Nähtävillä olevat katu- ja yleisen alueen suunnitelmat 3.12. - 17.12.2025

Suunnitelmaehdotukset ovat nähtävänä 3.12. - 17.12.2025 tällä sivulla sekä tarvittaessa suunnitelmiin voi tutustua sähköisesti myös Tampereen palvelupisteessä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B. Mahdolliset muistutukset on osoitettava kirjallisesti Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnalle ja toimitettava edellä mainittuna nähtävilläoloaikana kirjaamoon.

Kirjaamo

Osoite:
Frenckellinaukio 2 B 33100 Tampere
Puhelin:
03 56534550 (paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksu)

Hervannan valtaväylän jalkakäytävät ja pyörätiet

Tampereen Hervannan kaupunginosan liikenneverkkosuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2019. Liikenneverkkosuunnitelma on strategisen tason suunnitelma, jonka avulla on saatettu yhteen Hervannan nykyinen liikennejärjestelmä ja kaupungin kehittämistavoitteiden mukainen maankäytön ja liikenteen kokonaisuus vuodelle 2040.

Liikenneverkkosuunnitelmassa jalankulun ja pyöräliikenteen tavoiteverkoissa on esitetty Hervannan valtaväylän itäreunaan laadukas ja jatkuva pyöräliikenteen pääreitti ja jalankulun yhteys.

Hervannan valtaväylän jalankulun ja pyöräliikenteen reittien yleissuunnittelu tuli ajankohtaiseksi vuonna 2021 Hervannan kampusalueen asemakaavoituksen yhteydessä arvioitaessa Hervannan valtaväylän katualueen tilantarvetta tulevaisuudessa. Yhteyden suunnittelulle ja toteutukselle on tullut tarvetta myös Hervantajärven uuden asuinalueen rakentumisen myötä liikkumistarpeiden lisääntyessä Hervannan valtaväylän suunnassa.

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa yhtenäinen korkealuokkainen jalankulun ja pyöräilyn pääreitti Hervannan valtaväylän varteen. Suunniteltu Hermiankadun ja Näyttämönkadun välinen osuus on ainoa kokonaan puuttuva osa Hervannan valtaväylän varren pyöräilyreittikokonaisuudesta. Suunnitelmat perustuvat yleissuunnitelmaan Hervannan valtaväylän jalankulun ja pyöräliikenteen reiteistä välillä Poliisikoulunkatu–Näyttämönkatu.

Osana Hervannan liikenneverkkosuunnitelmia toteutetaan Hervannan valtaväylän itäreunaan korkealuokkainen jalankulun ja pyöräilyn pääreitti Hermiankadun ja Näyttämönkadun välille. Myös Hervannan valtaväylän länsireunaan toteutetaan uusi jalankulun ja pyöräilyn reitti Hermiankadun ja Mekaniikanpolun välille. Lisäksi Arkkitehdinkadun pyörätien pohjoisreunassa olevan pyörätien rinnalle toteutetaan jalkakäytävä Insinöörinkadun ja Hervannan valtaväylän väliselle osuudelle, koska nykyinen pelkkä pyörätieratkaisu on koettu ongelmalliseksi myös jalankulkijoiden kulkiessa pyörätiellä.

Hervannan valtaväylä

Välillä: Hermiankatu–Näyttämönkatu. Hervannan valtaväylän itäreunaan sijoittuvalla jalankulun ja pyöräilyn pääreitillä jalankulku ja pyöräilyn erotetaan toisistaan ajoratamerkinnöin ja tällä osuudella jalkakäytävän leveys on pääsääntöisesti 2,78 metriä ja kaksisuuntaisen pyörätien leveys on 3,00 metriä. Tilanahtauden vuoksi jalkakäytävä ja pyörätie kapenevat hieman lyhyellä matkalla Elementinpolun linja-autopysäkin kohdalla ja tällä kohdin jalkakäytävän leveys on 2,28 metriä ja pyörätien leveys on 2,50 metriä. Väylän kokonaisleveyteen vaikuttaa kulkumuotojen erottelemistapa sekä ajoradan ja pyörätien väliin toteutettavan erotusalueen leveys. Kulkumuotojen erotteleminen on suunniteltu toteutettavan 0,10 metrin levyisellä erottelukaistalla, joka toteutetaan asfalttipäällysteen massamerkinnöin. Pyörätie erotetaan ajoradasta 0,82–3,09 metrin levyisellä betonikivipäällysteisellä erotusalueella.

