Ikurin tontit (jatkuva haku)
Sijainti kartalla
Ikurissa haettavana olevat tontit sijaitsevat asemakaavan nro 8539 mukaisella alueella Ikurin kaupunginosan itäreunalla, Tesoman jää- ja uimahallien pohjoispuolella. Asemakaavalla mahdollistetaan täydennysrakentaminen alueelle, mikä on tällä hetkellä metsäistä viheraluetta ja Tampereen kaupungin taimistoa. Suunnittelualueen pohjoisosassa, Taimiston alueella, runsaat kaksi hehtaaria viheraluetta on kaavalla muutettu neljäksi korttelialueeksi, joille voidaan rakentaa pien-, rivi- ja kerrostaloja tai niiden erilaisia välimuotoja. Suunnittelualueen eteläosassa, Tuomarinkadun alueella, noin kaksi hehtaaria viheraluetta on muutettu kahdeksi korttelialueeksi, joiden pääkäyttötarkoitukset ovat asuinrakennusten korttelialue (A) ja asuinkerrostalojen korttelialue (AK). Useat kaava-alueen tonteista soveltuvat hyvin puukerrostalojen ja -rivitalojen rakentamiseen.
Kaavan ehdotusvaiheessa järjestettiin kilpailu, jonka tarkoituksena oli löytää kortteleihin kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti laadukas ja hallittu kokonaisuus, joka samalla edustaa resurssiviisaan ja kohtuuhintaisen asumisen toteutumista Tesomalla. Rakennustyypistöön toivottiin vaihtelua kerrostaloista ja kaupunkivilloista pienempimittakaavaisiin townhouse –tyyppisiin joko kytkettyihin tai erillisiin rakennuksiin. Kilpailun voitti ehdotus nimeltä ”Lyhdyt” ja kaavaa on viety eteenpäin kilpailun voittajan kanssa.
Haettavana kaksi asuinkerrostalojen korttelialuetta olevaa tonttia 837-237-3880-1 ja 2, joiden hakijoiden eduksi katsotaan, mikäli rakennukset tai osa niistä luvataan toteuttaa pääosin puurakenteisina.
Tontit ovat haettavissa vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon.
Asuntojakauma
Tontinluovutuksen tavoitteena on monipuolinen asuntojakauma. Pienasuntoihin vahvasti painottuva asuntojakauma ei ole tavoitteiden mukainen. Kaupunki edellyttää, että kohteen asuntojen lukumäärästä vähintään 25 % toteutetaan vähintään kahden makuuhuoneen perheasuntoina. Perheasuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 65 m2. Asuntojakauman toivotaan sisältävän myös suuremmille perheille sopivia asuntoja (asunnossa vähintään 3 makuutilaa). Kaikkien asuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 45 m2. Asuntojakauma tarkastellaan hankekohtaisesti. Asuntojakauma tulee esittää tontinkäyttösuunnitelman esittelyn yhteydessä, ennen tontin lopullista luovuttamista.
Asuntokokojakaumaa tarkasteltaessa jätetään huomioimatta tontille mahdollisesti rakentuvat opiskelija-asunnot tai ikääntyneille rakennettavat asunnot.
Maaperätutkimus
Asemakaavoituksen yhteydessä alueelle on teetetty ympäristötekninen tutkimus, jonka raportti on hakumateriaalin liitteenä. Tutkimusten perusteella alueella ei ole todettu kunnostustarvetta.
Vieraslajit
Kaava-alueella on havaittu haitallisia vieraslajeja. Maanvuokralaisen tulee huolehtia niistä lainsäädännön edellyttämällä tavalla eli tarvittaessa torjua tai estää haitallisten vieraslajien leviäminen ympäristöön, myös maa-ainesten välityksellä. Lista haitallisiksi säädetyistä vieraslajeista löytyy vieraslajit.fi sivustolta. Vieraslajilain valvovana viranomaisena toimii Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
EU:n vieraslajiasetus (N:o 1143/2014), kansallinen vieraslajilaki (Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta 1709/2015) ja vieraslajiasetus (704/2019) ja vieraslajiasetuksen muutos (Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n ja liitteiden muuttamisesta 912/2023)”.