– Joulukortti on pieni ele, jolla voi olla vastaanottajalle suuri merkitys. Käsin kirjoitettu tervehdys kertoo, että joku ajattelee ja haluaa toivottaa hyvää joulua. Korttien lähettäminen ja saaminen on tärkeä jouluperinne erityisesti monille ikäihmisille, toteaa taideohjaaja Assi Piironen.
Tampereen kaupunki on ollut mukana Siskot ja Simot -vapaaehtoisjärjestön koordinoimassa valtakunnallisessa Joulupostia ikäihmisille -kampanjassa jo useana vuonna. Viime vuonna tamperelaiset tekivät ikäihmisille yli 6200 joulukorttia. Kortit jaetaan vuosittain ennen joulua kotihoidon ja asumispalvelujen piirissä oleville ikäihmisille.
Tee kortteja yksin tai yhdessä
Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan voi osallistua kuka tahansa. Kortin voi askarrella kotona omassa rauhassa tai tehdä kortteja yhdessä esimerkiksi perheen, ystävien, harrastusporukan, koululuokan tai työyhteisön kanssa.
– Kannattaa kotona tutkia, mitä kaapeista ja laatikonpohjilta löytyy. Yksittäisistä lautasliinoista, pienistä vanutupoista, metallinhohtoisista karkkipapereista ja muista vastaavista saa hyvää materiaalia joulukortteihin – ja sitten vain luovasti ideoimaan! Piironen kannustaa.
– Kirjoitathan korttiin oman nimesi lisäksi maininnan Siskot ja Simot -korttikeräyksestä, Assi Piironen muistuttaa.
Luovuus kukkii joulukorttipajoissa
Joulupostia pääsee valmistamaan myös kaikille avoimissa joulukorttipajoissa, joita on marraskuun aikana eri puolilla kaupunkia.
Maksuttomiin pajoihin ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat tehdä ikäihmisille joulukortteja. Mukaan voi tulla yksin tai yhdessä ystävän kanssa. Lapset voivat osallistua vanhempansa kanssa.
– Tule tekemään joulukortteja omalla tyylilläsi. Voit noudattaa valmiita helppoja malleja tai päästää luovuutesi valloilleen. Pajoissa voi maalata, askarrella, tehdä kollaaseja ja yhdistellä erilaisia materiaaleja, Assi Piironen kertoo.
– Haastan kaikki mukaan korttitalkoisiin!
Tuo valmiit kortit keräyspisteeseen
Valmiit joulukortit voi tuoda keräyspisteisiin, joita on eri puolilla kaupunkia. Keräyspisteet ovat avoinna 3.–30.11.2026.
Kortit jaetaan joulukuussa tamperelaisille ikäihmisille, jotka saavat kotihoitoa tai käyttävät asumispalveluja.