Ilmastotyötä arvioiva järjestö: Tampereen kaupungille arvostettu A-luokitus
Tampere sai arvostetun ilmastotyön A-luokituksen yhtenä 120 kaupungista maailmassa. Kansainvälinen Carbon Disclosure Project (CDP) -järjestö arvioi 738 kaupunkia ympäri maailmaa. Tampere pääsi parhaiden kaupunkien A-listalle kolmannen kerran.
CDP:n arvio Tampereen toimista perustuu avoimelle alustalle raportoituun tietoon ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen toimista ja suunnitelmasta päästöjen vähentämiseksi. A-luokituksen saaneet kaupungit osoittavat ilmastotyön johtajuutta julkistamalla tietonsa ja toimet ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Vuonna 2026 Tampereen tavoite on, että alueellisia päästöjä on 64 prosenttia vähemmän kuin vertailuvuonna 1990.
Suomesta arvostetun A-listauksen sai tänä vuonna Tampereen lisäksi Turku. Pohjoismaista tunnustuksen sai 10 kaupunkia, muun muassa Tukholma, Oslo ja Reykjavik.
Tampere jatkaa ilmastotyön toiminnan ja talouden yhdistämistä
Ilmastotyön maailmanlaajuisista haasteista huolimatta Tampere on strategiassaan sitoutunut hiilineutraaliustavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä.
─ Kunnianhimoista työtä tekevät kaupungit houkuttelevat investointeja hankkeisiinsa ja esittävät ratkaisuja, joista muut voivat ottaa mallia, sanoo Tampereen kaupungin apulaispormestari Ilkka Porttikivi.
Kaupungin ilmastonmuutoksen hillinnän ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelmat on koottu Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartaksi. Tänä vuonna tiekartta yhdistetään yhä tiiviimmin ilmastotoimien resursointiin talousarvion ilmastobudjetissa.
─ Olemme viime aikoina keskittyneet parantamaan Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekarttaan liittyvien ilmastotoimien talouden suunnittelua ja varmistamaan, että kustannustehokkaat ilmastotoimet saavat riittävät resurssit. Tämä on erityisen tärkeää kaupungin hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisen kannalta, sanoo ilmastotyön taloussuunnittelua kehittävän Climate-4-CAST-hankkeen projektipäällikkö Hanna Meriläinen.
Jo tähän mennessä Tampere on hyötynyt kunnianhimoisesta ilmastotyöstään taloudellisesti, kun Kuntarahoitus on myöntänyt sille edullista kestävän kehityksen talousarviolainaa.
Tampere on mukana EU-komission 100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia -missiossa ja EU:n ilmastonmuutoksen sopeutumisen missiossa. CDP:n kautta Tampere raportoi myös edistymistään niissä.
Ilmastotyön arviointi perustuu avoimuuteen
Carbon Disclosure Project on maailmanlaajuinen voittoa tavoittelematon järjestö, jonka järjestelmässä yritykset, kaupungit, alueet ja valtiot maailmanlaajuisesti voivat julkistaa ympäristötietoaan. CDP arvioi ilmastotyön käytäntöjä arvosanoilla A:sta D:hen.
Vuonna 2025 yli 23 100 yritystä, kaupunkia, osavaltiota ja aluetta julkisti tietonsa CDP:n kautta. Järjestö pitää tietoa ja sen saatavuutta pohjana maapallon kannalta myönteisille päätöksille. Rahoituslaitokset, joilla on hallussaan yli neljännes maailman institutionaalisista varoista, käyttävät CDP:n tietoja sijoitus- ja luottopäätösten perustana.