Tuu mukaan -kampanjan pääkohderyhmä on erityisesti 13–17-vuotiaat nuoret, jotka eivät vielä ole löytäneet omaa juttuansa tai sopivaa harrastusta. Edullisia ja jopa maksuttomia liikunta- ja kulttuuriaktiviteetteja esiin nostava kampanja näkyy laajasti esimerkiksi somessa, ympäri kaupunkia digipinnoilla, kouluissa, harrastuspaikoissa ja eri kauppakeskuksissa 6.8.-7.9.2025.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kampanja sai laajasti näkyvyyttä ja keräsi tuhansia kävijöitä tutustumaan harrastuksiin Tuu mukaan -sivustolle.
– On erittäin tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus omaan yhteisöön ja itselle mieluisaan tekemiseen. Tampereen kaupunki ja lukuiset seurat sekä yhdistykset tarjoavat monia matalan kynnyksen harrastuksia, joihin on helppo tulla mukaan juuri sellaisena kuin on, sanoo pormestari Ilmari Nurminen.
Tuu mukaan -kampanja toteutetaan tänä vuonna suomen lisäksi englanniksi, arabiaksi ja ukrainaksi.
– Kampanja linkittyy vahvasti Tampereen kaupungin strategiaan, hyvinvoinnin kehitysohjelmaan ja pormestariohjelmaan. Haluamme viestiä nuorten lisäksi myös heidän huoltajilleen, että Tampere on täynnä innostavaa ja edullista tekemistä. Tänä vuonna kampanjoimme monilla eri kielillä, jotta tavoittaisimme yhä useamman omaa harrastusta etsivän nuoren, kertoo viestintäpäällikkö Aino Penttilä.
Seurat ja yhdistykset tekevät tärkeää työtä nuorten parissa
Tampereen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä nuorisokeskukset tarjoavat monenlaista tekemistä, mutta myös seuroilla ja yhdistyksillä on suuri merkitys nuorten harrastamisessa.
– Toivotamme urheiluseurat, kulttuuriyhdistykset ja muut yhteisöt lämpimästi osaksi Tuu mukaan -kampanjaa, sillä niissä tehdään käytännön tasolla ja usein vapaaehtoisvoimin juuri sitä työtä, joka aktivoi lapsia ja nuoria, sanoo liikunta- ja nuorisojohtaja Jukka Etu-Seppälä.
Lisäksi kirjastojen musiikki- ja pelihuoneet, Työväenopiston kurssit sekä museoiden ja Kulttuuritalo Laikun näyttelyt ovat mukavia tapoja aloittaa kulttuuriharrastus, yksin tai porukassa.
– Tuu mukaan -sivustolle on kerätty laajasti tietoa eri harrastusmahdollisuuksista, mutta nuoret löytävät varmasti mukavaa tekemistä myös esimerkiksi kaupungin somessa viikoittain ilmestyvien 52 kertaa kulttuuri -vinkkiemme joukosta, kertoo kulttuurijohtaja Sampo Terho.
Kampanjaan osallistuminen on helppoa
Eri yhteisöt voivat osallistua kampanjaan helposti esimerkiksi viemällä nuorille suunnatun tapahtuman Tampereen kaupungin tapahtuma- ja harrastuskalenteriin ja valitsemalla tapahtuman kategoriaksi Tuu mukaan -kampanja.
Kampanjaan voi osallistua myös somessa tuottamalla siihen sopivia materiaaleja. Kaikki kampanjaa tukevat sosiaalisessa mediassa jaetut sisällöt, joihin on lisätty #TuuMukaan-, #ComeAlong- ja #Tampere-tunnukset, nousevat kampanjan verkkosivuille. Tampereen kaupunki palkitsee somessa aktiivisimmin osallistuvat yhteisöt yllätyspalkinnoilla kampanjan päätyttyä.