Hyppää sivuvalikkoon

2. Pate Mustajärven synnyinkoti

Pate Mustajärven lapsuudenkoti oli osoitteessa Kyntäjäntie 13. Perhe asui ensin pikkumökissä, jonka isä oli rakentanut. Paten ensimmäisenä kansakouluvuonna he muuttivat samalle tontille rakennettuun suurempaan taloon. Pihamökissä vietettiin Paten nuoruudessa Ikurin parhaita kotibileitä.

— Siellä tosiaankin synty laulu- ja soitinyhtye Popeda. Sen talon autotallissa on tehty Suomi-rokin historiaa, Pate Mustajärvi toteaa. Pihamökissä ja talon autotallissa sekä vastapäisessä Lehtisen talon alakerrassa olivat Popedan ja sen esiasteiden ensimmäiset treenikämpät.

Popeda on saanut nimensä Pobeda-auton mukaan jyväskyläläisen Cadillac-nimisen bändin vaikutuksesta. Paten porukka päätti, että korpikylän rapparirokkibändin nimi voisi olla arkisempi, siis Popeda, ja nimenomaan väärin kirjoitettuna, koska Hurriganes-yhtyeenkin nimi oli väärin kirjoitettu. Aluksi nimeksi aiottiin "Punk-rock Popeda". Varhaisvaiheessa yhtyeeseen kuului muitakin Ikurin poikia: naapurissa asunut Risto Lehtinen ja Vesa Salonen, joka ajoi keikkamatkat hankkimallaan bussilla.

Rakennukset ja piha ovat yksityisaluetta, jolle ei saa mennä.

Osoite: Kyntäjäntie 13, 33340 Tampere

Sijainti kartalla

Lue tai kuuntele

Päivitetty 1.10.2024