Jalkakäytävän ja pyörätien toteuttaminen Hervannan valtaväylän itäreunaan edellyttää uuden alikulkusillan rakentamista nykyisen Hermian alikulkusillan viereen ja uusi silta on tyypiltään nykyisen sillan kaltainen.

Elementinpolun linja-autopysäkille johtava kulkuyhteys Orjatsalonpuiston nykyiseltä jalankulun ja pyöräilyn reitillä joudutaan korvaamaan kokonaan uudella yhdistetyllä jalankäytävä ja pyörätieyhteydellä. Samalla kulkuyhteyden pituuskaltevuutta loivennetaan nykyiseen väyläyhteyteen nähden. Uuden Orjatsalonpuistoon johtavan väyläyhteyden toteuttaminen edellyttää nykyisen meluvallin pohjoispään osittaista purkamista ja melusuojauksen varmistamiseksi Hervannan valtaväylän ajoradan ja pyörätien väliin sijoittuvaa rengasmelukaidetta jatketaan 28 metriä Elementinpolun linja-autopysäkin suuntaan.

Hervannan valtaväylän muutostöiden lisäksi muutetaan myös Näyttämönkadun jalkakäytävä ja pyörätiejärjestelyitä siten, että jatkossa pyöräily Näyttämönkadulla tapahtuu ajoradalla. Tämä edellyttää yksisuuntaisien pyöräteiden toteuttamista Näyttämönkadun suuntaan, joilla pyöräliikenne liitetään osaksi Näyttämönkadun ajoradalla tapahtuvaa pyöräliikennettä. Pyörätiejärjestelyiden muuttamisen yhteydessä Näyttämönkadun molemmin puolin olevat kapeat noin 2,50 metrin levyiset yhdistetyt pyörätiet ja jalkakäytävät muutetaan pelkiksi jalkakäytäviksi.

Hervannan valtaväylän länsireunaan toteutetaan uusi yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätieyhteys Hermiankadun ja Mekaniikanpolun välille. Asfalttipäällysteisen väylän leveys on 3,00 metriä ja väylän eteläpäähän toteutetaan 14,00 metrin pituinen tukimuuri uuden väylän ja viereisen tontin välisen suuren korkeuseron vuoksi.

Arkkitehdinkatu

Välillä: Insinöörinkatu–Hervannan valtaväylä. Arkkitehdinkadun pohjoisreunaan toteutetaan jalankulun ja pyöräilyn pääreitin tasoinen jalkakäytävä ja pyörätie Insinöörinkadun ja Hervannan valtaväylän väliselle osuudelle. Katurakenteiden leventäminen pohjoiseen päin edellyttää viereisen kiinteistön katualueella sijaitsevan pysäköintialueen poistamista. Tällä katuosuudella jalkakäytävän leveys on pääsääntöisesti 2,00 metriä ja kaksisuuntaisen pyörätien leveys on 3,00 metriä. Kulkumuotojen erotteleminen on suunniteltu toteutettavan 0,28 metrin levyisellä kahden betonikiven erottelukaistalla ja pyörätie erotetaan ajoradasta 0,95–1,90 metrin levyisellä betonikivipäällysteisellä erotusalueella.

Hervannan valtaväylältä Arkkitehdinkadulle kääntyvän ajoneuvoliikenteen ajonopeuksien hillitsemiseksi ajoradan sisäkaarteen kaarresädettä pienennetään toteuttamalla sisäkaarteeseen yliajettava alue.

Katualueilla pintavesien kuivatus hoidetaan avo-ojapainantein sekä hulevesiviemäröinnillä, joita täydennetään tarvittavilta osin.

Katualueiden viihtyisyyttä parannetaan istuttamalla puita liikenneväylien vierialueille ja uudet jalkakäytävä ja pyörätieyhteydet valaistaan.

Kohteet sisältyvät Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön palvelualueen vuoden 2026 alustavaan vuosisuunnitelmaan ja rakennustyöt pyritään aloittamaan keväällä 2026.

