Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Kun työväenopiston toiminta vuonna 1899 alkoi, opetus oli luentomuotoista ja tapahtui iltaisin, jotta tehtaiden työläiset ehtivät kiiruhtaa paikalle 12-tuntisen työpäivänsä jälkeen. Pääpaino luennoissa säilyi ensimmäiset 25 vuotta.
Autonomian aikana ja 1920-luvulla luennoista huomattava osa käsitteli humanistisesteettisiä aiheita, eli suurimmaksi osaksi historiaa tai yhteiskunnallistaloudellisia teemoja. Työväenkysymys ja yhteiskuntatieto olivat tärkeitä, ja luonnontieteistäkin luennoitiin verraten paljon. Lukuvuosi 1924–1925 oli taitekohta opetuksen historiassa: yleisten, kansantajuisten luentojen valtakausi päättyi ja painotus siirtyi intensiivisempään tunti- ja opintopiiriopetukseen.
1930-luvulla luennot kehittyivät ajankohtaisia aiheita käsitteleviksi. Luennot käsittelivät yleisiä kulttuuri-ilmiöitä, terveydenhuoltoa ja sosiaalipolitiikkaa. Aiheina olivat muun muassa työsuojelu, terveydenhuoltolaki, alkoholilainsäädäntö, lastensuojelu ja uusi kansaneläkejärjestelmä. Opisto vältteli sisäpoliittisesti arkoja aiheita.
Toisen maailmansodan jälkeen kiinnostus luonnontieteisiin kasvoi, mikä korvasi aineen heikkoa asemaa ryhmäopetuksessa. Myös Neuvostoliittoa sivuavien luentojen kysyntä kasvoi sodan jälkeen. Lukuvuotena 1957–1958 työväenopistossa vieraili luennoitsija Kiril Kondratjev, joka tunnettiin Neuvostoliiton ‘Sputnik-asiantuntijana’. Hän esitelmöi tekokuista ja atmosfäärifysiikasta pari kuukautta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli laukaissut ensimmäisen maata kiertävän satelliittinsa lokakuussa 1957.
Syksystä 1960 alkaen työväenopistolla kokoontui kansakoulupiiri kansakoulukurssin suorittamiseen henkilöille, joilta kansakoulun päästökirja oli jäänyt saamatta. Työväenopisto järjesti opetusta yhteistyössä Tampereen kaupungin kansakoululaitoksen kanssa. Toiminta jatkui 1970-luvulle saakka, mutta päättyi peruskoulujärjestelmän vakiinnuttua Suomeen.
1960- ja 1970-luvuilla työväenopisto järjesti kansakoulunopettajien jatkokoulutusta ruotsin kielessä, englannissa, suomen kielessä ja uudessa matematiikassa. Opinnot vastasivat yliopiston approbatur-arvosanoja. 1970-luvulla työväenopisto tarjosi myös ohjelmoidun opetuksen koulutusta ja peruskoulun opetussuunnitelmakoulutusta.
Työväenopisto järjesti 1990-luvulla eri teemoihin keskittyviä markkinoita. Lehtienpalstoille pääsivät niin Rakkauden markkinat kuin Huuhaa-markkinat, jotka täyttivät Sampolan. Yritykset ja yhteisöt pitivät markkinoilla omia pisteitä aiheeseen liittyen, ja auditoriossa kuultiin teemaluentoja. Huuhaa-markkinoilla yleisö kuuli luentoja niin sanottuna huuhaana pidetyistä teemoista, kuten refleksologiasta, homeopatiasta, väriterapiasta ja astrologiasta. Rakkauden markkinoilla taas saattoi nauttia pusukahvit Sampolan Kahvila Akvaariossa.
Julkisen keskustelun sanelemana työväenopisto luopui muun muassa astrologian kursseista, ja yleisen linjan mukaan kaikesta ‘huuhaana’ pidetystä pidättäydytään. Myös siinä, mitä kurssit lupaavat, ollaan syystä tarkempia. Kurssit eivät esimerkiksi saa luvata perättömiä terveysvaikutuksia.
Vuosituhannentaitteen tienoilla työväenopisto järjesti Tampereella yllätyskurssia useana lukuvuonna. Kurssin idea oli yksinkertainen ja hyvin koukuttava: Opiskelija ilmoittautui kurssille, ja jokaisen kokoontumiskerran ohjelma oli yllätys opiskelijoille.
