Hyppää sivuvalikkoon

3. Koulukadun kenttä

Suomen ensimmäisen tekojääradan avajaisia vietettiin Kaakinmaan kaupunginosassa Koulukadulla marraskuussa 1956. Samalla tontilla oli aiemmin ollut nk. Mariankadun kenttä, jota Ilves oli talvisin jäädyttänyt vuodesta 1934 lähtien. Korkeilla laidoilla varustettu kaukalo Koulukadulle saatiin joulukuussa 1945 nykyisen kentän paikalle. Tekojääradan ylläpito mahdollistui kustannustehokkaasti lähellä sijainneen Pyynikin panimon jäähdytyslaitteiden ylijäämä­kapasiteetin avulla. Avajaisissa pelattiin tamperelaisten mestaruussarjajoukkueiden Ilveksen, TK-V:n ja Tapparan keskinäinen pikasarja. Jäähallin valmistumisen myötä pääsarjantason tamperelaisjoukkueet siirtyivät pelaamaan Hakametsään.

Osoite: Koulukatu 20, 33200 Tampere

Sijainti kartalla

Päivitetty 8.5.2024