ArtStage – taiteen ja kulttuurin keskustelufoorumi 15.11. Lielahden kartanolla

ArtStage kokoaa yhteen taiteen ja kulttuurin tekijät, ajattelijat ja kokijat Lielahden kartanoon lauantaina 15. marraskuuta klo 12–18. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa avoimen alustan taiteen ja kulttuurin tulevaisuuden pohtimiselle, keskustelulle ja verkostoitumiselle.

Päivän kattoteemana on taiteen utooppiset mahdollisuudet ja kulttuurin tulevaisuusmaisemat. ArtStage nostaa esiin ajankohtaisia kysymyksiä taiteen ja kulttuurin merkityksestä – avoimen keskustelun, kuuntelun ja yhteisen ajattelun kautta.

Tapahtuman ohjelma rakentuu monipuolisista sisällöistä, kuten ajatuksia herättävistä alustuksista, avoimista ja pienryhmäkeskusteluista, paneelikeskustelusta sekä nonstop-ohjelmasta ja verkostoitumisesta. Päivän aikana osallistujilla on mahdollisuus sekä syventyä teemoihin että kohdata muita taiteen ja kulttuurin toimijoita inspiroivassa ympäristössä.

Puhujina ArtStage-foorumissa nähdään kuvataiteilija ja arkkitehti Maija Kovari, esitystaiteilija ja filosofi Tommi Silvennoinen, Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtaja ja kuvataiteilija Inka Hannula sekä luova yrittäjä Anna Moilanen. Tarkempi ohjelma ja aikataulu julkaistaan pian.

ArtStagen tavoitteena on luoda uudenlaista keskustelualustaa taiteen ja kulttuurin kentälle, nostaa esiin tärkeitä teemoja, inspiroida rohkeaa ajattelua sekä tarjota runsaasti mahdollisuuksia kohtaamiseen ja verkostoitumiseen.

Tapahtumapaikkana toimii Lielahden kartano, joka on kehittymässä yhteisölliseksi kulttuurikeskukseksi. Kartanossa taiteilijat ja yleisö kohtaavat osallistavilla ja uusilla tavoilla. Kartanosta löytyvät asukastilat, inspiraatiokirjasto ja kahvila sekä työtiloja taiteen ja luovan alan tekijöille.

Henni Salo
Koordinaattori
Puhelin:
044 431 4931

Kulttuuritalot

Jaa sosiaalisessa mediassa