Lisätietoja antavat tarvittaessa: 

Petri Keivaara
Katuinsinööri
Puhelin:
050 382 6459
Mikko Kielo
Vanhempi erikoissuunnittelija
Puhelin:
050 532 1029

Lahdenperänkatu

Välillä: Hatanpään valtatie – Lahdenperänkadun alikulkusilta (ratasilta). Hatanpään valtatien raitiotien rakentaminen edellyttää liikennevalo-ohjauksen ja kaistajärjestelyjen uusimista Lahdenperänkadun liittymäalueella. Liikennevalojen ohjaus on tapahtunut nykytilassa samasta kojeesta sekä Hatanpään valtatien että Lahdenperänkatu 3 liittymälle.

Hatanpään valtatien liittymän liikennevalo-ohjauksen toimintavarmuuden takaamiseksi on näiden kahden liittymän liikennevalo-ohjaus parempi jakaa kahdelle eri kojeelle, jolloin myös Lahdenperänkatu 3 kiinteistön liittymässä on toteutettava liikennevalojen saneeraustyö. Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista saneerata myös katu kokonaisuudessaan liikenteellisen tavoitetilan mukaiseksi huomioiden tulevaisuuden muuttuvat liikennetarpeet.

Valo-ohjauksen tarvetta Kolmionkadun ja Lahdenperänkadun liittymään on selvitetty liikennesimuloinnilla, jonka perusteella liittymä toimii ilman valo-ohjausta vähintään hyvällä sujuvuudella. Mahdollista Kolmionkadun tulevaisuuden liikennevalo-ohjauksen tarvetta varten kuitenkin varaudutaan Lahdenperänkadulla liikenteenjakajalla ja toteuttamalla putkitukset kaistojen alituksiin.

Suunnitelman kuvaus

Lahdenperänkatu on alueellinen kokoojakatu. Suunnitelmassa parannetaan eri kulkumuotojen erottelua toisistaan. Kadun pohjoisreunassa jalankulku- ja pyöräväylä toteutetaan eroteltuna väylänä. Kadun eteläpuolella on jalkakäytävä.

Ajoradalla on pohjoispuolella kaksi ajokaistaa ja eteläpuolella yksi ajokaista sekä kääntymiskaista Lahdenperänkatu 3 kiinteistölle. Kolmionkadusta itään on myös eteläpuolella katua kaksi ajokaistaa. Kolmionkadulta käännytään idän suuntaan omalle alkavalle kaistalle.

Pohjoispuolen linja-autopysäkille tehdään erillinen odotustila, jolloin jalankulku ja pyöräliikenne kulkevat pysäkkikatoksen takaa. Eteläpuolen linja-autopysäkki toteutetaan ilman katosta ja erillistä odotustilaa.

Lahdenperänkatu 3 liittymän ylittävä suojatie ja pyörätien jatke toteutetaan saarekkeellisena. Liittymän ajoradalle toteutetaan yliajettavat nupukiveykset, jolloin kiinteistön raskaiden kuljetusten on mahdollista kääntyä liittymästä, mutta henkilöajoneuvoille liittymän ohjaavuus on pienipiirteisempi.

Lahdenperänkatu 3 liittymän liikennevalot uusitaan. Kuten nykytilassa, eteläistä kiinteistöliittymää (Lahdenperänkatu 2A) ei ole liitetty valo-ohjaukseen.

Katuvalaistus uusitaan suunnittelualueella, ja erityisesti suojatieylitysten valaistusta parannetaan. Vanhat valaisimet poistetaan. Kadun kuivatus toteutetaan hulevesikaivoilla ja -viemärillä, joka puretaan Vihiojaan. Suunnitelmassa on esitetty mm. väylän tuleva sijainti, korkeusasema, pintamateriaalit, valaistus, kalusteet sekä pintavesien kuivatus ja kasvillisuudet.

Lahdenperänkadun rakentaminen kuuluu Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen vuoden 2026 alustavaan vuosisuunnitelmaan.

Lisätietoja antavat tarvittaessa: 

Mikko Vainiomäki
Tilaaja/Tampereen kaupunki Katuinsinööri
Puhelin:
040 801 6212
Sanni Lehtinen
Suunnittelija/Sweco Finland Oy
Puhelin:
040 569 2862

Rusthollin kaava-alue 8797

Rusthollin alueen asemakaavamuutoksella mahdollistetaan muutaman erillispientalon ja pientalon muodostaman kokonaisuuden rakentaminen Tasanteen kaupunginosaan Olkahistenlahden lounaisrannalle. Asemakaavalla mahdollistetaan myös tonttikadun sekä jalankulun- ja pyöräilyn reittien rakentaminen, jotka tulevat toimimaan samalla osana yleiskaavan osoittamaa keskuspuistoverkoston virkistysyhteystarvetta.

