on työskennellyt varhaiskasvatuksessa, toisella asteella, kansanopistossa ja ammattikorkeakoulussa sekä myös sivistysjohtajana. Tampereen seudun työväenopistoon hän saapui Seinäjoen kansalaisopiston rehtorin tehtävästä.
– Sivistämisessä kansalaisopisto on aivan omaa luokkaansa. Se on todellinen mahdollistaja.
Yksilötasolla kansalaispisto voi mahdollistaa Gröhnin mukaan mitä tahansa – missä ihminen ikinä keksiikään haluta kehittyä.
– Kurssit tarjoavat virikkeitä, innostusta ja oppia. Ne voivat myös kannatella ihmistä sosiaalisena verkostona ja toimivat hyvinvoinnin lähteenä.
Gröhnin uran aikana vapaa sivistystyö on kehittynyt merkittävästi, mikä on jopa pakollista, sillä sen lakisääteinen tehtävä on vastata alueensa asukkaiden kulloisiinkin sivistystarpeisiin. Sivistystarpeen määritteleminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista, sillä jokaisen kohdalla se tarkoittaa eri asioita.
– Jollekin se voi olla ihan se, että saa yhden hyvän syyn poistua kotoa ja ‘kammata tukkansa kerran viikossa’. Toiset taas hakevat tukea ammatilliseen osaamiseen. Syitä osallistua on laidasta laitaan.
Gröhnin mukaan kansalaisopistojen lähtöajatus on aina se, miten jokin asia saadaan onnistumaan.
– Mikä muu taho enää toimii tältä pohjalta? Mahdollistaminen on suora vastaus lakisääteiseen tehtäväämme alueen asukkaiden palvelemisessa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana kansalaisopistot ovat osittain omaksuneet trendiajattelua.
– Kansalaisopistot vastaavat oikeasti ketterästi ihmisten toiveisiin hyvinkin nopeasti. Tehokkaimmillaan opiskelijan toiveesta syntyy uusi kurssi päivässä sisältäen opettajan rekrytoinnin ja tilavaraukset.
Gröhn toteaa kansalaisopistoihin kohdistuvan paljon harhaluuloja. Usein virheellisiä käsityksiä on niillä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta kansalaisopistoista.
– Toisinaan opisto mielletään menneen talven lumiksi. Monet tietävät esimerkiksi, että omat isovanhemmat ovat olleet opistossa, mutta he eivät osaa mieltää, että kansalaisopistotoiminta on nimenomaan nykypäivää, ja se elää juuri tässä ajassa.
Jotkut luulevat kansalaisopistojen järjestävän toimintaa vain ikäihmisille, mikä ei pidä paikkaansa.
– Me olemme tietysti ylpeitä ikäihmisistämme ja heidän osallistumisestaan, sillä mikä muu palvelu tavoittaisi heidät yhtä hyvin ja antaisi mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen, mutta tosiasiassa opiskelijaprofiilimme on hyvin tasainen kaikkien ikäryhmien ja taustojen osalta.
Vuonna 2023 työväenopiston opiskelijoiden suurin ikäryhmä oli 30–34- ja 35–40-vuotiaat. Perässä tulivat 14-vuotiaat, joista suurin osa on kuvataidekoululaisia, ja eläkeiän saavuttaneet 65–70-vuotiaat, joilla on aikaa harrastaa.
125 toimintavuoden aikana työväenopisto on aina joutunut perustelemaan olemassaoloaan, sillä julkinen rahoitus ei koskaan ole itsestäänselvyys. Maija-Liisa Gröhnin mukaan vapaan sivistystyön tulevaisuus näyttää kaikesta huolimatta virkeältä.
– Vapaa sivistystyö ei tule antamaan koskaan periksi leikkauksille ja säästöille. Se tulee keksimään keinot palvelun toteuttamiseen, sillä ihmiset keksivät keinot, joilla he haluavat itseään kehittää. En usko, että yhteiskunnassa löytyy mitään muuta tahoa, joka pystyisi tarjoamaan näin monipuolisen ja ihmisten hyvinvointia näin laajasti tukevan toiminnan.
Päättäjiä pitäisikin Gröhnin mukaan perehdyttää paremmin kansalaisopistotoimintaan.
– Heidät pitäisi saada kursseille, jotta he näkisivät ja kokisivat, mistä on kysymys. Kukaan, joka on lähtenyt vapaan sivistystyön opintoihin, ei ole sitä katunut.
Gröhn huomauttaa, että kansalaisopistojen täytyy pystyä paremmin avaamaan päättäjille ja kansalaisille sitä, miksi opistot ovat kuntalaisille tärkeä palvelu. Monilla kansalaisopisto-opinnot ovat johtaneet myös jatko-opintoihin, kun he ovat huomanneet voivansa edelleen oppia.
– Oppimisen itsetunnon kasvaminen on kannustanut esimerkiksi vaihtamaan alaa ja luomaan entistä mielekkäämmän elämän.
Parhaimmillaan kansalaisopisto-opiskelu kannattelee vaikeiden elämäntilanteiden yli ja antaa voimaa jaksaa.
– Olen itse kuullut tositarinoita ja omakohtaisia kokemuksia ihmisiltä siitä, etteivät he tiedä, missä he olisivat ilman kansalaisopistoa – tai olisivatko edes hengissä.
Jätä kommentti