Paasikivenkadun liikennejärjestelyt ovat valmistuneet

Paasikivenkadun rakennushankkeessa on parannettu kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä Näsijärvenkadun ja Sepänkadun välillä. Lisäksi urakassa uusittiin kaukolämpölinjaa, hulevesiviemäreitä ja vedenjakeluverkostoa. Työt aloitettiin keväällä 2025 ja liikkumiseen vaikuttavat järjestelyt ovat valmistuneet syyskuussa. Loppuvuoden aikana tehdään vielä viheristutuksia, mutta niiden työt eivät vaikuta alueella liikkumiseen.
Paasikivenkadun uudistaminen liittyy laajemmin koko Särkänniemen alueen kehittämiseen.

Liikennejärjestelyt Paasikivenkadulla ovat valmistuneet. Uusi pyöräilyn yhteys kadun pohjoispuolella toimii osana pyöräilyn pääreittiä keskustassa täydentäen jo olemassa olevaa rantareittiä. Kadun molemmin puolin kulkee pyöräliikenteestä erotettu jalkakäytävä, mikä parantaa kadun turvallisuutta. 

Moottoriajoneuvoille on kadulta varattu yksi ajorata kumpaankin suuntaan. Liittymäjärjestelyjä on muutettu Paasikivenkadulta Onkiniemen suuntaan, millä valmistaudutaan uuteen asuinkortteliin Onkiniemenkulmassa. Lisäksi liittyminen Paasikivenkadulta Särkänniemeen tapahtuu nyt Laiturikadun kohdalta kiertoliittymästä. Busseille on varattu kaksi saattopysäköintialuetta kadun varteen.  

Koko alue kehittyy  

Paasikivenkadun uudistaminen liittyy koko Särkänniemen alueen kehittämiseen. Aikaisemmin kesällä valmistui Mustanlahden satamasta Särkänniemeen kurottava Särkänsilta sekä uusi joukkoliikennepysäkki Näsijärvenkadulle. Ensi vuonna on tavoitteena siirtyä kunnostamaan Mustanlahden satama-aluetta osissa. Sataman kunnostamisen myötä keskustan puoleinen osa Särkänniemen alueesta valmistuu kokonaisuudessaan. 

Lisätietoja

Anne Ravaska
Rakennuttajainsinööri
Puhelin:
040 806 3906
Teksti: Hanna Huotarinen
Kuvat: Marko Kallio / Skyfox
Jaa sosiaalisessa mediassa