Tampereella on valttikortteja yksinäisyyden nujertamiseksi

Tampereella yksinäisyys on merkittävä hyvinvoinnin haaste muuhun Suomeen verrattuna. Yksinäisyydellä ei tarkoiteta vapaaehtoista yksin olemista, vaan ristiriitaa ihmissuhteiden määrässä tai laadussa omiin toiveisiin tai tarpeisiin nähden. Yksinäisyyden tilalle tarvitaan yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja kohtaamisia, sillä johonkin kuuluminen ja itsensä arvokkaaksi kokeminen ovat ihmisen ydintarpeita.

Vaikka koronavuodet ovat jo takana, yksinäisyyden kokeminen ja psyykkisesti merkittävästi kuormittuneiden osuus eivät ole edelleenkään vähentyneet. Tampereella vähintään joka viides nuori on yksinäinen, ja sillä on nähtävissä yhteys uupumiseen ja sosiaaliseen ahdistuneisuuteen. Aikuisväestön kokemus yksinäisyydestä on hiukan kasvanut. Heistä aikaisempaa harvempi kokee kuuluvansa johonkin itselle tärkeään yhteisöön tai ryhmään. Yksinäisyyden kokemus on Tampereella vähäisintä 65–74-vuotiailla, mutta heilläkin se on lisääntynyt samalla kun yhteisöllisyyden kokemus on heikentynyt. Vanhimmilla asukkailla yksinäisyyden kokemus on lisääntynyt merkittävästi, sitä koetaan jopa enemmän kuin koronapandemian aikana. 

Kokonaisvaltainen hyvinvoinnin haaste

Itsensä yksinäiseksi kokevien tamperelaisten hyvinvointi on selvästi heikompaa kuin niiden, jotka eivät koe itseään jatkuvasti tai melko usein yksinäiseksi. Yksinäisyys vaikuttaa mm. elämänlaatuun, terveyteen, osallisuuteen ja asumistyytyväisyyteen ja kytkeytyy helposti ahdistukseen ja uupumukseen. Onkin järkeenkäyvää, että pitkittynyt kokemus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta voi johtaa sairastumiseen ja pahoinvointiin.  

Yksinäisyyden taustalla on nähtävissä yksilökeskeisen elämäntavan vaikutus, joka ilmenee ihmisten asenteissa ja käytöksessä. Kyse on silti muustakin kuin itsekkyyden ylikorostumisesta. Monet elämämme puitteita luovat rakenteet, toimintatavat ja innovaatiot vahvistavat yksinoloa ja yksinäisyyttä. Kun asutaan yhä useammin yksin, arvostetaan yksin pärjäämistä, opiskellaan tai tehdään työtä etänä ja helpotetaan arkea kotiovelle asti järjestyvillä palveluilla, arjen kohtaamiset vähenevät minimiin.  

Toisiin ihmisiin yhteydessä oleminen on meille lajityypillinen tarve; voidaksemme hyvin tarvitsemme muita. Toiset ihmiset muodostavat hyvinvoinnille välttämättömän elossapitoyhteisön, jota parhainkaan yhteiskunnan palvelujärjestelmä ei voi korvata.

Ratkaisuja yksinäisyyteen kehitetään kansallisesti ja tamperelaisittain

Tampereen kaupunki on tunnistanut yksinäisyyden haasteen ja tarttuu siihen mm. toimintaansa ohjaavissa strategisissa painotuksissa. Tuhansissa tamperelaisyhdistyksissä tehdään työtä toisten hyväksi kymmenien tuhansien vapaaehtoisten voimin. Yksinäisyydessä on kuitenkin kyse niin kokonaisvaltaisesta ongelmasta, että kaupunki tai muut toimijat eivät voi sitä yksin ratkaista.  

Osallistujien Suomen valmennusohjelma on kehitetty tähän tarpeeseen. Siinä kehitettävillä ratkaisuilla haetaan vaikutusta yksinäisyyden juurisyihin, ei pelkkiin oireisiin. Valmennusohjelman tarkoituksena on koota yhteen tamperelaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden kannalta olennaisia, omalla sektorillaan vaikutusvaltaisia henkilöitä, joilla on yhdessä mahdollisuus löytää ja toteuttaa ratkaisuja, joilla on pysyväisluonteista vaikutusta.  

Osallistujien Suomessa on kyse eduskunnasta koordinoidusta kansallisesta yhteisöllisyyden vahvistamisen ja yksinäisyyden vähentämisen työstä, jolla on oma toimenpideohjelma. Syyskuussa 2025 Tampereella käynnistynyt valmennusohjelma on ensimmäinen laatuaan koko valtakunnassa. Sen osallistujat edustavat hyvinvointialuetta, järjestöjä, korkeakouluja ja mediaa. Toteutus räätälöidään kaupungin tarpeiden mukaiseksi Osallistujien Suomen perustajien, professori Niina Junttilan ja Emil Salovuoren sekä kaupungin Hyvinvoinnin kehitysohjelman yhteistyössä. Sisältöä tuottavat valtakunnan parhaat asiantuntijat mm. korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista. 

Tervetuloa keskustelutilaisuuteen 

Organisaatioiden yhteistyön lisäksi kuulumisen, nähdyksi tulemisen ja merkityksellisyyden kokemuksien vahvistaminen ovat asioita, joita jokainen tamperelainen voi itse edistää toisia huomioimalla. Keskustelemme aiheesta 26.11.2025 otsikolla Yksinäisyys ja sen nujertaminen Tampereella yhdessä pormestari Ilmari Nurmisen, vuoden tamperelainen Topi Borgin, Aamulehden päätoimittaja Sanna Keskisen sekä professori Niina Junttilan kanssa. Tervetuloa seuraamaan tilaisuutta Finlaysonille Kohtaamisia-tilaan tai etänä Yle Areenaan.

Hyvinvoinnin kehitysohjelma kokoaa yhteen tamperelaiset toimijat parantamaan asukkaiden hyvinvointia. Keskitymme siihen, että lasten ja nuorten mielen hyvinvointi vahvistuu, ja yksinäisyyden tilalle syntyy kohtaamisia.

Visiomme on ”hyvinvointi kuuluu jokaiselle – yhdessä voimme paremmin”. Ajattelemme, että hyvinvointi on jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Se saavutetaan mahdollistamalla kohtaamisia ja tekemällä yhteistyötä.

Kehitysohjelman toiminnalla Tampereen kaupunki panostaa hyvinvointierojen kaventamiseen.
Anna Koski
Projektipäällikkö

Lisätietoja

Ihmiskeskeinen vaikuttavuuslaskenta tamperelaisten nuorten kokemasta yksinäisyydestä ja uupumuksesta.

Tampereen kaupungin hyvinvointikertomus 2021-2025

Teksti: Anna Koski
Kuvat: Mikko Vares
Jaa sosiaalisessa mediassa