Kurssilla vierailtiin muun muassa islamilaisessa seurakunnassa, maisteltiin teetä, käytiin erotiikkaliikkeessä ja harjoiteltiin piirtämistä elävästä mallista, jolla ei ollut vaatteita. Myös liikunnassa on kokeiltu yllätyskurssia, jossa pääsi kokeilemaan eri lajeja, kuten frisbeegolfia ja miekkailua. Yllätyskurssit ovat jääneet historiaan kenties syystäkin, mutta edelleen kurssia toivotaan takaisin valikoimaan.
Vuonna 2002 työväenopisto alkoi järjestää veneenrakennuskursseja, joilla valmistettiin vanhan hämäläisen mallin mukaan rakennettuja puuveneitä. Ensimmäisenä vuonna veneitä valmistui 13 kappaletta, ja vesillelaskua juhlistettiin Mustassalahdessa vuosittain näyttävin menoin.
Veneenrakennuskurssit päättyivät vuonna 2008, kun talouskurimus pakotti karsimaan kalliita kursseja. Tarkkasilmäisimmät voivat edelleen nähdä tamperelaisten järvien rannoilla kurssilla valmistettuja veneitä, sillä niitä ehti valmistua lähes sata. Myös yksi eskimokajakki ja pienoispurjevene ehtivät valmistua Onkiniemen opetustiloissa.
Kuolema on perustavanlaatuinen ja väistämätön osa ihmisyyttä. Ei siis ihme, että myös työväenopiston opiskelijat ovat siitä viehättyneet, vaikka aihe on jakanut mielipiteitä. 2000-luvulla työväenopisto järjesti kuolemateemaisen opistopäivän, joka sekin päätyi lehtienpalstoille. Tuolloin esimerkiksi kädentaidoissa saattoi osallistua kuolinpaitakurssille, jonka lopputuotteet herättivät huomiota, vaikka loppujen lopuksi kyseessä on varsin arkinen asia, sillä entisaikaan jokaisen morsiamen kapioissa oli kuolinpaita monen valmistautuessa vaaralliseen synnytykseen.
Työväenopisto on kokeillut myös uurnantekokursseja, jossa valmistui mitä mielikuvituksellisempia uurnia läheisille tai itselle tulevaa varten. Toisinaan moni kysyy edelleen, voisiko opistossa valmistaa ruumisarkun, mutta tilanpuutteen vuoksi se on usein mahdotonta. Kuolema teemana toistuu edelleen erityisesti kulttuurien tuntemuksen, historian ja eri taiteiden kursseilla.
Koska työväenopistossa voi opiskella kulttuuriaiheita, joutuu työväenopisto yhä tarkemmin pohtimaan sitä, miten tiettyä aihetta käsitellään ja kuka sitä voi opettaa. Erityistä hienovaraisuutta vaativat vähemmistökulttuurien käsittely. Tällä hetkellä työväenopistossa voi opiskella saamen kieltä ja karjalaista kulttuuria.
Lukuvuonna 2022–2023 toteutui luentosarja vähemmistökielistä ja -kulttuureista, joista mukana olivat saamelaisuuden ja karjalaisuuden lisäksi romanikulttuuri ja viittomakieliset. Luentosarjassa Me ja muut – kieli- ja kulttuuriyhteisöjen reunamilla -luentosarja tarkasteli kielten ja kulttuurien merkityksiä, kulttuuristen ja kielellisten yhteisöjen keskinäisiä suhteita sekä kohtaamisten konflikteja. Luennot käsittelivät kulttuurista omimista, suomalaisuuden ja karjalaisuuden suhdetta kansanperinteen tutkimushistoriassa, Suomen vähemmistökielten asemaa ja ekspatriaattilapsuutta. Kulttuurikurssien tavoite on tarjota tietoa kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Yhteistä kaikille työväenopiston historian kursseille on se, että niiden vilpitön tarkoitus on aina ollut tarjota yhdenvertainen mahdollisuus saada tietoa ja sivistyä, pohtia ilmiöitä ja mahdollistaa henkilökohtaisen käsityksen muodostaminen – ja tosiaan, toisinaan myös yllättyä!
Jätä kommentti