Nuorisopalveluiden ja kirjastojen yhteistyö tuottaa entistä parempia livelähetyksiä

Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden audiovisuaalinen työpaja tarjoaa nuorille työkokeilun kautta tuntuman AV-alaan. Työpajan yhteistyö kirjastopalveluiden kanssa tuottaa entistä laadukkaampia livelähetyksiä kirjaston tapahtumista ja toi ideoijilleen Petja Valasvaaralle ja Veikko Korhoselle kaupungin kehittäjäpalkinnon.
Parrakas henkilö istuu koskettimien edessä tummassa huonessa.
Petja Valasvaaralla on itselläänkin muusikkotaustaa. – Se oli joskus kauan sitten, hän naurahtaa.

Nuoriso-ohjaaja Petja Valasvaara esittelee suurta ja korkeaa tummanpuhuvaa tilaa Monitoimitalo 13:ssa Pellavatehtaankadulla. Esillä olevasta tekniikasta ja lavalla olevista rummuista päätellen täällä järjestetään ainakin bändien keikkoja. Tilassa syntyy suurin osa Pajaston AV-pajan tuotannoista, ja tila taipuu bändi-iltojen lisäksi moneen muuhunkin käyttöön teatterista diskoihin.

Pajasto on Monitoimitalo 13:ssa toimiva nuorten työkokeilupaikka, jossa on useita erilaisia työpajoja. AV-työpaja on niistä yksi ja Valasvaara sen vetäjä.

– Ohjauksen lisäksi laadin tulevan pajakauden sisällön sekä haastattelen ja valitsen työkokeilijat, Valasvaara kertoo.

AV-pajalla on vuosittain syys- ja kevätkausi, joista molemmilla korkeintaan kuusi 18–29-vuotiasta nuorta suorittaa työkokeilua viisitoista viikkoa kerrallaan. Haku uudelle kaudelle alkaa vanhan päätyttyä, ja tämän vuoden syyskauden haku on parhaillaan menossa. Pääsyvaatimukset ovat yksinkertaiset.

– Työkokeilun alkaessa tulee olla korkeintaan 28-vuotias työtön työnhakija. Hakija voi olla yhtä hyvin AV-alan medianomi, tai hänellä ei ole alasta kokemusta lainkaan. Haastattelen kaikki hakijat, ja tärkein ja ainoa valintakriteeri on aito kiinnostus alaa kohtaan, Valasvaara painottaa.

Nuoret saavat kokemusta, kirjastopalvelut lisäkäsiä striimaukseen

AV-paja aloitti vuonna 2013 ja Valasvaara tuli sen vetäjäksi aloittaessaan nuorisopalveluissa tammikuussa 2016.

Nyt palkittu yhteistyö Pajaston AV-pajan ja kirjastopalveluiden kanssa alkoi vuodenvaihteessa 2021–22.

– Veikko Korhonen on kirjastopalveluiden AV-koordinaattori ja vastaa lähtökohtaisesti yksinään kirjastojen livestriimeistä. Kirjastoissahan on todella paljon tapahtumia, kuten kirjailijavieraita ja musiikkia. Pandemian loputtua hoksasimme Veikon kanssa, että meidän yhteistyömme hyödyttää molempia, Valasvaara muistelee.

Henkilö seisoo itsensä kokoisen äänimikserin vieressä ja säätää sitä.
Valasvaaran työhuone toimii myös lähetysten kuvaäänitarkkaamona, joten siellä on äänimikseri.

Aikaisemmin AV-pajalaiset olivat striimanneet vain nuorisopalveluiden omia tapahtumia. Nyt he striimaavat työkokeilukaudessa myös 4–8 kirjastoissa järjestettävää tapahtumaa ja saavat tätä kautta vielä enemmän konkreettista kokemusta käytännön työelämästä. Korhonen puolestaan saa lisää käsipareja kameratyöskentelyyn, ja lähetysten laatu on näin noussut. Yhteistyössä hoidettavat tilaisuudet mietitään yhdessä ennen kunkin kauden alkua.

–  Kirjastoissa esiintyy hyvinkin tunnettuja muusikoita ja bändejä, kuten Erja Lyytinen, Mikko Alatalo, Radiopuhelimet ja Pauli Hanhiniemen Perunateatteri. Lyytisen ilmaiskeikalla Metsossa oli pelastuslaitoksen sallimat tasan 330 ihmistä kuuntelemassa ja kymmeniä vielä ovien ulkopuolella. Onhan sellainen nuorille järisyttävä kokemus, Valasvaara myhäilee.

Koska Korhonen on ollut kirjastopalveluiden ainoa AV-tuotantoresurssi, hänellä on nykyään myös tarvittava striimauskalusto käytettävissään. AV-pajalaisten ei tarvitse enää tuoda niitä mukanaan Pellavatehtaankadulta.

Työkokeilussa selviää, kiinnostaako AV-ala vai ei

Valasvaara on koulutukseltaan AV-alan medianomi ja äänisuunnittelija ja tehnyt alan töitä sanojensa mukaan koko ikänsä, myös opetustehtäviä. Tampereen nuorisopalveluissa hän on viihtynyt erinomaisesti.

– Täällä on mahdollisuus kehittää omaa työtä vapaasti, kokeilla erilaisia asioita ja aikaa katsoa, miten ne toimivat, hän kehuu.

AV-pajalla opiskellaan ääntä, valoa ja liikkuvaa kuvaa. Teoria nivotaan käytäntöön, ja oppiminen tapahtuu tekemällä. Yhteistyö kirjastopalveluiden kanssa on tässä tärkeässä osassa, vaikka suurin osa tekemisestä tapahtuu edelleenkin omassa talossa.

Vaikka Valasvaara valitsee työkokeiluun pääsevät heidän kiinnostuksensa perusteella, eivät kaikki suinkaan jää alalle. Se ei häntä sureta, päinvastoin.

– Joka kevät joku meidän entisistä työkokeilijoistamme valmistuu esimerkiksi Mediapoliksesta. Iloitsen kuitenkin myös niistä, jotka eivät alalla jatka. He ovat viidentoista viikon aikana saaneet varmuuden siitä, että tämä ei ole heidän tulevaisuutensa ja näin ollen välttyneet kolmen–neljän vuoden opiskelusta alalla, joka ei ole heitä varten. Paitsi että nuoret osaavat suuntautua omalle alalleen, niin jokainen opintojen keskeytys ja turha opiskeluvuosi maksaa, hän miettii.

Se mikä Valasvaaraa surettaa, on toisen asteen opintoihin liittyvä muutos tämän vuoden alusta lähtien, joka vaikeuttaa ammatinvaihtajien tilannetta.

– Meidänkin työpajaamme on tultu usein aivan toiselta alalta ja päädytty AV-alalle, hän muistuttaa.

Värikäs laite, jonka painikkeita kaksi kättä säätää.
Monitoimitalo 13:sta löytyy tarvittavaa tekniikkaa erilaisiin tapahtumiin.
Teksti: Ismo Lehtonen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa