Diginuorisotyö

Nuorten Tampereen Discord

Nuorten Tampereen Discord-serveri on digitaalinen nuorisotila. Discordiin voi tulla viettämään aikaa, pelaamaan, juttelemaan tai vain vaikka seurailemaan meininkiä.

Serverillä työskentelee kaksi vakituista työntekijää, ja heidän lisäkseen serverillä käy viikottain muitakin nuoriso-ohjaajia. Useamman työntekijän avulla pystymme tarjoamaan leppoisan ja turvallisen tilan, jossa nuoret saavat tavata digitaalisesti toisiaan ja keskustella nuorten elämään liittyvistä aiheesta laajasti pelailun ja muun mukavan tekemisen ohella. Serverillä järjestetään viikottain ohjelmaa, kuten tietovisoja, peli-iltoja, vierailijoita ja teemailtoja. 

Koulujen lukuvuoden aikana serveri on auki tiistai-keskiviikko klo 14.00-20.00, torstai klo 15.00-21.00 ja perjantai klo 16.00-22.00

Nuorten Tampereen Discord-serveri

 

Rantaperkiön Pelifarmi

Pelifarmi järjestää digitaaliseen pelaamiseen sekä sen oheisilmiöihin liittyvää toimintaa ympäri kaupunkia. Pelifarmin päämajana toimii Rantaperkiön nuorisokeskus sekä pienempi pelihuone Lielahden Piilossa. Rantaperkiön toiminta on suunnattu 13–28-vuotiaille ja Piilon toimintaan pääsee mukaan 13–17-vuotiaat. 

Pelifarmi on sitoutunut edistämään pelikulttuurin yhdenvertaisuutta kaikin tavoin. Meidän toimintaamme ovat tervetulleet kaikki nuoret sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, perhetaustoista tai pelitaidoista riippumatta.

Pelitiloissa voit kokeilla e-urheilua harrastuksena, saada tukea pelistriimaamiseen, osallistua turnauksiin ja lan-tapahtumiin tai ihan vain tulla rentoutumaan hyvässä samanhenkisessä seurassa. Rantaperkiön pelitilassa järjestetään myös lautapelaamista sekä roolipelaamista. 

E-urheilu ryhmiin pääsee mukaan puolen vuoden välein, ja ryhmät toimivat aina syys- ja kevätkauden ajan. Hakuaika on elokuussa sekä tammikuussa. Treeneissä käydään läpi mm. kommunikaatiotaitojen kehittämistä, elämänhallintataitojen vahvistamista sekä peleihin liittyviä rooleja ja strategioita. Treeneissä on myös liikuntaa, joka vahvistaa ja ylläpitää pelaajien peruskuntoa.

 

Lue lisää Pelifarmista

Mira Siekkinen
Koordinaattori
Puhelin:
040 806 2318

Harrastus- ja Vapaa-

Paju Hiekkanen
Discord Nuoriso-ohjaaja
Puhelin:
040 676 1786
Joel Loppi
Discord Nuoriso-ohjaaja
Puhelin:
040 185 4400
Antti Nyman
Nuoriso-ohjaaja
Puhelin:
041 731 0441
Esko Maijala
Nuoriso-ohjaaja
Puhelin:
040 806 2310
Timo Autio
Ohjaaja
Puhelin:
040 806 3141
Päivitetty 7.10.2025