Katusuunnitelmaehdotukset on laadittu asemakaavan mukaisten edellä mainittujen jalankulun- ja pyöräilyn reittien sekä tonttikadun toteuttamista varten. Katusuunnitelmaehdotuksissa on esitetty muun muassa tonttikadun ja raittien tulevat sijainnit, korkeusasemat, pintamateriaalit, valaistus, ja pintavesien kuivatus.

Rusthollinkatu

Välillä: Rusthollinrinne–Rusthollinpolku. Rusthollinkadun katusuunnitelmaehdotus koskee nykyisen tonttikadun jatkeeksi muodostuvaa noin 150 metriä pitkää uutta päättyvää katuosuutta, jonka linjaus mukailee nykyistä Rusthollinpolkua. Asfalttipäällysteisen ajoradan leveys on 5,5 metriä. Uusien tonttien puoleiseen reunaan on osoitettu reunakivi. Rusthollinkadun ja Rusthollinrinteen liittymän tuntumaan alkupäähän on suunniteltu jätteiden yhteiskeräyspiste. Kadun itä-/eteläpuolelle on osoitettu pysäköintikielto.

Rusthollinpolku 

Rusthollinpolku on noin 90 metriä pitkä murskepintainen yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, jonka leveys on 3,0 metriä. Väylä alkaa Rusthollinkadun jatkeen päästä jatkuen Kolmelankadulle johtavaan pyörätiehen ja jalkakäytävään saakka. Väylän linjaus mukailee nykyistä Rusthollinpolun linjausta.

Purovainionpolku 

Purovainionpolku on noin 40 metriä pitkä nykyisen polkumaisen väylän jatke, joka liittyy Rusthollinkatuun. Uusi osuus on 3,0 metriä leveä murskepintainen jalkakäytävä, jolle ei järjestetä talvikunnossapitoa.

Katualueiden pintavedet johdetaan ojapainanteiden ja rumpujen kautta Olkahistenlahteen ja niihin on suunniteltu valaistus. Reuna-alueet nurmetetaan.

Katualueiden rakentaminen kuuluu Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen alustavaan vuoden 2026 vuosisuunnitelmaan.

Lisätietoja antavat tarvittaessa: 

Petri Keivaara
Tilaaja/Tampereen kaupunki Katuinsinööri
Puhelin:
050 382 6459
Marko Turkki
Katusuunnittelu / Ramboll Finland Oy Projektipäällikkö
Puhelin:
0400512123

Viinikankadun katusuunnitelmaehdotuksen laatimisen taustalla on Yliopistontunnelin rakentaminen. Yliopistontunneli toimii tulevaisuudessa ajoyhteytenä P-Hämpin pysäköintilaitoksen laajennukseen Viinikan liittymän suunnasta. Yliopistontunnelin suuaukon toteuttaminen edellyttää muutoksia Viinikankadun katujärjestelyihin. Suunnitelmaehdotukset pohjautuvat aiemmin laadittuun Viinikankadun ajoyhteyden yleissuunnitelman tarkistukseen ja Viinikankadun maanalaisen ajoyhteyden hankesuunnitelmaan. Suunnitelmaehdotuksissa on esitetty muun muassa väylien tuleva sijainti, korkeusasemat, pintamateriaalit ja pintavesien kuivatus.

Viinikankatu

Välillä: Ratapihankatu – Kalevantie. Viinikankadun keskelle on suunniteltu uusi ajoyhteys maanalaiseen parkistoon (Yliopistontunneli). Samalla Viinikankadun jalankulun ja pyöräliikenteen olosuhteita parannetaan ja kulkuyhteydet kiinteistöille sovitetaan Viinikankadun uusiin ratkaisuihin. Viinikankadun ajorata säilyy 1+1-kaistaisena. Yliopistontunnelin suuaukko sijoittuu kadun keskelle ajoratojen väliin ja ajoyhteys katetaan. Ratapihankadun liittymässä Viinikankatu leventyy 2+2-kaitaiseksi. Kadun leventymiseen on varauduttu Pinnin alikulkusillan uusimisen yhteydessä. Keskimmäiset ajokaistat johtavat Yliopistontunneliin.

