Tesoman kirjasto

Tesoman kirjasto
Tesoman kirjasto palvelee liikekeskus Westerin yhteydessä sijaitsevan hyvinvointikeskuksen 1. kerroksessa.
Aikuisille, lapsille ja nuorille on omat osastonsa monipuolisine kokoelmineen ja viihtyisine oleskelutiloineen. Lisäksi kirjastossa on pelihuone ja lehtisali yhteisökahvilan yhteydessä. Kirjastosalin puolella on työsoppia rauhallista työskentelyä varten.
Kirjastossa voit käyttää tietokoneita ja monitoimilaitetta, jolla voit tulostaa, kopioida ja skannata. Lisäksi kirjastossa toimii Seutu Open -langaton verkko, johon kirjautumalla voit käyttää kirjaston e-palveluita kirjastossa myös omalla laitteellasi.
Palvelut saman katon alla
Hyvinvointikeskuksessa kirjaston kanssa saman katon alla toimivat muun muassa hammashoitola, lapsiperheiden hyvinvointineuvola, nuorisotilat ja terveysasema.
Alueen asukkaat kohtaavat toisiaan hyvinvointikeskuksessa. Sen katutasossa on kirjaston lisäksi yhteisökahvila sekä erilaisia tiloja, joissa järjestetään tapahtumia ja joita voi varata esimerkiksi yhdistysten ja harrastusryhmien toimintaa varten.
Tiedustelut tilojen varauksista hyvinvointikeskuksen neuvonnasta, sähköposti [email protected].
- Palautusluukku. Luukkuun palautettu aineisto käsitellään palautetuksi seuraavana arkipäivänä.
- Koirien kanssa asiointi: Lyhyt asiointi hyvin käyttäytyvän koiran kanssa sallittu. Omistajan on huolehdittava, ettei koira pääse muiden asiakkaiden luo.
Tesoman kirjaston tapahtumia
Katso tästä lähimmät tulevat tapahtumat. Tapahtumat avautuvat Tampereen tapahtumakalenteriin. Tampereen kaupunki ei vastaa muiden tapahtumajärjestäjien tapahtumista.
Tämän sivun lyhytosoite on www.tampere.fi/tesomankirjasto