Elämänmittaisia kasvutarinoita, joissa jokainen on tekijä

Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?

Kirjoittaja: Opistotarinoita-blogin kirjoittajat

Tampere työväenopisto.

Pehmein askelin juoksuharrastukseen

Henkilö metsässä kiven vieressä. Pia Nykänen.
Pia Nykänen asettui kuvattavaksi Kaupissa loppukeväästä 2022. Polkujuoksua voi harrastaa eri vuodenaikoina, kunhan huomioi maaston haasteet ja säähän sopivan pukeutumisen.

Huimasti suosiotaan kasvattanutta polkujuoksua voi opiskella Tampereen seudun työväenopistossa myös lukuvuonna 2022–2023. Moneen vuoden aikaan sopivassa harrastuksessa pääsee alkuun tavallisilla juoksukengillä ja reippaalla asenteella.

Opettaja Pia Nykäsen mukaan polkujuoksun etuna asfaltilla juoksemiseen nähden on maaston pehmeys, minkä ansiosta nivelet eivät rasitu yhtä voimakkaasti, ja samalla se haastaa kehoa monipuolisesti.

– Koska lajissa on huomioitava maaston muodot, kuten kannot, kivet ja juuret, kehittää se juoksijan ketteryyttä, tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Metsä ympäristönä myös on virikkeellinen ja rauhoittava, Nykänen sanoo.

Polkujuoksussa on tärkeää lukea maastoa eli sitä, mihin asettaa jalan seuraavaksi ja miten siitä eteenpäin. Myös turvallisuuteen tulee kiinnittää huomiota.

– Metsässä voi olla kesäisin esimerkiksi käärmeitä ja ampiaisenpesiä, eikä eksyminenkään ole mahdotonta. Olen senkin kokenut. Tämän lisäksi täytyy huomioida myös sääolosuhteet. Kuumalla ilmalla voi tulla auringonpistos ja talvella liian kylmä.

Haasteisiin voi kuitenkin varautua suunnittelemalla reitin etukäteen ja pukeutumalla säähän sopivalla tavalla.

– Minulla on yli tunnin mittaisilla juoksulenkeillä aina mukana sideharsoa, juotavaa, jotain makeaa tai energiageeliä sekä varavaatetta. Puhelin on myös tärkeä pitää mukana eksymisen varalta, Nykänen opastaa.

Sopivat kengät ja oikea tekniikka

Polkujuoksun voi aloittaa tavallisilla juoksukengillä, mutta kun on jonkun aikaa juossut poluilla, kannattaa kyllä hankkia kunnolliset polkujuoksukengät.

– Kenkien tulee olla jalkaan sopivat ja riittävän tukevat, mutta ei liian tukevat. Pohjassa on syytä olla hyvä pito ja hyvissä kengissä on myös varpaat suojattu iskuilta. Lisäksi on hyvä, jos kengät läpäisevät veden sisään ja ulospäin. Jos vesi jää kenkään, sukka kastuu ja se lisää hiertymien syntymistä, Nykänen kertoo.

Oikeanlainen juoksutekniikka kannattaa opetella heti alusta lähtien, jolloin juoksemisesta tulee helppoa ja mukavaa.

– Oikea tekniikka ehkäisee vammoja, tehostaa juoksua ja lisää sen nautinnollisuutta. Tällöin juokseminen on myös entistä taloudellisempaa.

Pirkanmaan poluilla

Tampereella on Nykäsen mukaan runsaasti juoksemiseen sopivia polkuja.

– Niitä löytyy esimerkiksi Kaupista ja Hervannasta Suolijärven ympäristöstä sekä Pyynikiltä. Kauppi on sikäli hyvä kohde, että siellä on monipuoliset polut ja paikalle pääsee helposti julkisilla kulkuneuvoilla. Myös naapurikuntien alueilta löytyy paljon hyvin merkittyjä polkuja.

Parasta polkutyyppiä on mahdotonta sanoa, sillä ihmisten mieltymykset ovat erilaisia.

– Joku tykkää mennä helppoa neulaspolkua pitkin, kun taas joku toinen haluaa enemmän haastetta. Itse tykkään siitä, että polun varrelta löytyy kaikkea kiinnostavaa. Haastettakin saa olla, niin että joutuu välillä hyppimään kivien ja kantojen yli. Sellainen polku on mielenkiintoinen.

Nykänen arvelee polkujuoksun suosion johtuvan siitä, että se soveltuu hyvin myös jalkavaivaisille sekä siitä, että lajista on kirjoitettu paljon viime aikoina. Myös korona on lisännyt lajin suosiota.

– Ihmiset hakevat luonnosta rauhoittumista, ja olen huomannut, että monet ovat koronan aikana löytäneet luonnon. Ennen sitä metsässä tuli vastaan paljon vähemmän liikkujia kuin nykyään.

Nykäsen mukaan parasta polkujuoksussa onkin Suomen kaunis luonto.

– Suomessa on neljä vuodenaikaa, jolloin voi juosta ja nauttia luonnon rauhasta ja vuodenaikojen vaihteluista. Polkujuoksu on myös helppo harrastus, sillä lenkille voi lähteä milloin vain.

Teksti: Suvi Roselli
Kuvat: Suvi Roselli
Jaa sosiaalisessa mediassa

Jätä kommentti

Liitä teksti muusta lähteestä näppäinyhdistelmällä CTRL+SHIFT + V.