Jalkakäytävä ja pyörätie erotellaan toisistaan Viinikankadun molemmilla reunoilla. Pyörätien leveys on 3,0 metriä ja jalkakäytävän leveys on 2,0 metriä. Erottelu toteutetaan kiviraidalla. Länsipuolen pyörätiellä kulkee seudullinen pääreitti.

Kadun ja luiskien korkeuseroa tasamaan on suunniteltu tukimuurit. Kadun saarekkeet ja erotuskaistat eri liikennemuotojen välillä sekä suurin osa tukimuurien ja jalankulun välisestä reuna-alueesta on suunniteltu kivettyinä. Kadun itäreunalle Kalevansillan yhteyteen on suunniteltu niittyalue, josta pyritään kylvettävän kasvilajiston avulla tarjoamaan uuselinympäristö erittäin uhanalaisiksi määritellyille perhoslajeille ahdeyökköselle ja mäkihiilikoille. Tukimuurien ulkoasusta ja verhoilusta on laadittu ideasuunnitelma Kalevansillan suunnittelun yhteydessä.

Kadun reunoilla on varattu lumitilaa jalkakäytävien ja tukimuurien väliin. Myös Yliopistontunnelin pohjoispuolelle sijoittuva kiveys toimii talvisin lumitilana. Väylien pintavedet johdetaan pinnan kallistusten avulla hulevesiverkostoon. Viinikankadun valaistus uusitaan ja valaisimet sijoitetaan kadun reunoille tukimuurien viereen. 

Yliopistontunneli

Yliopistontunnelin suunnitelmaehdotus rajautuu Viinikankadun alapuoliselle osuudelle Viinikankadun ja Suvantokadun välille. Yliopistontunnelin suuaukko sijoittuu Viinikankadun keskelle. Sisäänajo Yliopistontunneliin tapahtuu etelästä Viinikan liittymän suunasta, josta Viinikankadun keskimmäiset ajokaistat johtavat tunneliin. Yliopistontunnelin suuaukko ja betonikaukalo katetaan. Tunneli laskee Viinikankadulta jyrkästi maan alle ja kulkee noin 40 metriä maanpinnan alapuolella.

Yliopistontunnelin ajoradan leveys on 7,0–8,8 m. Ajoradan molemmin puolin on 1,0 metriä leveät korotetut pientareet. Yliopistontunnelin länsi-/eteläreunassa kulkee ajoradasta erotettu poistumiskäytävä hätäpoistumista varten. Yliopistontunnelin vapaa korkeus on 4,7 metriä. Tunnelissa ajo on kielletty yli 12 metriä pitkiltä kuorma-autoilta, ajoneuvoyhdistelmiltä sekä jalankulkijoilta ja pyöräliikenteeltä. Tunnelin nopeusrajoitus on 30 km/h.

Åkerlundinkadun ja Pinninkadun liittymän alapuolelle on suunniteltu maanalainen liikenneympyrä, johon toteutetaan varaukset maanalaisen parkiston laajennukselle etelään ja pohjoiseen. Rautatienkadun ja Suvantokadun liittymän alapuolelle toteutetaan liikenneympyrä, josta on liittymähaara P-Hämpin pysäköintilaitoksen laajennukseen sekä varaus maanalaisen kadun jatkamiselle kohti keskustan länsipuolta.

Yliopistontunnelin ajoradan ja pientareiden päällyste on asfalttia. Tunnelin pintavedet johdetaan kaivojen ja linjakuivatuskourujen avulla hulevesiverkostoon. Tunneli valaistaan ja varustetaan ilmanvaihdolla.

Rakentamistyöt alueella pyritään aloittamaan v. 2026.

Lisätietoja antavat tarvittaessa: 

Petri Keivaara
Tilaaja/Tampereen kaupunki Katuinsinööri
Puhelin:
050 382 6459
Mikko Kauppinen
Katusuunnittelu/Sitowise Oy Projektipäällikkö
Puhelin:
040 777 6408
Päivitetty 3.12.2025