Lasten taideistutukset tuovat eloa kaupunkikuvaan

Lasten taideistutuksissa korostuvat taide, ympäristökasvatus ja kaupunkisuunnittelu sekä lasten, asukkaiden ja kuntalaisten omat taideideat. Taideistutukset palkittiin Henkilöstö kehittäjänä -kilpailussa Raatihuoneella kesäkuun alussa.
 Liisa Aholainen, Janina Ahlfors ja Mirjam Larinkari katsovat kameraan kukkapenkkien takaa.
Liisa Aholainen (vas.), Janina Ahlfors ja Mirjam Larinkari ovat tyytyväisiä siitä, miten taideistutuksissa voidaan yhdistää ympäristö- ja taidekasvatus.

Värikkäät piirustukset koristavat kolmea juuri istutettua kukkapenkkiä Haiharan taidekeskuksen vieressä. Museolehtorit Janina Ahlfors ja Liisa Aholainen yhdessä maisema-asiantuntija Mirjam Larinkarin kanssa ihailevat piirustuksia, joissa näkyy kukkia, eläimiä, sateenkaaria ja muita kesäisiä aiheita.

– Näiden istutusten tekeminen tuotti ihmisille suurta iloa. Yhdistimme taiteen ja ympäristökasvatuksen käytännön tasolla, kertoo Janina Ahlfors.

Ahlfors työskentelee yhdessä Aholaisen kanssa Tampereen kaupunkikulttuuriyksikössä ja on ollut kulttuurikasvatusohjelma Taidekaaren toiminnassa mukana kaksikymmentä vuotta. Ympäristökasvatuksen kehittäminen on ollut yksi pitkäaikaisista projekteista kaupunkikulttuuriyksikössä.

– Olemme pohtineet, miten varhaiskasvatuksen ja ulkona oppimisen kaupunkiympäristössä voisi toteuttaa yhteistyönä, sanoo Liisa Aholainen.

 Liisa Aholainen, Janina Ahlfors ja Mirjam Larinkari istuvat taideistutusten vieressä Haiharan taidemuseon vieressä.
Taideistutusten kukat ovat kasvaneet reippaasti sitten viime näkemän. Taideistutusten työryhmä palkittiin Henkilöstö kehittäjänä -kilpailussa Raatihuoneella kesäkuun alussa.

Piirustukset ja istutetut kukat olivat osa Haiharan kesätapahtumaa, joka keräsi laajasti osallistujia eri ikäryhmistä.

– Ensimmäisen kukan istutti yli 70-vuotias kävijä, ja lapsia oli useita kymmeniä, sanoo Ahlfors.

Taideistutukset syntyivät ajatuksesta, jossa lapset suunnittelisivat istutuksia osaksi Tampereen kaupunkikuvaa. Lopulta kestävän kaupungin strategiatiimin palaverissa ajatus istutuksista vietiin käytäntöön.

– Löysimme ylimääräisiä kesäistutuslaatikoita, ja aloitimme taideistutukset eri puolella Tamperetta. Yksi taideistutus oli muun muassa Hämeenpuistossa, kertoo Aholainen.

Kukkapenkkejä Hämeenpuistossa, joiden kyljissä on värikkäitä piirroksia.
Hämeenpuiston taideistutukset saivat myös hyvän vastaanoton kaupunkisuunnittelun ja kulttuuriaiheiden yhdistämisestä.

Samanhenkisiä istutuksia ja taideteoksia on tehty myös muissa tapahtumissa. Muun muassa Tampereen puistojen 125-juhlavuotena lapset suunnittelivat ja aikuiset taiteilijat toteuttivat kukkaistutukset.

– Lapset ymmärtävät nopeasti, miksi luonnon on hyvä näkyä kaupunkikuvassa. Eräs lapsi totesi, että ilman kasvillisuutta olisi kaupunkikuva ainakin tylsä ja harmaa, naurahtaa Ahlfors.

Yhteistyö on tuonut paljon arvoa

Haiharan ja Hämeenpuiston istutukset ovat osa laajempaa kokonaisuutta, jossa yhdistyvät taide- ja ympäristökasvatus, ekologinen ajattelu sekä kaupungin kehittäminen. Viheralueet ja hulevedet -yksikössä työskentelevä Larinkari painottaa yhteistyön tärkeyttä.

– Yhdessä tekeminen eri organisaatioiden kanssa korostuu tässä meidän projektissa. Lisäksi pääsemme yhdistelemään asukkaiden ja kuntalaisten ajatuksia ja suunnitelmia, sanoo Mirjam Larinkari.

Onnistuneesta yhteistyöstä kertoo myös se, että taideistutusten työryhmä palkittiin Henkilöstö kehittäjänä -kilpailussa kesäkuun alussa Raatihuoneella. Pitkäjänteinen työ ja eri kaupungin organisaatioiden yhdistäminen onkin tuonut projektiin paljon merkittävyyttä.

– Tällä saadaan moni kokonaisuus, kuten taide, kasvatus, luonto ja kaupunkisuunnittelu saman tapahtuman alle yhdessä asukkaiden ja kuntalaisten tekemisen kanssa, päättää Larinkari.

Teksti: Aleksis Villanen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa