Hyppää sivuvalikkoon

1. Anni Polvan koti

Anni Polvan lapsuudenperhe muutti Tampereelle Annin ollessa nelivuotias. Perhe asui ensin vuokralla Kaivokatu 20:ssä, josta he muuttivat Annin ollessa 11-vuotias omaan asuntoon Kullervonkatu 27:ään. Perheen kaksi huonetta ja keittiö olivat kaksikerroksisen talon itäpäässä alakerrassa. Polva on kuvannut Tiinan kodin oman lapsuudenkotinsa kaltaiseksi. Kaivokadun asunto on purettu kerrostalojen tieltä.

"Muuttokuorma kääntyi kaksikerroksisen talon portista, jonka molemmin puolin seisoskeli hälisevä lapsikatras. Kuorma huojui kääntyessään kuin kaatuakseen, mutta pääsi kuin pääsikin lopulta onnellisesti pihamaalle. Lapset juoksivat metelöiden sen jäljessä. Heistä oli aina jännittävää kun taloon muutti uusia asukkaita." (Tiina, 1956)

Osoite: Kullervonkatu 27, 33500 Tampere

Sijainti kartalla

Anni Polvan kotitalo.
Anni Polvan kotitalo. Kuva: Visa Knuuttila
Päivitetty 10.5.2023