Pyynikin kirkkopuisto
- Penkit
- Leikkipaikka pienille lapsille
- Vanha hautausmaa
Sijainti kartalla
Millainen puisto on?
Pyynikin kirkkopuistoon kuuluu Aleksanterin kirkon edustalla oleva suihkulähdettä ympäröivä muotopuutarha sekä vanha puistomainen hautausmaa. Puisto sijaitsee keskustassa heti Hämeenkadun länsipään ja Hämeenpuiston länsipuolella. Puiston eteläosassa läheisten koulujen tuntumassa sijaitsee lasten leikkipaikka ja Kevät-suihkulähde.
Miltä puistossa näyttää?
Puiston tarina
Alun perin paikalla on sijainnut Tampereen vanha hautausmaa, jonka käyttö loppui 1880-luvulla Kalevankankaan hautausmaan valmistuttua. Vanhoja hautamuistomerkkejä on yhä nähtävissä. Puiston hautausmaalla on useita vanhoja hautamuistomerkkejä, joita on kunnostettu 2014 - 2016. Merkkihenkilöt lepäävät sukuhauta-alueella ja muut seurakuntalaiset nurmen alla lähempänä kirkkoa.
Puiston ensimmäiset puut on istutettu 1813 ja sittemmin puistoa on laajennettu ja puustoa lisätty. Alueella kasvaa mm. siperianlehtikuusia, jalavia ja lehmuksia. Puistossa on myös Suomen kookkain euroopanlehtikuusi (Larix decidua), jonka ympärysmitta vuonna 2008 oli 495 cm. Puistoa on aiemmin kutsuttu Aleksanterin kirkkopuistoksi alueella sijaitsevan Aleksanterin kirkon mukaisesti.
Pyynikin kirkkopuisto -sivusto
Pyynikin kirkkopuisto -sivustolta löytyy tietoa ja kuvia vanhan hautausmaan haudoista ja niihin haudatuista henkilöistä.