Pääkirjasto Metso täyttää 40 vuotta
Syksyllä 1986 avattu pääkirjasto Metso on arkkitehtoninen kokonaistaideteos ja yksi Tampereen tunnetuimmista julkisista rakennuksista. Neljän vuosikymmenen aikana pääkirjasto Metson ovista on kulkenut noin 45 miljoonaa kävijää ja asiakkaiden mukaan on lähtenyt yli 80 miljoonaa lainaa.
– On hienoa, että Tampere uskalsi aikoinaan lähteä näin kunnianhimoiseen hankkeeseen ja rakentaa kaupunkilaisten käyttöön poikkeuksellisen upean julkisen tilan. Metsoa on vuosikymmenten aikana kehitetty ajan ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa, mutta sen ainutlaatuinen arkkitehtuuri ja henki ovat säilyneet. Yksityiskohdat ihastuttavat yhä niin ensikertalaisia kuin vakituisia kirjastokävijöitä, kirjastopalvelujohtaja Niina Salmenkangas sanoo.
Pääkirjasto Metson suunnittelivat arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä. Metson pohjakerroksessa on esillä suunnittelu- ja rakennusvaiheita esittelevä näyttely 3. lokakuuta–27. joulukuuta. Lisäksi pääkirjaston digitaalisilla näytöillä pyörii kuvia vuosikymmenten varrella tehdyistä muutoksista juhlaviikon ajan.
Pääkirjaston arkkitehtuurista, historiasta ja palveluista kiinnostuneille järjestetään syksyllä myös opastettuja Metso tutuksi -kierroksia suomeksi ja englanniksi.
Kirjamaraton, kakkukahvit ja tanssit Metson aulassa
Metson juhlaviikko alkaa lauantaina 3. lokakuuta arkkitehtuuripäivällä. Muistoja Metsosta -keskustelutilaisuudessa entinen kirjastotoimenjohtaja Tuula Martikainen, entinen kokoelmapäällikkö Maarit Helén ja kirjastopalvelupäällikkö Taina Sahlander keskustelevat pääkirjastosta työympäristönä. Sunnuntaina 4. lokakuuta Tampereen kirjastoautot viettävät avoimien ovien päivää Hämeenpuistossa.
Tiistaina 6. lokakuuta tamperelaiset esittelevät itselleen tärkeitä kirjoja kirjamaratonilla. Mukana ovat muun muassa Ella Junnila, Salla Simukka, Pasi Heikura, Tuija Välipakka ja Matti Huhta. Illan päättää kirjailija Juha Itkosen vierailu.
Torstaina 8. lokakuuta Metsossa esitetään The Librarians -dokumenttielokuva. Se kertoo kirjastonhoitajista, jotka puolustavat demokratiaa ja sananvapautta Yhdysvalloissa. Sananvapausteema jatkuu illan Metso FAKTA -paneelikeskustelussa, jossa ovat mukana kirjailija ja elokuvantekijä Elina Hirvonen, palvelupäällikkö Sonja Hakkarainen ja informaatiotutkimuksen apulaisprofessori Mikael Laakso.
Lauantaina 10. lokakuuta teemana on musiikki. Esiintymässä ovat Mimi ja Kuku sekä Passepartout Duo. Syntymäpäiväkakkua tarjotaan puoliltapäivin 500 asiakkaalle. Juhlat huipentuvat Metson aulassa järjestettäviin tansseihin, joissa esiintyy kirjaston työntekijöiden Lukulasit-yhtye.
Juhlaviikon koko ohjelma ja tapahtumien tarkemmat tiedot ovat Tampereen kaupunginkirjaston tapahtumakalenterissa. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia.