Hyppää sivuvalikkoon

01. Kalevankangas

Kalevankankaalla käytiin kiirastorstaina 28.3.1918 yksi Tampereen taistelun kiivaimmista yhteenotoista valkoisten hyökätessä harjua puolustaneita punaisia vastaan. Valkoisten puolella taisteluun osallistui ensimmäistä kertaa vapaaehtoisista koostunut Ruotsalainen prikaati, joka hyökkäsi hautausmaan sivuitse. Taisteluja käytiin myös varsinaisen hautausmaan alueella ja vanhoissa hautakivissä voi yhä nähdä luodinjälkiä.

Kaupungin antautumisen jälkeen hautausmaan aidan luona teloitettiin punaisia. Hautausmaan laidalla on joukkohauta, johon on haudattu taistelussa kaatuneita, teloitettuja ja vankileirillä kuolleita punaisia. Valkoisten muistomerkki sijaitsee hautausmaan keskellä lähellä kappelia. Hautausmaata vastapäätä sijaitsivat venäläisten kasarmit, joihin perustettiin sodan jälkeen Tampereen vankileiri. Leirillä kuoli noin 1400 vankia. 

Osoite: Hautausmaankatu 5, 33100 Tampere

Sijainti kartalla

Päivitetty 12.5.2023