Kaukajärven koulun laajentamisen mahdollistava asemakaavaehdotus hyväksyttiin

Kaukajärven nykyisen koulun purkamisen ja uuden isomman koulun rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos hyväksyttiin Tampereen yhdyskuntalautakunnassa 19.4.2025. Kaavaehdotuksen aineistoon on tehty vähäisiä tarkistuksia nähtävillä olon ja lausuntojen perusteella. 
Kuvassa kaupunkimalliin sovitettu koulua hahmotteleva havainnekuva.
Kaupunkimalliin sovitettu Kaukajärven uutta koulua hahmotteleva havainnekuva. Kuva: Sweco Arkkitehdit

Vuonna 1971 valmistunut koulurakennus osoitteessa Juvankatu 13 on tarkoitus korvata uudisrakennuksella, jonne mahtuu 1300 oppilasta ja 160 päiväkotilasta. 

Kouluun sijoittuisivat myös erityisen tuen oppilaiden opetustilat, kirjasto ja nuorisotila. Koulun tilojen ilta- ja viikonloppukäytön mahdollisuutta on toivottu. 

Kaukajärven koulun, Juvan päiväkodin ja Annalan koulun yhdistyminen perustuu hyväksyttyyn päiväkoti- ja kouluverkkoselvitykseen.

Kaava-aineiston tarkistukset

Viime vuodenvaihteen nähtävillä olon jälkeen kaavaehdotuksen kartalle on täsmennetty Juvankadun viereisiä istutusalueen rajoja, jotta erityisoppilaiden saattoliikenne on mahdollista järjestää samanaikaisesti sekä leikkipihan että sisäänkäynnin viereen. Muinaishaudankadun varrelle on lisätty istutettua aluetta viite- ja pihasuunnitelman mukaisesti.

Viitesuunnitelmaraportista on poistettu 3-kerroksinen suunnitelmaversio, joka on arvioitu taloudellisesti haastavaksi toteuttaa. Erityisopetuksen saattoliikennettä on tarkennettu.

Pihasuunnitelmaa on tarkistettu vastaamaan viitesuunnitelmaa, jossa esitetään 3–4-kerroksinen rakennus. Pihan suunnitelmaa on täydennetty myös saaton osalta.

Nelikerroksinen koulurakennus

Uudisrakennuksen rakennusoikeus on 19 000 kerrosneliömetriä. Suurin sallittu kerrosluku on neljä, jonka yläpuolelle saa sijoittaa ilmanvaihtokonehuoneen.

Uudisrakennusten sopeutumiseen kaupunginosakokonaisuuteen ja katukuvaan on kiinnitettävä erityistä huomiota ja myös julkisivumateriaalien tulee olla korkealuokkaisia. Rakennuksen ääneneristävyydessä on tarpeen huomioida liikenne- ja lentomelu.

Pihaan tulee istuttaa lisää puita, jotka tuovat paitsi viihtyisyyttä ja varjoisia oleskelupaikkoja, myös tukevat itä-länsisuuntaista ekologista reittiä. Lisäksi tontin reunoilla tulee säilyttää olemassa olevia puita. 

Koulu on tarkoitus rakentaa vaiheittain siten, että tontille ei tarvita väliaikaisia rakennuksia. Hankesuunnitteluvaiheessa kiinnitetään erityistä huomiota myös kaupunkikuvaan.



 

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Esittelijä, Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Marjut Lund-Rahkola
Valmistelija, Asemakaavoitus Projektiarkkitehti
Puhelin:
044 486 3496
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa