Henkilöstö kehittäjänä -kilpailun voittajat palkittiin Raatihuoneella

Tampereen kaupunki jakoi kehittäjäpalkinnot henkilöstölle Raatihuoneella 9.6.2025. Yhteensä 14 työryhmää palkittiin tunnustukseksi heidän innostuksestaan kehittää omaa työtään.
Ihmisiä Raatihuoneella kuuntelemassa puhetta.
Raatihuoneella palkittiin yhteensä 14 työryhmää.

– Henkilöstömme osaamisella on ollut – ja tulee olemaan keskeisin merkitys kaupunkimme toiminnassa ja palveluiden toteuttamisessa sekä niiden kehittämisessä. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, kuinka tärkeää työtä me teemme, sanoi henkilöstön kehittämispäällikkö Marju Leinonen puheessaan.

Palkintoja jaettiin viidessä sarjassa, jotka olivat asiakaslähtöisyys, työyhteisö, ilmastovaikutukset, erityismaininnat ja muut. Henkilöstö kehittäjänä -palkinnon tarkoitus on tukea ja edistää henkilöstön luovuutta ja innostusta kehittää omaa työtään.

– Varsinkin näinä haastavina aikoina on erityisen tärkeää edistää innostavaa, positiivisen ajattelun ilmapiiriä ja uskaltaa kokeilla. Oivalluksia ja kehittämistyötä tehdään niin pienissä arjen askeleissa kuin myös suuremmissa uudistuksissa, joissa kaupungin työntekijät tekevät yhteistyötä moniammatillisesti ja yli organisaatiorajojen etsien uusia asiakaslähtöisiä ratkaisuja palvelujen kehittämiseksi, vaikuttavuuden lisäämiseksi ja työhyvinvoinnin parantamiseksi, kertoi Leinonen.

Kilpailussa oli jaossa 20 000 euroa. Palkinnonsaajat valokuvattiin Raatihuoneella palkitsemistilaisuudessa, ja osa palkituista ei päässyt osallistumaan juhlaan. Kuvateksteissä kerrotaan saajien nimet satunnaisessa järjestyksessä.

Johanna Hemmilä, Elina Lehtinen, Ykä Lähteenmäki, Ilari Paukku, Kaija Salminen, Suvi Särkilahti ja Linda Warto poseeraavat rivissä kameralle Raatihuoneella.
Johanna Hemmilä, Elina Lehtinen, Ykä Lähteenmäki, Ilari Paukku, Kaija Salminen, Suvi Särkilahti ja Linda Warto palkittiin Haavi-toiminnasta, jonka tarkoituksena on kiusaamisen ennaltaehkäiseminen.
Janina Ahlfors, Liisa Aholainen, Merja Kostamovaara, Niina Niiniluoto ja Mia Saharla poseeraavat rivissä kameralle Raatihuoneella.
Janina Ahlfors, Liisa Aholainen, Merja Kostamovaara, Niina Niiniluoto ja Mia Saharla kehittivät uudenlaisen taidekokonaisuuden, jossa lasten ja nuorten taidetta näytetään Tampereen kaupunkikuvassa.
Petri Huhtala, Jussi Jantola, Sanna Kattelus, Eerikki Maula, Siniriikka Nevalainen, Tiina Partanen ja Inga Pöntiö poseeraavat rivissä kameralle Raatihuoneella.
Petri Huhtala, Jussi Jantola, Sanna Kattelus, Eerikki Maula, Siniriikka Nevalainen, Tiina Partanen ja Inga Pöntiö kehittivät virtuaalista oppimisympäristöä hyödyntäen digitaalisen älykodin, jolla sosiaali- ja terveysalan opiskelijat voivat harjoitella ikääntyneiden ihmisten asumisen tukemista.
Teemu Haapakoski poseeraa kameralle Raatihuoneella.
Teemu Haapakoski palkittiin rikkinäisten studio- ja akustointitarvikkeiden hyödyntämisestä uusiokäyttöön pienentäen hävikkiä.
Pia Heinikainen, Taina Kettunen, Antti Klemi, Elina Mäntylammi, Henna Ojaluoma, Marja Vehkaniemi ja Taina Vähämäki poseeraavat kameralle Raatihuoneella.
Pia Heinikainen, Taina Kettunen, Antti Klemi, Elina Mäntylammi, Henna Ojaluoma, Marja Vehkaniemi ja Taina Vähämäki palkittiin lukuagenttitoiminnan edistämisestä ja oppilaiden lukuinnostamisen kohottamisesta kirjallisuuspalkinnon ja kirjallisuuspalkintojuhlan muodossa.
Teksti: Aleksis Villanen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa