Vuoreksen puistokadulle laaditaan raitiotien yleissuunnitelmaa – asukastilaisuus 3.6.2025
Vuoreksen raitiotien yleissuunnitelman laadinta on käynnistetty Vuoreksen puistokadun osuudella. Yleissuunnitelmassa mitoitetaan raitiotie 47-metrisille raitiovaunuille Tampereen seudun raitiotiejärjestelmän muiden rataosuuksien tapaan. Lisäksi tarkennetaan raitiotien ratkaisuja muun muassa asemakaavamuutosten tilavarauksien määrittämiseksi. Selvityksen on tarkoitus valmistua vuoden 2025 aikana.
Yleissuunnitelman jälkeen jatketaan tarkemmalla suunnittelulla. Vuoreksen raitiotien hanke- ja toteutussuunnitelmien laatiminen ajoittuisi arviolta vuosille 2036–2039 ja rakentaminen 2030–2040-luvun vaihteeseen. Toteutussuunnittelun aloittaminen ja aikanaan mahdollinen rakentaminen edellyttävät Tampereen kaupunginvaltuuston päätökset.
Vuoreksen puistokatu on noin 4,0 kilometrin pituinen osuus Vuoreksen ratahaaran kokonaisuudesta, joka kulkisi Tampereen Sarankulmankadulta Lakalaivan ja Lahdesjärven kautta Vuorekseen.
Vuoreksen ratahaarasta on tehty vuonna 2020 tilavaraus- ja maankäyttötarkastelu osuudelle Hatanpään valtatie – Västinginmäki. Tämän jälkeen Lahdesjärven teollisuusalueelle on tehty useampia tarkentavia yleissuunnitelmia raitiotien ratkaisusta Automiehenkadulla asemakaavamuutoksien tilavarauksien määrittämiseksi.
Esittely- ja keskustelutilaisuus 3.6.2025
Vuoreksen puistokadun raitiotien yleissuunnitelmasta pidetään esittely- ja keskustelutilaisuus tiistaina 3.6.2025 klo 17–19 Vuoreksen koululla, osoitteessa Rautiolanrinne 2. Kahvitarjoilu alkaa klo 16.30. Tilaisuus aloitetaan klo 17 hankkeen yleisesittelyillä, jonka jälkeen siirrytään klo 17:30 pienryhmiin työpisteiden ääreen keskustelemaan. Lämpimästi tervetuloa!
Vuoreksen keskustakorttelin ja Vuoresaukion ympäristön asemakaavamuutos
Vuoreksen keskustakorttelin ja Vuoresaukion ympäristössä on käynnissä asemakaavamuutos. Kaavamuutoksen tavoitteena on Vuoreksen keskustan kaupallisten palveluiden vahvistaminen, julkisen palveluverkon tarpeiden täydentäminen sekä korttelien viimeisteleminen ja täydentäminen tarkoituksenmukaisella, alueen tarpeita vastaavalla rakentamisella.
Asemamuutoksen aloitusvaiheessa, elo-marraskuussa 2024, Tampereen kaupunki järjesti Vuoreksen keskustakorttelien yleisen arkkitehtuurikilpailun yhteistyössä Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Kilpailulla haettiin asemakaavaa varten suunnitteluratkaisua, joka vahvistaa erityisesti Vuoreksen keskustaa ja sen arkkitehtuuria mutta myös koko kaupunginosaa ja sen identiteettiä sekä pito- ja vetovoimaa. Kilpailun tulokset julkaistiin huhtikuun alussa ja kilpailun voitti ehdotus Vihreä vuo, jonka tekijänä oli Luo arkkitehdit Oy. Voittaneen ehdotuksen pohjalta laaditaan asemakaavahankkeen yhteydessä alueen viitesuunnitelma.