Hyppää sivuvalikkoon

Tapahtumien järjestäminen Tampereen stadionilla

Urheilijoita lähdössä juoksemaan stadionilla.

Tampereen stadionilla voi järjestää eri suuruisia urheilu- ja viihdetapahtumia ympäri vuoden. Sisäliikuntatiloja voidaan hyödyntää tapahtumanaikaisiin järjestelyihin.

Kansainvälisten jalkapallostandardien mukaisen lämmitettävän nurmen ansiosta palloilukausi voi alkaa jo huhtikuussa ja kestää myöhäiseen syksyyn. Myös stadionin valaistus ja yleisurheilun suorituspaikat täyttävät kansainväliset vaatimukset. Tampereen stadionin sisäliikuntatiloja voidaan hyödyntää tapahtumanaikaisiin järjestelyihin. Osa Tampereen stadionin tiloista on liikuntapalvelujen henkilökunnan toimisto- ja asiakaspalvelukäytössä. Tampereen stadionilla on noin 16 000 istumapaikkaa, joista 4 000 sijaitsee katetussa pää-katsomossa. Kenttäalueen ollessa käytössä, esimerkiksi konserteissa, nousee yleisökapasiteetti yhteensä noin 30 000 henkilöön.

Tampereen stadionin tapahtumajärjestämisen opas

Tapahtuman järjestämisestä vastaavat henkilöt

Kun tapahtuman ajankohta on sovittu ja stadionin alustava varaus Tampereen kaupungin liikuntapalveluilta tehty, on aika aloittaa tapahtuman tarkempi suunnittelu. Tapahtumajärjestäjän tulee nimetä yksi vastuuhenkilö, joka vastaa koko tapahtuman sisällöstä ja myös mahdollisista järjestäjän käyttämistä alihankkijoista. Tampereen kaupungin liikuntapalvelut puolestaan osoittaa tapahtumajärjestäjälle oman yhteyshenkilönsä, jonka kanssa sovitaan tapahtumaan liittyvistä asioista. Stadionilla on tapahtumajärjestäjää varten neuvontapiste (urheilulaitoksen hoitajat), josta voi tarvittaessa kysyä stadionin käyttöön liittyviä tarkempia neuvoja. Tapahtumajärjestäjä hoitaa tapahtuman viranomaisluvat itsenäisesti. Tarvittavien lupien määrä riippuu tapahtuman luonteesta ja koosta. Yleisimpiä vaadittavia lupia ovat tapahtumapaikan haltijan lupa, poliisille tehtävä ilmoitus yleisötilaisuudesta, katulupa ja anniskelulupa. Ilman tarvittavia lupia tapahtumaa ei saa järjestää ja lupien puuttuessa poliisilla on oikeus keskeyttää tapahtuma.

Tapahtumajärjestämisen prosessi

Sivun pääkuva: Laura Vanzo / Visit Tampere

Päivitetty 25.5.2022