Hämeenkadun päätenäkymään uuden maamerkin tuova asemakaava eteni
Tampereen keskustan siluetissa rakennuksen korkea osa liittyy osaksi jo toteutunutta aseman seudun uudisrakennusten sarjaa sijoittumalla Torni-hotellin ja Luminary-asuintornin väliin hieman molempia torneja korkeampana.
Tarkistetun kaavaehdotuksen nähtävillä olo ei tuonut muutoksia asemakaavaan. Tontilla sijaitseva liike- ja toimistokäytössä ollut kolmikerroksinen kiinteistö puretaan. Uudisrakennuksessa tulee olemaan 4–5-kerroksinen jalustaosa sekä 24-kerroksinen torniosa. Kaavamuutos tehdään Tampereen korkeaan rakentamiseen soveltuvalla alueella.
Kaavassa rakentamiselta edellytetään erityisen laadukasta toteutusta. Asemakaavassa ei ole sitovaa määräystä rakennuksen väristä, mutta esimerkiksi rakennuksen korkeudesta ja muodosta on määräyksiä. Lisäksi jalankulkuympäristön viihtyisyys tulee huomioida.
Muunneltavia majoitus- ja palvelutiloja
Kaavaehdotuksessa kortteliin saadaan sijoittaa kulttuuriympäristöön soveltuvaa liike-, toimisto-, majoitus-, tuotanto- ja palvelutiloja sekä kulttuuri- ja harrastustoimintaa palvelevaa yksityistä ja julkista tilaa. Asuminen on kielletty. Tilojen muunneltavuus ja monikäyttöisyys on huomioitava.
Hakijan viitesuunnitelman mukaisessa toteutuksessa uudisrakennukseen sijoittuisi palveluita, liike-, toimisto- ja majoitustiloja sekä lähialueen tunneli- ja katutasojen välisiä kulkuyhteyksiä.
Alueen kokonaisrakennusoikeus kasvaa voimassa olevaan kaavaan verrattuna lähes nelinkertaiseksi, sillä rakennusoikeutta on osoitettu yhteensä 20 900 kerrosneliömetriä, josta osa sijoittuu kokonaan tai osittain maanalaisiin kerroksiin.
Asemakaavamuutos liittyy laajempaan asemakorttelien kehittämiseen. Kokonaisuutena keskeisinä tavoitteina on muun muassa alueen kaupunkirakenteen ja kaupunkikuvan uudistaminen, matkaketjujen sujuvoittaminen sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantaminen.